Jotkut kulkevat omia polkujaan

Terveisia omilta poluilta. Matkan ensimmainen etappi on takana eli Venajan lapi olen ajellut ja ehjana selvinnyt. Nyt olen Sotshissa. Kilometreja on tahan mennessa kertynyt noin 3800. Suorinta reittia olisi selvinnyt noin kolmella tuhannella, mutta pienta jannitysta on matkaan aina saatava tarkkaan harkituilla kiertoteilla.

Kuten Hannu olikin maininnut, menin laivalla Viroon ja sielta Venajalle. Talla manooverilla paasin valttamaan seka Pietarin etta Moskovan. Reitti kulki kohtis suoraviivaisesti Tallinna – Tartto – Ostrov – Brjansk – Oriel – Jeletsh – Voronetsh. Viro/Venaja-raja oli yllattavan epamiellyttava. Kuusi tuntia siella meni ja koko ajan satoi kuin saavista (Suomessa kai paistoi samaan aikaan aurinko). Kotiseutumatkailusta kiinnostuneille tiedoksi, etta heti rajan takana Petserissa on aivan upea luostari katakombeineen.

Voroneshista olisi paassyt Sotshiin suoraan ajamalla kohti Rostovia. Kun aikaa ja energiaa oli, niin paatin kuitenkin koukata Kaspianmerelle ja Kalmukiaan. Kalmukia on kerrassaan verraton paikka: Euroopan ainoa buddhalainen alue. Siella ne pyoritteli rukoushyrria neukkuarkkitehtuurin keskella. Varsin surrealistinen kokemus.

Kalmukiasta ajelin Kaukasukselle. Dagestanin, Tshetshenian ja Ingushenian jatin valiin, mutta suuntasin lanteen rauhaisampiin tasavaltoihin. Lepopaivan vietin Dombaissa Euroopan korkeimpien vuorenhuippujen juurella. Killerimaisemat, mutta neukkuarkkitehtuuri on sinnekin jalkensa jattanyt. Dombaista sitten ajelin tanne Sotshiin.

Aika hyvin on reissu mennyt. Poliisit nyt tietysti on kimpussa koko ajan. Kaukasuksella varsinkin tarkastuspisteita on vahintaan 50 km valein. Heti alkumatkasta oli yksi haastava viranomaiskokemus (varmaan Nyytisissa myohemmin lisaa), mutta muuten poliisit ovat olleet asiallisia ja ystavallisia ja ylen kiinnostuneita sitikasta. Pari lahes legitimiteettia sakkoa olen saanut. Viranomaisten ohella kaikki paikalliset ihmiset ovat aivan mahtavia ja vieraanvaraisuus omaa luokkaansa. Ja Venaja on aina vaan Venaja. Jotenkin taalla vaan vuosi ja vuosikymmen toisensa peraan on aina vaan yhta kummallista. Ei valttamatta kovin helppoa, mutta sitakin palkitsevampaa.

HTP on toiminut hyvin. Alkumatkasta (samassa kohtaa kuin poliisihassakkakin) tuli vahan Afrikka-fiilis, kun savu alkoi nousta pellin alta. Nyt ei tilanne ollut yhta dramaattinen ja vain pari johtoa oli ottanut maata kasijarrun kahvasta ja sulaneet kimpuksi. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuli korjattua. Muut ongelmat ovat olleet puolanjohtojen irtoilua ja vaihdekepin liitoksen prakaamista. Etupyoran laakeri pitaa vahan aanta, mutta niin se piti jo lahteissakin.

Nyt sitten alkaa matkan toinen vaihe. Sotshista pitaisi paasta eteenpain. Se ei ole aivan helppoa. Kaukasuksella Georgian maarajat ovat tiukasti kiinni (tama tuli, pienehkolla riskilla, tarkastettua). Abhasian viisumia en saanut, joten maitse ei Sotshista etelaan matka jatku. Seuraava vaihtoehto on laiva. Olen tasta juuri kohta satamaan menossa mahdollisuuksia tutkimaan. Ihanteelista olisi, jos paasisi Georgiaan, mutta Venajan ja Georgian viileat suhteet voivat taman estaa. Ehka todennakoisin vaihtoehto on Turkki. Jos ei paase minnekaan, niin sitten ei auta kuin ajella Mustanmeren pohjoispuolta Krimille ja sita rataa. Jos paasen Turkkiin, niin joka tapauksessa varmaan ajelen takaisin pain Georgiaa ja ehka Armeniaakin pallistelemaan. Molemmat ovat kylla tuttuja maita, mutta eivat satkalla.

Kaksi kolmasosaa matkasta on viela jaljella. Turkista (jos sinne paasen) olisi tarkoitus ajella Kreikkaan, Makedoniaan, Kosovoon, Montenegroon ja Bosniaan. Sloveniassa ajattelin viettaa hetken, kun siella ei ole ’95 kokouksen jalkeen tullut kaytya (ja silloin ei ehka ihan parasta kuvaa saanut). Sielta sitten Tshekkeihin. Eli ajamista on viela jaljella – onneksi.

T: Harri

Tshekit alkaa jo ihan kohta nakya. Sarajevoon asti olen paassyt. Sinansa mielenkiintoista, etta yhta ainutta satkaa en ole koko matkalla nahnyt. Tai no, Kreikassa oli yksi, mutta se oli raatoasteella.

Matkan huippuhetket selvasti olivat Mustanmeren itapuolella. Venajalla oli yhta ihmeellista kuin aina ja Georgiassa oli niin merkillisia sattumuksia, etta niista on vaikea pistaa paremmaksi. Turkki ja Kreikka meni vahan siirtymataipaleena ja taalla Balkanilla olen taas koittanut himmailla. Maisemat ovat todella upeita ja ajaminen kapeiden ja mutkaisten teiden takia aika hidasta. Valilla on vuoristojaksoja, joissa saa puoli paivaa ajaa 1. ja 2. vaihteella.

Makedoniassa katkesi kaasuvaijeri. Se on ollut isoin automurhe sitten alkumatkan. Kosovossa piti ostaa liikennevakuutus, kun se on Euroopan ainoa lantti, jota Green Card ei nykyisellaan kata. Montenegrossa perittiin 10 euroa ekoveroa. Taalla Bosniassa poliisit ovat olleet hieman ikavia. Venajalla ko. toiminta kuuluu ja se on lahes OK, mutta taalla ei huvittaisi niiden kanssa pelehtia.

Tasta matkaa jatkuu pohjois-Kroatiaan ja Sloveniaan. Sielta sitten Itavallan lapi Tshekkeihin. Eihan tassa nyt enaa ole kuin viikko kokouksen alkuun. Toivottavasti minullekin riittaa XXL-kokoinen 20. paita.

Harri

Toivotan Teille Turvallista matkaa…..ajattepa kohti Tsekkiä tai missä vaan…..ylihuomenna lähden väärään suuntaan…
Itse ajelen normaalisti n 90km/h..mikäli rajoitus sen sallii…jotenkin se sopii sätkälle…vaikka kulkeehan ne kovempaakin…
Pisin matka jonka olen rättärillä yhtäsoittoa ajanut, vain tankkaukset ei lepoa, 1700km…älkää hyvät ihmiset tehkö samaa virhettä…!!!!!
terv. Kari Loimula

Ei ollut tullissa ongelmia, paperit täytettiin ja tarrakilvet lunastettiin (15e/3kk). Meni noin 15min.
Ei ne näyttäneet kauheasti siinä stressaavan, helppo ois ollu pyyhkästä “ranskalaisena” läpi.

-Olli