Jumon kautta Iniön “auto” -ja plokimuseoon

Jumon kautta Iniön ”auto” -ja plokimuseoon

Raidimme ensimmäiset saaret ovat Jumo ja Iniö. Jumon saarelle pääsemme Kustavista lautalla nimeltä Aura. Lautta vie meidät Kustavin Heponiemestä Jumon saarelle Kannvikiin. Jumon saaren siivutamme sätkämäiseen tyyliin, ei niin vauhdilla, mutta sujuvasti kuitenkin. Mondo.fin mukaan Jumon saarella on rengastien paras iltauintipaikka. Olemme kuitenkin Jumossa aamupäivällä ja kesäkuun alussa vedetkin voi olla vielä aika raikkaita, joten ehkä sivuutamme suosiolla tämän Jumon kylän uimalaiturin.

Jumosta Iniön puolelle pääsemme Skagenin lossilla. Matka on lyhyt, ylitys kestää vain noin 5 minuuttia. Iniön saarella on hieman enemmän nähtävää. Pysähdymme täällä kevyelle lounaalle, halukkaat voivat tutustua Iniön kirkkoon. Olemme saaneet myös kutsun Bodgårdiin. Bodgård on pieni matkailuyritys. Bodgårdin aittamajoituksen omistaja Jukka Torikka on Hämeestä kotoisin, tarkemmin täältä Riihimäeltä. Jukka Torikka kuuluu Iniön kielivähimmistöön, koska puhuu äidinkielenään suomea.

Jukka Torikka on avannut yhteen aitoista Suomen ainoan blokimuseon, pienessä museossa voi tutustua yli 200 erilaiseen plokiin pientä korvausta vastaan. Ne jotka ei tiedä mikä ploki on, niin kerrottakoon että ploki on merenkulussa käytetty apuväline, jonka avulla voidaan muuttaa köyden vetosuuntaa. Kahden plokin avulla muodostetaan talja.

Pelkkiin plokeihin ei toki tarvitse tutustua, sillä Jukka on myös aktiivinen Mobilisti. Mobilistiharrastus Jukalla on keskittynyt toisen merkkisiin kulkimiin, kuin meillä raidiin osallistuvilla. Tulemmekin moninkertaistamaan Bodgårdin aittamajoituksen mailla olevien Boxer-moottoristen ajoneuvojen määrän. Autojen lisäksi pääsemme tutustumaan mm. Clifford sarvitraktoriin ja vanhaan DKW moottoripyörään. Jukan luonaa vierailee sesongin aikana paljon alan harrastajia.

Bodgård sijaitsee noin 100 metrin etäisyydellä Iniön kirkosta ja 400 metrin etäisyydellä lounaspaikastamme, joten kylän kaikki nähtävyydet on mukavasti kävelyetäisyyden päässä.

Huolimatta Bodgård aittamajoituksen viihtyisistä aitoista jatkamme Iniöstä maksullisella M/S Antonialla Mossalaan. Yövymme heti lauttasataman läheisyydessä sijaitsevassa Saariston Matkailussa. Vaihtoehtoina majoitukseen on 4 hengen yöpymismökit ja teltta- tai automajoitus.