Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Yleinen keskustelu › Mistä mulle rättäri?
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
2.5.2006, 21:54 #122537
Tervehdys kaikille!
Rekisteröidyin tänne foorumille eilen ja nyt meinasin kirjoittaa ensimmäiset rivit tänne.
Tilanteeni on sikäli lohduton, että minulla ei rättäriä ole koskaan ollut (eikä edes muutakaan sitikkaa), vaikka rättäristä olen tasaisin väliajoin kokenut eri kestoisia haaveita jo yli 20 vuoden ajan. Lähinnä sitikan omistamista olen ollut, kun minulla oli Xantia viikonlopun yli koeajossa muutamia vuosia sitten. Autoliikkeen edustajan kanssa kuitenkin tuli erimielisyyttä siitä asiasta, että tuleeko auton moottoriöljyjen kaupantekohetkellä pysyä moottorin sisäpuolella, vai saako öljy valua koneen kylkeä pitkin ulkosalle, ja kun yhteisymmärrystä asiasta ei löytynyt, ei minusta tullut myöskään sitikan omistajaa.
Nyt se on sitten lähempänä kuin koskaan: Vaimo on antanut luvan, rahaakin on (?) ja lisäksi vaimoni lähtee ainokaisemme kanssa kotimaahansa 2 kk:ksi tulevana suvena.
Tästä johtuen mielessäni on siinnyt ajatus hullunrohkeasta manööveristä, nimittäin rättärin ostamisesta manner-euroopasta ja sen kotisuomeen ajamisen yrittämisestä. Sano sinä, hyvä lukija, puhuuko tässä nyt lähes julkisesti mies, joka ei näytä ymmärtävän omaa parastaan? Rättäri-noviisi, ei mikään varsinainen auton korjaaja ja tuollaisia aikoo. No, joskus lähes 20 v. sitten kyllä omatoimisesti pidin sen aikaista autoani itse kulkukunnossa mielestäni kohtuullisella menestyksellä. Senkin mielestäni ymmärsin, että mitä kannattaa yrittää itse ja mitkä asiat on jätettävä erikoisasiantuntijoiden hoidettaviksi.
Noh.. tällainen on kuitenkin siis suunnitelma. Rättäri olisi ideaalisimmillaan 6-moottorinen nelkku: Mielestäni kutosissa näkemäni sellainen uusi muovinen ratti ei sovi rättärin henkeen, mutta kutosen suurempi moottori toisi liikkumiseen ripauksen lisää tehoa. Lisäksi auton pitäisi olla teknisesti kunnossa, eikä ruostekaan hyvä asia ole. Mutta uuden ja kiiltävän oloinen sen ei tarvitsisi eikä oikeastaan saisikaan olla. Mieluummin sellaista oikeaa ajan patinaa.
Nytpä kysyisinkin, minkä nimisiin valtioihin olisi viisainta suunnistaa tällaista aarretta etsimään? Onko joitain maita, missä rättärin ostajilla on aivan ylivertaiset apajat muihin verrattuna? Mitä asioita minun pitäisi osata ottaa tässä nyt huomioon eri kannoilta, niin rättärin ostamisen, sillä ulkomailta suomeen ajamisen ja kaiken muun asiaan liittyvän kannalta?
Nyt on jo kello sen verran, että lähden nukkumaan. Palaan asiaan tuonnempana, mutta jos tähän pohjustukseen jo joku kykenee antamaan olosuhteisiin nähden rakentavia vastauksia, niin olen hyvin kiitollinen!
3.5.2006, 05:36 #135114Hei!
Kyllä itse melkein suosittelisin katsomaan Suomen tarjonnan ensin, koska ulkomailta ei rättäriä ainakaan halvemmalla saa, sieltä kun on kuljetus ja hakukustannukset + viranomaismaksut. Ei kait ero välttämättä iso ole, mutta helpommalla sen Suomesta saat. Se on tietysti eri juttu, jos haluaa ehdottomasti matkustaa keski-Eurooppaan tai Espanjaan/Portugaliin auton ostoon.
3.5.2006, 06:06 #135115@tehvana wrote:
Hei!
Kyllä itse melkein suosittelisin katsomaan Suomen tarjonnan ensin, koska ulkomailta ei rättäriä ainakaan halvemmalla saa, sieltä kun on kuljetus ja hakukustannukset + viranomaismaksut. Ei kait ero välttämättä iso ole, mutta helpommalla sen Suomesta saat. Se on tietysti eri juttu, jos haluaa ehdottomasti matkustaa keski-Eurooppaan tai Espanjaan/Portugaliin auton ostoon.
No tärkeintähän tässä toki on tuo itse menopelin hankinta. Mutta nyt kesällä kun on tätä omaa vapautta vähän, niin tuo reissaaminenkin kyllä kiinnostaisi. Nuo hakukustannukset ainakin matkojen ja majoitusten osalta voisin huoletta noteerata lomanviettokustannuksina. Katselin jotain toteutuneita veroja, ja ne eivät aivan kauhiat näyttäneet olevan. Ja ei kai se muu byrokratia nyt niin kamalasti maksa?
