- Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Autohavainnot › Punainen paku
Ajelin eilen Mikkeliin ja kas kummaa, kattelin ,ihmettelin no paku seistä töllötti Tommolan kohdalla. Siitä on aikaa kun olen muita kulkimia tien päällä nähdyt. Siinä istui micelin ukko katon reunalla, katsellen kohti järven pintaa, muttei muita näkynytkään. Täytyy myöntää että olin loppumatkaa todella hyvällä tuulella, teki kyllä hyvää. Toinen kuljin samalla reissulla Valkealassa, oli oman jaoksen porukkaa, eipä päivä voisi paremmin mennä. Kuka kumma muuten pakullaan oli, kyllä oli nätti peli. 😀
Mitä ihmettä, etkä ilmoittanut. 🙁 Olisin tarjonnut… Olisi ollut lisää ihmeteltävää.
Veera, Veera, tiesithän , että Kujjeilut päättyi sunnuntaina. Kyllä niitä kulkimia punaisen Pakun lisäksi maanteillä matkasi. Ainakin triljoona! 😆
Arkeen tuli nopea palautuminen, kävin tänäänkin Mikkelissä eikä ainuan ainutta kuljinta näkynyt. Kalaakaan ei noussut kuin muutama hassu, joten tämä päivä oli melko hapan. Mikkelin miehet oli piiloutuneet kuka mihinkin joten heitäkään ei saanut edes kalakaveriksi. Tosin Dago ei taida kalasta mitään tietääkään. Vitsi, vitsi, tokkakai tietää kun niin komian vesistön luona asuu. Muttei sätkän sätkää, mikä rähmä 😡
Väärä paikka sulla on. Kyllä niitä täällä kuljeksii ihan kivasti. Ne pari punaista ja mun Ami pääasiassa. Ristiinan tiina ja sätkä myös. Muut on olleet hieman kadoksissa minultakin.
Copyright © 2023 | Suomen 2CV-Kilta ry | Tietosuojaseloste