Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Tekniikka › kytkin
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
1.8.2008, 09:22 #124314
Hei,
miulta irtosi kytkilevy jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä niiteillä kiinnitetystä keskiöstään. Edellinen remppa oli vain 5000 km sitten, jolloin uusittin kytkin ja paineasetelma. Ja taas on kytkin irronnut. Uutta kuutosen moottoria/vaihdelaatiokkakaan en ole ehtinyt käyttää yhteensä kuin noin 10000 km
Onko kellään sattunut vastaavaa? Mistä lie johtuu? Kestääkö jatkossa jos laitan uuden kytkimen paikalleen?
Pekka S, Joensuu
1.8.2008, 09:36 #146638Epäilen, että kone ja loota eivät ole linjassa syystä tai toisesta. Muistan tällaista irtoamista tapahtuneen aikanaan erään kolaroidun 2CV:n kohdalla.
Onko ideoita miten tuollaiset heitot voisi mitaten todeta?
Tieysti kannattaa ensiksi tarkistaa, että koneen ja lootan liitinpinnat ovat moitteettomat ja että ohjainhelat ovat paikoillaan.
Menihän kone ja loota toisiinsa ilman väkivaltaa ja keskitithän levyn ennen asennusta. Siihen voi käyttää vaikka katkaistua vanhaa kytkinakselia (ks. kuva) tai joidenkin settien mukana tulee sitä varten tappi. Keskityksen voi tehdä myös silmällä ja työntömitalla mitaten. Homma tehdään kun asetelman pienet ruuvit ovat vielä hieman löysällä ja levy pääsee nihkeästi liikkumaan.
Keskittämisessä on lähinnä se idea, että kone ja loota saadaan jouhevasti liitettyä toisiinsa eikä aiheuteta vaurioita muihin osiin väkivallalla.1.8.2008, 13:01 #146639Kannattaisi ehkä uusia myös kampiakselin kytkimenpuoleisessa päässä oleva neulalaakeri, joka kannattaa kytkinakselia moottorin päästä, jos se on väljistynyt, niin kytkinakseli pääsee heittämään ja ravistamaan, joka voi rikkoa kytkinlevyn. Jos ajaessa oli ravistusoireita likkelle lähtiessä, niin tämä vika tod näköinen. Tietysti kannattaa tarkistaa kohistus, kuten Jukka jo kirjoitti.
Lasse1.8.2008, 14:10 #146640Kytkinlevyhän keskittyy ekalla kytkimen polkaisulla, tuo keskittäminen on ainoastaan asennuksen helpottamista varten…
Vaan ongelmaan. Mahtaako vaihteiston ja moottorin kiinnityspulttien ohjariholkit olla tallessa..? On vain kahdessa pultissa, jos kumman tahansa, tai jopa molemmat poisjättää niin ongelmia tiedossa on. Juuri kuvatulla tavalla, jostain periksi antaa…
Vastaava ongelma tuli liiankin tutuksi Bx:n kanssa, automaattilaatikoiden kanssa. Eräässä yksilössä ei ns. vetolevy halunnut kestää, korjaamo siitä sitten tietenkin vaihteiston korjannutta tahoa, eli minua, syytti. Aikamme tuota laatikkoa sitten “korjattiin” eli otettiin auki eikä vikaa koskaan löytynyt, ennenkuin pääsimme kohteen näkemään paikanpäälle… Ja siellä se moottorikin komeili ilman niitä kohdistusholkkeja… 🙄 Sai muuten merkkikorjaamo palautetta aiheesta..!
2.8.2008, 09:42 #146641Kiitos vastauksista. Soitin myös Sitroselle ja sain pari hyvää vinkkiä asian edelleen tutkimiseksi. Ensiksi vastauksia tähän: kiinnitysholkit, kaksi kpl, ovat paikallaan ja mutu-tuntumalla kone ja laatikko irtosivat toisistaan juohevasti ilman vääntämistä. Mitään kulumia, hankaumia, kytkimen ravistamista tai ylimääräisiä ääniä ei myöskään ole esiintynyt.
Mainittua neulalaakeria kampiakselin päässä ei näkynyt. Sen sijaan kytkinakseli istutetaan siihen sopivaan messinkiseen holkkiin vauhtipyörän keskustassa. Sen väljyydestä en osaa sanoa, työntömitalla voisi kai mitata?
Lisäksi tarkastelin eilisiltana kytkiakselin sivuttaista klappia toista etupyörää pyörittämällä. Akselin sivuttaisliike ei ole suuren suuri, mutta selvästi havaittava – ehkä 0,5 mm. Voisiko tämä olla syynä kytkimen vautioitumiseen?
P.
@Lasse1 wrote:
Kannattaisi ehkä uusia myös kampiakselin kytkimenpuoleisessa päässä oleva neulalaakeri, joka kannattaa kytkinakselia moottorin päästä, jos se on väljistynyt, niin kytkinakseli pääsee heittämään ja ravistamaan, joka voi rikkoa kytkinlevyn. Jos ajaessa oli ravistusoireita likkelle lähtiessä, niin tämä vika tod näköinen. Tietysti kannattaa tarkistaa kohistus, kuten Jukka jo kirjoitti.