Epsanja ja Portugaliko ovat ne maat mistä niitä kannattaisi alkaa haeskelemaan? Joltain joskus olen kuullut, että Belgiasta niitä olisi ja tuotu kovasti?
Uskaltaako kukaan sanoa mitään rahasummaa, millä saisi sellaisen sätkän, millä nyt pystyisi ensialkuun ajelemaan ilman että ensimmäisenä on purettava auto atomeiksi ja alettava peruskorjaushommiin? Mikä on suunnilleen tällaisten vehkeiden hintataso suomessa? Olenko väärässä, että parilla-kolmella tonnilla voisi tuollaisen jo saada?
On se muuten hyvä, että tuli nämä eurot! Paljon enemmän hirvittäisi alkaa laittaa rättäriin 15 000 mk, kun esim. 3000 €uroa 😀
3.5.2006, 08:31 #135116Ihana ilmaisu: 6-moottorinen nelkku. Pistää vertoja jo Mikin superille…
Tervetuloa joukkoon – kyllä täältä Suomesta hyviä (parempia) 2CV:tä löytyy.
Varsinkin jos tuota rahaa löytyy 😉Jimmi Porist'
044-339238kuusi
jimmi65(ät)gmail.com3.5.2006, 11:09 #135117Hei!
Toi runkohan noissa tuntuu useimmiten olevan se suurin ongelma. Ollaan ostettu ulkomailta hieno ja kaunis auto ja kotona joku inhottava katsastusmies tai harrastaja ilmoittaa, että sullahan on tossa runko poikki. Jos nelkkua on ostamassa, niin kait se olis hyvä, että siihen on koneen lisäksi vaihdettu myös vaihdelaatikko, varsinkin jos kaukaa aikoo tykittää sillä kotiin. Netistä kannattaisi varmaan pikkusen katsella etukäteen mahdollisia autoja ja paikkoja ainakin, koska ei sätkiä sielläkään enää niin paljoa ole.
3.5.2006, 21:52 #135118@2cvjimmi wrote:
Ihana ilmaisu: 6-moottorinen nelkku. Pistää vertoja jo Mikin superille…
Heh, vain niin… Nähtiinhän sitä hollannissa 8-moottorinen wanhuskin.
Jos nimimerkin Baskeriville taakse kätkeytyy sama henkilö jonka kanssa vaihdoin pari sanaa paavo nurmen patsaalla, pidän yhä kiinni suosituksesta pitää apua-help mukana minne ikinä meneekin. Ne muutamat kerrat kun olen opusta tositilanteessa tarvinnut, olen poikkeuksetta ollut tyytyväinen saamaani konkreettiseen apuun sekä vieraanvaraisuuteen.
Mikäli asia on niin, että olet em. henkilö, katsoisin kartalta mahdollisia potentiaalisia maita Suomen ja vaimon kotimaan välistä josta saattaisi löytyä kulkimia, katsoisin sen jälkeen apua-helpistä yhteyshenkilöitä, selvittäisin yhteyshenkilöiden kanssa onko kulkimia saatavilla ja mihin hintaan. Sitten luultavasti ostaisin kulkimen Suomesta, luotettavalta myyjältä.
Suomen markkinoilla olevissa käyttösätkissä on se hyvä puoli että ne on yleensä ja vähintään kerran peruskunnostettu, ja piirit sen verran pienet että täällä ei kehdata ketään kovin pahasti kusettaa (noh, poikkeuksiakin tietenkin on).
Sätkän liikenteesä pitäminen ei vaadi kuin ripauksen erikoisosaamista. Jos siis olet aiemmin huoltanut “autoa”, ei sätkä tuota mitään ongelmia. Laita ilmoitus tuonne “ostetaan”-osastoon, kyllä sinä vielä kesäksi kulkimen löydät. 8)4.5.2006, 07:44 #135119http://nettiauto.com
http://mobile.dekotimaista ja ulkomaista tarjontaa.
😀 😆21.5.2006, 10:51 #135120Vaan nytpä on -71-mallinen vihreä nelkku, joka tähän asti kuulemma on kulkenut himellä “Helmi”, pihassa. Täytyy katsoa, minkä nimen kuljin kokee omakseen tästä eteenpäin.
21.5.2006, 18:00 #135121Minä onnittelen hyvästä valinnasta. Papereiden mukaan myös meidän Oili (peritty nimi jolla häntä nykyisin enää harvoin kutsutaan) on 71´nelkku.
Tutustuit sitten siihen ansimmäseen ihmeelliseen sähköjen häipymisilmiöön… Minulla meni Oilinhakumatkalla n. 16 vuotta sitten vähintään kaksi tuntia Tampereen-moottoritien varrella ennen kuin hoksasin tuon virtalukon 😀 . -
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.