Etusivu Foorumit Päävalikko Tapahtumat Classic Motorshow 2010

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 76)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #125062

    Tasan vuoden päästä on Kilta taas mukana Classic Motorshowssa Lahdessa. Jotta osastomme olisi silloin näyttelyn paras, niin suunnittelu on syytä aloittaa ajoissa. Eli tästä se lähtee. Tähän viestiketjuun kaikki ideat ja ehdotukset.

    http://www.classicmotorshow.fi/2075.html

    Masa

    #150941

    Ei meidän osastomme varmaan kaikkein huonoin ollut, mutta laajempaa panostusta näyttelyn suunnitteluun olisi voinut toivoa. Toisaalta vanhoja somiste-elementtejä käyttämällä emme pääsee kovinkaan hyvään lopputulokseen. Jotain uutta olisi syytä löytää. Osastomme oli hieman pussinperä, jonne ihmisiä oli hankala saada. Pitäisikö esittelijät vaihtaa innokkaisiin ja aktiivisiin? Olen samaa mieltä, että asiaa kannattaa miettiä tarkkaan. Panostamatta emme voi saavuttaa mitään. Raadin tuki olisi ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi näyttelyn rakentamiseen pitäisi tarjota hieman varoja, jotta rekvisiittaaa voisi hankkia. Nyt mentiin 0 budjetilla. Lopputulos ei kuitenkaan ollut 0. Tosin tämä on vain minun mielipiteeni.

    #150942

    Rekvisiittaa löytyy varmasti killan väen varastoista/talleista. Lupaan itse yrittää osallistua paremmin ensi vuonna kuin tänä vuonna, mikä oli siis nolla. Jospas Ami liikkuisi jo silloin…

    #150943

    Tarkoitukseni ei ollut ollenkaan mollata järjestelijöitä, sillä hehän ovat aina ansainneet vaivansa – palkaksi kiitokset, vaan pelkkää osastoa. Eipä ole paljon ideoita tipahdellut ensi vuoden teemaksi (vielä).
    Ehkäpä minulla nyt sitten on moraalinen tms. velvollisuus aloittaa.

    #150944

    Mutta ensiksi pitäisi suhteuttaa asioita siten, että autot joita ko. messuilla esiintyy kiiltävinä ja komeina lukemattomat
    määrät ja 2CV ovat aivan eri asioita. Eihän se riitä, että valitaan näytille harvinaisia kulkimia. 2CV:n käyttäjät/omistajat
    poikkeavat autoilijoista aivan oleellisesti. Samoin pitää poiketa 2CV Killan osasto muista osastoista. Mihin on kadonnut
    rättäristien luova hulluus?

    #150945

    Budjetti ei saa olla 2CV Killan toiminnassa mikään ongelma. “Säästetty markka (euro) omassa taskussa”. Samoin täytyy
    muistaa toinenkin motto: “2CV kaikkien ja kaikki 2CV:n puolesta”. Eli dago kertoi sen: Uskon, että kiltalaisilta löytyy
    uskomattoman paljon rekvisiittaa ja osa voisi olla jopa suostuvaisia lainaamaan sitä näyttelyä varten? Kunhan vain
    tiedetään mitä tarvitaan!

    #150946

    Pitemmittä kirjoituksitta (ensimmäisellä yrittämisellä koko pötkö hukkui johonkin pittispaceen??joten päätin sitten
    pistää pätkissä tulemaan) ehdotan CMS 2010:een 2CV Killan osastolle teemaa, joka on 2CV:n mahtavampia ja
    hilpeyttäkin herättävämpiä ominaisuuksia: Jousitus!
    Toteutus vaihtoehtoja:
    -Esitelläksemme kulkimen joustovaroja voisimme käyttää polvenkorkuista pölliä etupyörän alla. -Ai niin, olikos tämä
    se maastoautonäyttelyn konsti? Mutta Meharihan meni jo! Käännetäänkin asia niin, että asetamme pöllin päälle
    ihan taviskulkimen. Tai jos urbaaniin ympäristöön sopii paremmin niin pöllin tilalle betoniporsas!
    -Kuljinsimulaattori. Kulkimen eteen valkokangas jolle heijastamme elävääkuvaa mutkaisesta maantiestä. Yleisöä
    kyytiin, nauha pyörimään ja miehet heiluttamaan kuljinta ajotilanteen mukaisesti.
    -Näytille pyörillä oleva runko, jossa on läpinäkyvät jousipöntöt.

