Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka Kaasutin Solex 28 CBI

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #127437

    Ei meinaa millään lähteä kuljin käyntiin, vaikka kuinka tahdonvoimalla yrittää. On toki käynyt viime vuoden puolella (edellisen kerran 90-luvun loppupuolella :?:) sen verran, että pihalla pystyi siirtelemään. Syksyllä ei enää viimeinen siirto onnistunut ja sama tilanne tuntuu olevan nyt keväällä.

    Kuten kuvista näkyy, on kaasutin ollut todella tavaraa täynnä. Pari kertaa se on putsattu, paineilmalla peräti. Ainoa mitä en ole avannut, on tuo ryyppyvaijerin tienoilla oleva mokkula (kuvassa peukalon kohdalla).

    Pumppu ruikkii komeassa kaaressa bensaa, kaatamalla bensaa suoraan kaasariin lupailee, ellei peräti jopa käykin hetken aikaa. Tulpat säilyy kuitenkin kuivana käynnistysyrityksistä huolmatta. Starttaamiseen löytyy mukavasti virtaa sen reilun 6 voltin verran. Uimurikammioon tulee sopivasta bensaa. Tyhjäkäyntivaimentimen vimpstaakissa tuntuu pieni vastus ja painettaessa kuulu tissutteleva ääni, lienee toimia sekin.

    Kysymyksiä:
    – Mitä peukalon alta löytyvästä mokkulasta löytyy ja availenko senkin?
    – Voiko kiihdytyspumpun kalvo olla kuivettunut ja mitä sille voin tehdä? Ks. Manun viesti alla.
    – Voiko pako-/imusarjan väliseinä olla puhki ja millä sen todennan? Hipelöimällä? Ks. ernestin viesti alinna.
    – Muita vaihtoehtoja?

    @Musta Hattuinen Mies To Syys 09, 2010 8:38 pm wrote:

    Jos koneessa on yksi kurkkuinen kaasutin, niin saattaa olla että kiihdytyspumpun kalvo on kuivettunut eikä kaasua painettaessa kaasuttimen kurkkuun tule kiihdytyspumpulta bensa ruiskausta,, niin syy voi olla siinä…

    @ernest Ti Touko 23, 2006 10:31 am wrote:

    -jos suuttimen putsaus eiauta kantsii tarkistaa ettei pako/imusarjan väliseinä ole ruostunut puhki !

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

    #164918

    Tuossa wanhus kaasuttimessa ei ole sitä kiihdytyspumppua..
    Imupakosarjan tarkistus ei onnistu muuten kun irroittamalla se ja osin tulpaten ja puhallen todeten mahdollinen puhki ruostuminen jolloin puhallus pakosarjaan aiheuttaa ilmavirtauksen myös imusarjaan..
    Kaasuttimen tarkka puhdistus,, venttiilien välys säätö,, sytytyksen säätö ynnä muuta vakio tarkistusta kuten bensapumpun toiminta,, sytytystulpat bensaletkujen kunto….
    PS: Kuvassa peukalon alla oleva osa on kääntyvä levy joka avaa ryyppykanavan sitä vaijerilla vedettäessä…
    💡

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #164919

    Erästä kauan seisonutta sitikkaa yritettiin taannoin huonoin tuloksin käynnistellä ja syyksi paljastui kelvottomaksi polttonesteeksi muuttunut bensiini. Tämäkin lupaili bensaa kurkkuun laadettaessa, mutta ei jäänyt käyntiin, kun pumppu syötti kaasariin tuota nestettä, joka tosin näytti bensalta, mutta ei syttynyt.

    Joskus seisonnan jälkeen kuljin on käynnistynyt vain toiselle pytylle ja olen silloin epäillyt väliaikaisesti kantavaa venttiiliä (auki jäänyt venttiili on öljyn puutteessa tarttunut ohjuriinsa). Ongelma on kuitenkin kaikonnut pienen ajolenkin jälkeen.

    #164920

    Se peukalon alla oleva “käynnistyskaasutin” kannattaa toki avata ja puhdistaa myös. Näissä vanhoissa kaasareissahan ei ole lainkaan tavanomaista ryyppyläppää, joka sulkisi pääkurkun. Ryypyn virkaa hoitaa tuo käynnistyskaasutin, kuten mustahattumies jo mainitsi.

