Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka 1 2 3

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 17)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #123629

    Pöh!
    Tänään acadiane otti ja sammui keskelle kaupunkia. Ihan yht´äkkiä ja varottamatta. Jouduin siinä sitten urheilemaan, eli työntämään korttelin verran hiljaisemmalle kadun pätkälle. Tiepalvelumies Toppo ystävällisesti hinasi kulkimen tallille, kun emme sitä kadun varressa kuntoon saaneet.
    Kipinää antoi, bensaa tuli, mutta käyntiin ei lähtenyt. Hinatessa yritin vaihteella niin pamahteli vain pakoputkessa.
    Tallilla katsoin tulpat ja sytytyksen ja puhkuin ilmaa kaasarin kanaviin vaan ei auttanut. Tai kyllä hää käyntiin lähti mutta paukkui kone kun yritti kierroksia ottaa.
    Vaihdoin sitten 123-ignitionin pois ja vóila! Kulkimeen palasi henki!

    Onkos kellään muulla 123:nen menettänyt järkeänsä?
    😯

    #141559

    Kerrottu mulle on, jotta joko toimii tai sitten on ihan mykkä. Eli ihme juttu tuo on.

    #141560

    Txk raportoi tuossa ennen Ruotsin reissua hieman vastaavasti käyttäytyneestä yks-kaks-kolmosesta. Muistelisin oireiden olleen hyvinkin vastaavat, kunhan ensin käyntiin sai. Ja kärkien palauttamisen jälkeen kulkuhalut olivat paremmat kuin ikuna ennen 123:sen kanssa…

    #141561
    txk

    Meillä Paku tosiaan jätti ennen Ruotsia vastaavilla oireilla tien poskeen. Vekotin tosin tyhjäkäyntiä kävi, mutta ajamisesta ei mitään tullut.

    Oikuttelun syynä oli tapit, joihin 1 2 3:n magneetit törkätään. Toinen niistä oli ohuempi (kulunut?) ja magneettiholkki oli päässyt heilumaan ja näin käsittäkseni antanut boxille mitä sattuu tietoa. Ja nyt lopuksi heilunut jo niin paljon, että oli itsensä boxin taustaruuveihin huonoon kuntoon hakkauttanut. Kärkilootan keskipakosäädin taas ei pahemmin moisisita väljyyksistä hätkähdä.

    Kyseinen tappi tainnut olla enemmän tai vähemmän vastaavassa kunnossa koko sen ajan kun Paku on meillä ollut? Niinkun Jasu mainitsi, on kulkupuoli nyt ihan eri luokkaa kuin 1 2 3:lla!

    #141562

    1-2-3 ??? 🙁

    1-2-3 – ?? Tässä sitä taas ollaan – olen kuullut vastaavia tarinoita roppakaupalla – elikkä se vanha kärjellinen sytytys on “parempi” ja etenkin luotettavampi kuin pussilllinen uusia sähköisiä kotkotuksia !!
    Kärjellisellä alkuperäisellä systeemillä olen ajanut vuodesta 1971 alkaen luokkaa 20.000 km / vuosi = 720.000 km…..
    Niin ja on todella ilo vaihtaa keväällä uudet kärjet a 5 eur kpl kerran vuodessa. !

    terv CitroMarc 😯

    Ps minulla olis tyrkyllä yksi 1-2-3 sarja – ei takuuta – lähtee pilkkahinnalla uuteen kotiiin… NSH…
    samma

    #141563

    Äidin sätkään laitoin 123 siten, että kierrelukitteen kanssa tökkäsin magneetit tappeihin. Tällä estän veljeni kohtalon: Magneetti oli ilmeisesti noussut tapistaan ja raapaissut 123 piirilevyn halki…

    Paljon on 123:sia asennettu ja ihan hyviä pelejä suurin osa tuntuu olevan. Luulen kyllä, että alkupään perusmalli on kaikista paras ja pitkäikäisin. Tuntuu olevan hollanninmiehellä ainoastaan $euronkuvat$ silmissään nykyisin ja laatu kärsinyt sen myötä. Yhden 123-sarjan perusvika on yhdenpytyn käynti heti nihkeän käyntiinlähdön jälkeen, tähänkään ongelmaan hollannin mies ei ota kantaa.

    Toisaalta kärjetkin on välillä täyttä schaibalaa. Valeon konkat oli ihan susia ja ruotsin kokouksessa huomasinkin, että valeon kärjet+konkka sarjaan on vaihdettu ducelierin konkka. Noh, tälläisen sarjan asensin, mutta eihän siitä kärjen nastasta kulkenut virta läpi lainkaan.

    Itse ajan kyllä kärjillä toistaiseksi, mutta sytkäboksin kera. Samoilla kärjillä takana jo 23 000km.. Btw, otan tilauksia vastaan ken haluaa koottuna sellaisen velleman sytkäboksin, jos niitä vaikka talven pitkinä iltoina pari nyhertäisin. Keväällä kasasin toisen tai kolmannen sellaisen ja ainut ongelma oli huono maadoitus asennuksen jälkeen, muuten toimii hienosti.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #141564

    Kyllä tuo 123 on ollut ihan huoleton vehje. Ei sitä moittiminen! Kyllä se perinteinen järjestelmä vaati huoltoa enempi kuin nuo kärjettömät.
    Sen huomasin/huomasimme 123:sen kanssa, että kun sytytyksen sääti aavistuksen myöhäselle niin kulki “normaalisti”. Jos laittaa just merkkiin niin ei mene kuin satasta. Mikä lie senkin syy?

