Etusivu Foorumit Päävalikko Ostetaan kutvosen kori

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #123298

    Pitkällisen harkinnan tuloksena uskaltaudun kyselemään, josko kellään olisi ehjää kutosen koria myytäväksi asti? Tai kykyä, taitoa, aikaa ja halua korinkehikon ehjäämiseen.

    Vannoutuneena teeseitsemiehenä on tuskaa tunnustaa, ettei hitsaustaitoni ole riittävällä tasolla.
    Minulla on muutaman vuoden ollut tallissa (ja välillä katoksessa) kutonen vuodelta 76 jonka korissa on runsaasti ruostevaurioita. “helppo projekti” kuulemma.
    Ikkunoita ja kattoa lukuunottamatta täydellinen aihio. Ovien alareunakin ruosteettomat.
    Mutta homma on jämähtänyt alkuunsa, koska kori vaatisi aikaa ja taitoa.

    Karmeinta on että liityin kiltaan, mutten voi lähteä mihinkään tapahtumaan kun ainoa kuljin on vuosia kasaamatta.

    Jos sinulla on aiheeseen liittyviä ajatuksia voit soittaa 050-5667123. Minä vastaan.

    #139456

    Ihan mielenkiinnosta, kuinka huono se oikein on? Laita kuvia 😯 ihmeteltäväksemme.
    Eikä Kiltaan kuuluminen ole karmeaa, päin vastoin. Hyviä vinkkejä ja joskus konkreettista kättä pidempääkin löytyy helpommin.

    #139457

    Näin syrjäänvetäytyvälle ja epäsosiaaliselle tyypille on karmeaa kuulua johonkin ryhmään 😕
    Vielä karmeampaa on se,että tekisi mieleni 2cv markkinoille, mutta joutuisin kantatien varteen kovakattoisen jättämään ja loppumatkan kävelemään 😆
    Joudunko siis ranskalaiseen visiittiin lähtemään? Tulee kiire, pitäisi kovakattoinen puleerata huomisaamuksi.

    Ilmeisen oikeasti kori ei ole kovin paha, minulla vain ei ole aiempaa kokemusta.
    Rintapelti on osin melkoista pitsiä, mutta tavarahylly on jopa niin tukeva että pikkulintu on siihen pesänsä tehnyt. Siinä on oiva syy jälleen lykätä projektia 😳
    Kuvia voin ottaa, mutten niitten liittäminen tänne vaatii harjoitusta.

    #139458

    Vapautuneesti vaan mukaan Markkinoille, kyllä sinne kovakattoisellakin on ainakin menneinä vuosina voinut tulla ilman isompaa riitaa… Tai no, mikäs minä olen määrittelemään että voiko kovakatolla paikalle tulla, menneenä kesänä kun siitä tuli “hieman” sanomista… 😳

    Mutta näistä kuvista, kuvien linkittäminen on opastettu PienemmänOllin toimesta varsin sujuvasti. Ei siis muuta kuin harjoittelemaan, ei sitä muuten opi. Toki hyvät ohjeet auttaa siinäkin.

    #139459

    @Jasu wrote:

    Vapautuneesti vaan mukaan Markkinoille, kyllä sinne kovakattoisellakin on ainakin menneinä vuosina voinut tulla ilman isompaa riitaa

    No minä olin siellä ainaski viime vuonna kovakattosella, kun en näin alkuunsa tiedä noista etiketeistä. Hyvin sinne tuntui silloin sekaan mahtumaan.

    Tämän näköistä siellä kyllä suurimmaksi osaksi oli 😀

    #139460

    Näytti siellä olleen usseempi Xm:kin… Ja siitä huolimatta kivaa oli..! Ja pari uutta tuttavuutta nimimerkkien takaakin löytyi! Rohkeasti siis ilmoittautumaan tuonne esittäytymis -osastolle…
    Kummat markkinat, ainua mitä ostettua sain oli kaffia koko legioonalle…

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.