    Huomaathan että ryyppy ei pysy itsestään päällä, vaan jousivoima palauttaa sen nopean tyhjäkäynnin asentoon. Sen vuoksi ryyppynuppi vedetään kokonaan ulos ja pidetään jousivoimaa vastaan siinä, samalla kun yritetään käynnistää. Kun kone käynnistyy, ryyppynupista voi päästää irti, jolloin jousi palauttaa sen puoleenväliin eli nopean tyhjäkäynnin asentoon. Kun kone on vähän lämmennyt, ryypyn voi painaa kokonaan sisään.

    Toivottavasti vika löytyy ja ja saat koneen hyrräämään.

    #164921

    Kiitoksia selvennyksistä, availenpa vielä kerran kaasuttimen varmuuden vuoksi ja samaan vahinkoon voisi katsoa tuon sarjan kunnon. Siellä on voinut lepäillä aikojen saatossa vaikka mitä. Tuo ryypin toimintaperiaatteen selventäminen oli myös hyvä lisä.

    Harjoitellaan lisää. 8)

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

    #164922

    Voi olla kanavissa aika paljon “jännää juttua”, kohokammion pohjasta päätellen…

    Eikä lähde välttämättä pelkästään paineilmalla puhkumalla, pittää liotella. Tuossa kun sattuneesta syystä on Webereitä puhdisteltu, nyt jo 9kpl, niin yllättäen tinneriin näyttäisi liukenevan varsin kivasti bensajäämät..! Siis juuri tuonnäköinen tummanruskea tervanoloinen töhnä, tinneriä likoamaan, ja sitten puhaltelua…

    Ultraäänipesurikin on kiva, mutta ilman sitäkin onnistuu kyllä. Sillä ei tuossa Wanhuksen kaasarissa nyt niin kovasti kanavia ole risteilemässä…

    #164923

    Jos sytystyspuoli ja venttilikoneisto toimii asianmukaisesti, koneen pitäisi hörähtää hetkeksi käyntiin pelkästään kurkkuun kaadetun bensatilkan voimalla. Silloin itse asiassa kaasarin hienot toiminnot tyystin ohitetaan (näin toimien käynnistyminen saattaisi tapahtuja jopa ilman, että kaasari on istukkaansa kiinnitettynä – eipä ole tosin koskaan tullut kokeiltua).

    Vetäisin sen johtopäätöksen, että, jos käyntiin hörähtämistä ei tapahdu kurkkuun kaadetulla bensatilkalla tai tuloksena on vain hyvin epämääräistä köhimistä, vika voi olla aivan muualla kuin kaasarissa.

    Kaasarissa oleva sakka varmasti voi tukkia kanavia, mutta joskus olen hämmästellyt kuinka kaasari on saattanut toimia ok sakasta huolimatta. Se ehkä vain näyttää dramaattisemmalta kuin onkaan.

    Ylhäältä otetussa kuvassa kurkun reunassa näkyy uimurikammioon johtava putki, jota pitkin voi myös esim. ruiskulla täyttää ko. kammion, jos bensa ei nouse. Bensa todennäköisesti liuottaa myös pahimmat sakat.

    Joskus olen ennen seisomaan laittamista, muistanut sakan ehkäisemiseksi ajaa kaasarin tyhjäksi bensiinistä tukkimalla bensantulon pumpulta.

    #164924

    Jo vain vaati kevään tulon ja hieman kärsivällisyyttä, että wanhus lähti käyntiin.

    Oletin virheellisesti, että virtaa oli riittävästi käynnistykseen. Mittaustulos osoitti, että käynnistysten jälkeen voltit hupenivat. Ongelma olikin ulkopuolisessa laturissa, joka ei ladannut. Oli liitin paennut sulakkeen alta ja vaati näinollen laturin avaamisen.

    Viikon verran latailua ja muuta puuhaa, kunnes tänään bensaa kaasarista sisään ja käynnistys. Laakista käyntiin ja lenkille. Parin kolmen kilsan lenkki ja takaisin talliin odottelemaan jarrujen avaamista seuraavaksi.

    Jotta ei menisi aprillipilan piikkiin niin video löytyy täältä >>

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.