Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka 25 litran peltitankki

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 6 viestiä, 16 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #168431

    Kuten sanoin, kuka sen tietää mitä noihin on silloin aikanaan tehtaalla tällätty… 🙄

    Olettaisin tuossa miun Tiinassa olleen tehtaalla laitettu tankki, ostin sen ajopelin ollessa hyvässä 19 vuoden iässä, josta edelliset 7 vuotta kuljin oli viettänyt myyjän tallissa, koskemattomana, autoliikkeen kuolinpesästä jotenkin kummallisesti. Papereita katsellessa vaikutti siltä että myös autoliikkeessä oli mennyt arvaamattoman pitkä aika, liikenteessä edellisen kerran oli ollut vuosia aiemmin…

    Voi toki olla että tuon ensimmäisen kymmenen ikävuoden aikana olisi tankki vaihdettu, vaan en ihan ekaksi olisi sitä vaihtoehtoa tarjoamassa. Vaikkakin laite oli ylimaalattu jo kertaalleen, sisustaa muokattu mieleiseksi, oli huomiovaloa ratiota jne…

    Sillä tuota eppäilen vaihtamattomaksi, kun niihin aikoihin kun tämä aktiiviajossa oli ollut, ei noita KutosTiinoja tainnut palasteltavaksi asti olla, eikä osien hankkiminen ulkomailta kovinkaan kätevää ollut..?

    #168432

    Moro !!
    Muistelen samaa, että ainakin dyane 6:ssa oli 25L tankki. Muistaakseni myös ennen sätkän muovitankkia olisi ollut peltinen 25l tankki sätkissä.
    Consommations Citroën Dyane 6 (1968-1968)
    Reservoir 25 L = tankki
    Lasse

    #168433

    Kyllä, kyllä, puhutte kaikki nyt vähän, mutta asiaa. Haluaisin kuitenkin edelleen selvyyttä siihen detaljiin, että: 1. Missä mallissa tuota Jasun kuvissa näkyvää syvennystä ei ollut? Se syvennys on siihen tehty syystä, ei tehdas tee tuollaista ylimääräistä muokkausta ilman pätevää syytä. 2. Tuo täyttöputken kulma ja suuntaus viittaisi johonkin muuhun malliin kuin 2cv ja Dyane?

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #168434

    @Akaile wrote:

    Katselin tuon Matson vinkin perusteella Franzosen, Ecas 2cv:n, 2cv-cityn ja Cassiksen läpi. Lähin osuma oli tämä:
    http://www.mehari-2cv-spare.co.uk/fuel-tank-metal-mehari-2cv-dyane–a–1010103.html” onclick=”window.open(this.href);return false;
    ja tuokaan ei ole malliltaan sama kuin omani.

    Tuo Franzosen tankki näyttäisi olevan “perus” 20-litrainen peltitankki, ero näihin 25-litraisiin näkyy hyvin taaempien kiinnikkeiden jälkeen. 20-litrainen aloittaa loppumisen melkeinpä noista kiinnikkeistä, 25-litraisen jatkuessa vielä jonninmatkaa suoraan taaksepäin. Myös se että 25-litrainen on päältäkatsoen likipitäen neliö, 20-litraisen ollessa enempi suorakaide…

    Sit pari Snail -sivulta ryöstettyä kuvaa, aiheeseen liittyen..:


    Ami6 -62 jossa NelkkuTiinan runko. Ilmeisesti tankki on myös Tiinasta?


    Dyane6 -70

    Jännästi näyttäisi tuossa NelkkuTiinan(?) tankissa olevan vastaava upotus kuin omassani, mutta tuossa KutosTiinan tankissa sitä upotusta ei ole. Tämän hätäisen tutkailun perusteella saattaisin olla valmis väittämään että tankki tosiaan olisi KutosTiinasta, ajalta ennen takaturvavyöpalkkia jolloin upotusta ei tarvitsisi, ja tämä “uudempi” upotuksella oleva olisi myöskin Tiinasta. Kummatkin myös ajalta ennen muovitankkeja..?

    Ajatuksia aiheesta?

    #168435

    Tämähän onkin yllättävän mielenkiintoinen aihe 😀 Mietin tuossa niitä aikoja, kun väkersin -68:iani. Faijan kanssa ihmettelimme kuinka tiinaan mahtuisi huokeasti isompi tankki! Nyt vasta aloin miettimään, että tosiaan, tiinan varapyöräkotelokin on ilman sitä pyöreää kaarta mikä on sätkässä. Tästä herää jälleen yksi ikuisuuskysymys 2cv-tuotantomaailmassa, eli olisiko Dyanen suunnittelussa jo piirtopöydällä tehty alusta lähtien optio suuremmalle tankille!? Nimenomaan tälle 25:lle? Hassua, jos sen tulo tuotantoon kesti 3 vuotta sen jälkeen, kun sen tilareservi oli suunniteltu. Vaikka näille on vaikea tehdä tarkkoja ajoituksia niin tämän kaiken em. pohjalta voisi karkeasti sanoa, että tankkini on -6? -73-alkupää Dyane6 tankki.

    Toisaalta, Ami6 ja Dyane ovat toisilleen paikoitellen läheistäkin sukua, joten on mahdollista, että tiinaan on ajateltu Amin tankkia alusta lähtien?

    Yksi harmaa muistikuva minulla on myös siitä, että muuan Nollajalka olisi maininnut 80-luvun alun kutosessaan olevan peltinen 25 tonkka? Catsin mukaan muovitankki tuli -79 2cv6:seen korvaamaan 20 litran peltitankkia, joten melko monenlaista osaa on ollut sekaisin näissäkin.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #168436

    Eilen saamani tiedon mukaan tämä 25 L peltitankki ei mahdu sätkään. 😯

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

Esillä 6 viestiä, 16 - 21 (kaikkiaan 21)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.