    Miun nyt rikkimennyt 123 on päällisin puolin kuin uusi eikä nastatkaan irti/löysällä olleet.

    #141565

    Kesällä laiton 123 sytytyksen just merkkiin ja siitä käänsin myöhäisemmälle pari astetta,, kulkee tosi hyvin….
    😀

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #141566

    Näin ko. vekottimen myyjänä täytyy sanoa ettei mulle ole montaa vikatapausta tullut vastaan. Ihan alkuaikoina oli jokunen tinaus ym. vika. Kaikki on veloituksetta korjattu asiakkaalle. Euron kuvista Albertin silmissä en menisi puhumaan. Hyvin on hommat hoitanut ainakin minun ja edustamani yrityksen puolesta.

    #141567

    Meikäläinen on tainnut ajella jo liki 100.000 km 123 vacumilla ja ongelmia ei ole ollut. Kun olin löytänyt syttypisteen, ajelin jonkin aikaa, mutta jouduin laittamaan laitteen hieman myöhäiselle kilistämisen johdosta ja nyt on ajamista jatkettu ongelmitta. Suosittelen. Tietenkään nyt ei saa haavoja käsiinsä eikä kädet likaannu, mutta ei kai se ole laitteen vika. Vuosi sitten kokeilin suoralla huippunopeutta ja takaan, että kovaa kulki ja mittaus tapahtui navilla. Polttoaineenkulutus on tuossa 5.4 tasolla ja se ei mielestäni oli paljoa, kun kuitenkin joudun päivittäin ajelemaan ruuhkissa kiihdyttämässä ja jarruttelemassa. Sehän on meidän etelän ihmisten tapa.

    #141568
    txk

    Mainittakoon, että tuossa avattaressa näkyvässä kulkimessa on 123 hoidellut sytytystä 2 kesää ilman huolia taikka ongelmia. Ja tuskin siinä pakusta poistetussakaan on mitään varsinaista vikaa, ongelmahan oli nokka-akselin päässä.

    #141569

    @Akaile wrote:

    Äidin sätkään laitoin 123 siten, että kierrelukitteen kanssa tökkäsin magneetit tappeihin. Tällä estän veljeni kohtalon: Magneetti oli ilmeisesti noussut tapistaan ja raapaissut 123 piirilevyn halki…

    Havaitsin itsellänikin naarmuja 123:n takakannessa, kun tsekkailin nokka-akselin öljyvuotoa sen alla. Valmistajan mukaan syy on ylimääräinen päittäisvälys nokassa, itse tapit eivät nouse. Pidän selitystä uskottavana. Pitää kokeilla välystä käsin seuraavan kerran kun kohde on auki. Nyt laitoin lohkon ja 123:n väliin ohuet prikat etäisyyttä kasvattamaan.

    Laitoin myös paperia tappien väliin, jotteivat teoriassakaan kykene nousemaan.

    Pari kuvaa: http://picasaweb.google.com/jisomaki/123

    #141570

    @Isoo-Jukka wrote:

    @Akaile wrote:

    Äidin sätkään laitoin 123 siten, että kierrelukitteen kanssa tökkäsin magneetit tappeihin. Tällä estän veljeni kohtalon: Magneetti oli ilmeisesti noussut tapistaan ja raapaissut 123 piirilevyn halki…

    Havaitsin itsellänikin naarmuja 123:n takakannessa, kun tsekkailin nokka-akselin öljyvuotoa sen alla. Valmistajan mukaan syy on ylimääräinen päittäisvälys nokassa, itse tapit eivät nouse. Pidän selitystä uskottavana. Pitää kokeilla välystä käsin seuraavan kerran kun kohde on auki. Nyt laitoin lohkon ja 123:n väliin ohuet prikat etäisyyttä kasvattamaan.

    Laitoin myös paperia tappien väliin, jotteivat teoriassakaan kykene nousemaan.

    Pari kuvaa: http://picasaweb.google.com/jisomaki/123

    Olisko Jukka syytä huomauttaa Albertille tuosta- vaikka lisäisi hieman välystä ettei tule 123 sorvia myöhemmällä ikää 8)

    #141571

    Asia on siellä päässä tiedossa vaikkakin ilmiö on kuulemma erittäin harvinainen. Todennäköisesti magneettien pitää pyöriä melko lähellä piirilevyä siirtääkseen ajoitustiedon “langattomasti”.

    Huomasin muuten myös magneettien keränneen päihinsä hieman metallihiluja jostain ympäristöstään. Tälläinen ylimääräinen töhnäkin välissä voinee aiheuttaa raapiintumista.

    #141572

    Hehee! Tänään posti toi ehjätyn 123:sen kotiin!
    Olin Automeccaan yhteydessä ja sain valmistajan sähköpostiosoitteen. Laitoin postia 123:sen Albertille ja hän kirjoitti, että jos vika on tuotteen komponenteissa eikä ole asennus virhe tms. takuu ulottuu jopa 100tkm jälkeenkin. Muuten korjaus on maksanut maksimissaan 50€.
    Pariviikkoa sitten laitoin kesällä rikkimenneen 123:sen postiin ja tänään tuo siis kotiin palautui. Sitä, että mikä siinä oli rikki en tiedä, koska selostetta ei mukana ollut. Eikä ollut laskuakaan!
    Hieno homma. Viikonloppuna voisi tuon takaisin acadianen keulalle sovitella, sitten näkee, että toimiiko.
    😀 😀 😀

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 17)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.