Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka Omituinen kilkuttaja

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #124925

    Moi,

    tein jo yli 30 000km sitten 70-luvun Dyane6’n koneeseen kansi rempan. Kone toimi tämän jälkeen
    hienosti mutta mukaan tuli epämiellyttävä nakutus. Ääni tulee hieman milloin sitä huvittaa hiljaisilla
    tai kovemmilla kierroksilla. Luulin aluksi sen olevan väärien venttiilivälyksien aikaan saannosta, mutta
    useiden säätökertojen jälkeen tulin siihen lopputulokseen että näin ei asia ole. Naputus vaan jatkui
    ja lopulta luovutin ja annoin koneen äännellä. Nyt kun suorittelin kevät huoltoa, ajattelin että vaihdan
    jo osittain puretusta varakoneestani venttiili koneiston liikkuvat palat eli nostajat sekä keinut akseleineen
    ja muine hiluineen, vain todetakseni ettei ääni niistä johdu.

    Vaihdon yhteydessä törmäsin kuitenkin seuraavaan ilmiöön: kummankin puolen pakoventtiilin keinun pää,
    se joka painaa venttiiliin oli kulunut/hakkautunut omituisesti. Itse venttiilien päissä ei ollut mitään vikaa.

    Onko kellekkään tullut mitään vastaavaa eteen?

    Niin, en vielä tiedä onko koneessa edelleen tuo sama naputus koska kiesi on vielä tallissa.

    Tässä kuvat:

    -Olli

    #150171

    Raportoi heti kun olet konetta käyttänyt. En nimittäin enää jaksanut palstalla päivittelemään meidän talvisätkän outoa naputusta, mutta se nakuttelee vieläkin, ja juuri niin että välilllä kuuluu, välillä taas on hiljainen. Tämä on jo varmaan luulosairautta, mutta tuntuu että kukimen asennollakin on siihen vaikutus. Ja tietenkin kun on paikalla vuosikymmenten kokemuksen omaava mustahattuinen hepppu, niin käy kun sveitsiläinen kello.
    Enpä ole minäkään tuollaista kulumaa nähnyt. Valuvirhe?

    #150172

    Onkos kuvalinkit vähän keturallaan? Minulle näkyy vain teksti “Kuva”, mutte siinä mitään linkkausta ole.

    Edit: Nyt näkyy. Liekö Olli hieman justeerannut kuvia vai puuceeni vain tullut tolkuilleen.

    #150173

    Toinen vakavampi oire mitä voi kuvailemasi perusteella epäillä on nokka-akselin rattaan niittaukset. Jos niittaukset ovat löystyneet, liitos elää enemmän mitä sen pitäisi ja lopulta rattaat irtoavat ja pahimmassa tapauksessa rikkoo koko alakerran. Varsinkin loppuvaiheessa naputuksen ääni oli hyvinkin ailahtelevaa, välillä hävisi kokonaan ja sitten tuli oikein voimakkaana takaisin. Kooma voi laittaa kuvan miltä näyttää kun nakutus loppuu ja öljyvalo syttyy…. 😳

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #150174

    @PienempiOlli wrote:

    -Olli

    Eipä ole moista eteen tullut,, kuopalle kuluneita nokkia vastaavasti löytyy aina kun vähänkin enempi ajettu kone avataan..
    Näyttää ilmiselvältä valuvialta..
    Itse olen muuten ehyet,, mutta kuopalle kuluneet nokat hionut vesihionnalla käyttäen hienoa viikate hiomakiveä entiseen muotoonsa..
    Jolloin saa venttiilin säädöt kohdalleen ja turhat äänet pois..
    Jakopään ratas on itselläni hajonnut yhdesti -80 luvun alussa,, kun ei huomannut sitä tutkia ajoissa,, vinohammastus kun työntää ratasta
    sivusuunnassa on niitit kovilla ja saattavat vanhemmiten tai niittaus vikaisina hajota yllättäen pienen ääntelyn jälkeen….
    Jolloin pahimmillaan lyö koko jakopään jumiin venyttäen lohkot pilalle,, sekä kääntämällä kammen rattaan pois kohdiltaan…
    😯

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #150175

    Moro !!
    Zeuspakuprojektissa tehtii kans hionta:
    https://fotoalbum.web.de/alben/lasse.suhonen/Zeuspaku/printImage?

    Noin paha ei kyllä ollut, vaikuttaa kyllä kuten jo muut totesivat, että olis valuvikaa, mutta ei hatiiaa jos saat hiottua muotoon ja säädöt riittää.

    Lasse

    #150176

    Olen kyllä sitä mieltä,, että noita osia on itsekelläkin vaihtaa tilalle parempiakin,, laittaisin kyllä tuon syrjään ja korvaisin toisella parempikuntoisella tuon valuvikasen…. 😉

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #150177

    Kilkatus hävisi uusien keinujen myötä. Aivan käsittämätöntä. Tosiaan tuota vaivaa riitti noin 35000km.

    -Olli

    #150178

    @dieselflosse wrote:

    Onkos kuvalinkit vähän keturallaan? Minulle näkyy vain teksti “Kuva”, mutte siinä mitään linkkausta ole.

    Edit: Nyt näkyy. Liekö Olli hieman justeerannut kuvia vai puuceeni vain tullut tolkuilleen.

    Kuvat oli kokoajan samassa osoitteessa mutta saattaahan noilla kuva palvelimilla olla katkoksia.

    -Olli

    #150179

    Juu noin ne osat kuluu kun tarpeeksi käyttää. Ja keinuvipstaakit kun menee noin kuopalle niin venttiilin välys-säädötkään eivät mene kohdalleen. 6-litrasesta dieselistä keinovipstaakit vaan hiottiin “kuopistaan” takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Tosin en tiedä onko noi rättärin keinovipstaakit pintakarkaistu vai ei.

    #150180

    Tästäkin kuului hetken kilkatus

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

Esillä 11 viestiä, 1 - 11 (kaikkiaan 11)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.