Lasse2.8.2008, 10:21 #146642Kaikki kuullostaa olevan kutakuinkin normaalilla mallilla.
Mikä on kone-vaihteistopaketin historia. Toimiko kaikki ok ennen näitä lauenneita levyjä? Tietysti vikaa voi olla tuotteessakin; olivatko samalta valmistajalta? Valeon pitäisi olla ainakin varmaa (?) laatua.
4.8.2008, 17:30 #146643No ompas kimurantti tilanne.
Historiasta: kone on vaihdettu muutama vuosi sitten ja sillä ajettu ehkä 10000 km. Toimii minusta hyvin, öljyvuotoja esimerkiksi ei ole ollenkaan.
– Vaihdelaatikko vaihdettu samassa yhteydessä, mutta saatu eri paikasta kuin kone. Heti kohta se leikkasi kiinni, mutta öljyn lisäyksen jälkeen on toiminut moitteettomasti.
– kummankaan kolaritaustasta ei ole tietoa.
– edellisen kytkinrempan yhteydessä vaihdettiin ensin pelkkä levy, jolloin kytkin ravisti erittäin paljon. Vähän myöhemmin (ehkä 500km) vaihdettiin myös paineasetelma, minkä jälkeen kytkin toiminut jouheasti.
– paineasetelma (kolmitassuinen kuten kuvassa) ainakin on valeon, kytkilevystä ei minkään merkin nimeä löytynyt.Olisiko se ravistavalla kytkimellä ajelu rikkonut kytkinlevyn, en tässä mitään muutakaan keksi. Siinä tapauksessa ensimmäisen levyn rikkoutuminen jää mysteeriksi.
Pekka
8.8.2008, 08:37 #146644kulkimessani on kytkin oireillut jo pari vuotta ja siksi vaihto on vain ajan kysymys. kun en moista hommaa ole tehnyt niin ensikertalaisen kysymystä; ilmeisesti homma menee niin että lokkarit, valopukki yms pois, sitten vissiinkin mottori ja laatikko jotenkin irrotetaan symbioosista, ja sitten vissiin uusi levy paikalleen ??? hoituuko homma yhden hemmon voimin ?? vissiin levy ja asetelma lienee ainakin syytä vaihtaa mutta kannattaako myös painelaakeri uusia samalla kertaa ?? saakos moottorin takapään stefan samalla helposti uusituksi ? mikko
8.8.2008, 08:47 #146645Hei!
Itse vaihdon 6:n kytkimen viimevuonna suunnilleen noin. Otin moottorin irti vaihdelaatikosta paikallaan, eli en nostanut koko pakettia ensin ulos. Parempiselkäinen ja ilm. vahvempi saa sen varmaan yksinkin ulos, mutta itselläni oli jälkikasvu mukana irrotuksessa, kun ne kohdistusholkit pulttien ympärillä oli aika tiukalla hapettumisen takia. Moottorin takastefan saa helpolla irti, mutta se mikä mulle tuli yllätyksenä on se pieni stefa siellä syvemmällä? Senkin olisi voinut uusia, jos olisi tajunnut. Nyt se tuli itsekseen ulos ja laitoin saman takaisin.
Ei mikään paha homma kokonaisuutena. Hankalinta melkein on pakoputken tiiviiksisaaminen taas kasattaessa.
8.8.2008, 08:49 #146646Suunnilleen noin ja lihaksista/teknisistä apuvälineistä riippuu onnistuuko yksin. Vauhtipyörän pultit auki kampiakselin päästä, niin stefa on vaihdettavissa ja samalla uusi vauhtipyörän pultit.
Jimmi Porist'
044-339238kuusi
jimmi65(ät)gmail.com8.8.2008, 09:14 #146647Kultaisella 80-luvulla rikoin Triumphilla kaksi kytkinlevyä ennen kuin uskoin että vaikka volvon levy on mitoiltaan identtinen ja lisäksi hinnaltaan puolet halvempi, siinä on aivan liian pehmeät vaimennusjouset väkivahvaa kutoskonetta vastaan.
Eli siis kun oli liian pehmeät jouset, kytkin ravisti, ja lopulta keskiö repesi irti ja veto loppui siihen paikkaan. En ole kokeillut onnistuuko sätkässä levyn asentaminen väärinpäin, mutta jos onnistuu, niin jousivaimennus ei toimi ja keskiö luultavimmin jossakin vaiheessa irtoaa.11.8.2008, 20:02 #146648Hm, voisiko kytkinlevy olla väärinpäin? Luulisi, että se antaisi joitain merkkejä, jos jouset eivät ota yhtää vastaan, ravistaisi ainakin aivan mahdottomasti..?
12.8.2008, 05:50 #146649Eihän tuo kytkinlevy mahdu edes väärinpäin paikoilleen?? ❓
Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
Lapinjaos Hupimestari.. 🙂 -
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.