    Nykyään pitää aina joustaa jostakin!

    #150947

    Tuossa keskustelimme kotona kevään ranskan tapahtuman dvd:tä katsoessa, jotta olisi varmaan katsetta herättävää, kun osastolla purettaisiin ja kasattaisiin rättäri?? Se voisi herättää hilpeyttä suuremmissa määrin yleisön puolessa.

    #150948

    Sehän pitäisi purkaa ja kasata joka päivä. Tuollainen messuilla rakentaminen ei oikein toimi jos se on hidastempoista äheltämistä.
    Ihmiset ei jää sitä katsomaan kuin hetkeksi ja eivät ehkä näe kuin etuvalon irroituksen. MP näyttelyssä oli kerran moottoripyörän
    chopperointi osasto eikä se ollut kovin iso menestys.

    -Olli

    #150949

    Näkisin hyvin mielelläni osastolla mielummin jotakin todella alkuperäistä kun kiillotettua ja puleerattua. Esimerkiksi Hannun -53 tai Riston -52 pakun. Vähän rekvisiittaa, viinilaatikoita, heinäpaalia tai vaikka gallian kukko katolle. Tai sitten seinälle taustakuvaksi pariisilainen katunäkymä ja harmaa matto… Ainoastaan mielikuvitus on rajana.

    #150950

    Mikin ehdotus on loistava ja yksinkertainen toteuttaa…molemmat pakut näytille jos herroille sopii…voishan nyt olla vuorossa
    kuljetuskalusto…Ollin löytämät Singerpalaset sopisivat loistavasti joukkoon…yläkerran naapurikin tuli juttelemaan että tuommoisella pakulla hänkin 60 luvulla bisnettimatkoja ajeli…no nyt minun pakun vieressä on hänen Mersu ja Rolssi..että siitä se silläkin alkoi..

    Lisäys edelliseen…..näiden kahden pakun keskelle, Ollin paku jos herralle käy..olisihan siinä loistava näyttö matkailuautosta
    jolla on käyty varmaan eniten eri maita…Henkka pystyisi tekemään lipputarrat kyseisistä maista….

    #150951

    Tuolla JP-kokouksessa pyydettiin ideoita messuosastoksi ja sielläpä syntyi seuraavanlainen idea,
    tämä liittyi myös kohtaan “Raadin on enenevissä määrin vaikutettava suolan käyttöön maanteillä”

    Joten olkoon messuosastoehdotus teemalla “Suolaa, suolaa, enemmän suolaa” – kalustonkaan ei tarvitse olla tällaisella osastolla sellaista ylipuunattua, vaan aidosti wanhentunutta, suolansyömää,…

    Toivottavasti kuvasta saa edes jotain selvää…….

    Tarvitaan vain suola-auton persus, pätkä maantietä ja muutama ruosteinen sätkä – ja avot siinä se on.

    nimim.”Aina tuo yhden katukahvilan päihittää 😉 “

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

    #150952

    Voishan myös muistaa noiden kulkimien maasto ominaisuuksia, niinkuin jossain näyttelyissä
    on maasturin etupyörä korokkeen päällä ja jokainen pyörä vielä ylettää maahan..
    2cv pystyy vielä parempaankin mitä tuossa kuvassa alapuolella….
    💡 😉

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #150953

    No entäs Harrin ja Juhan raid-afrikka -sätkä ja muutama komea kuva heidän reissusta seinälle? Kuljin oli ainakin vielä pari kuukautta sitten kauttaaltaan punaisen pölyn peitossa, ja sisätilat suorastaan hiekkalaatikkona 😀 .

    #150954

    Moro !!
    Kannatan tota matkailuteemaa, kalustoksi afrikanraidin 2cv, reissupaku Ollilta, ja joku reissusätkä. Visuaalista silmää minulle ei ole, joten sen jätän muiden mietittäväksi. Kohtuullinen kulujen korvaus vaivan näkijöille on kohtuullista, kun bensaa palaa ja rengasta kuluu kuitenkin tossa hommassa.
    Lasse

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 76)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.