Etusivu Foorumit Päävalikko 2cv-projektit dyaneprojekti tämäkin

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 27)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #124681

    Ystäväni Jukan pyynnöstä kerron pikkaisen omasta valmistumassa olevasta nelkkudyane projektista jos saamme sillä jollekin valettua uskoa siihen että kyllä ne projektit lopulta valmistuu.

    Eli hankin Dyanen Raahesta viime vuodenvaihteessa pimeiden talviiltojen ratoksi ja hyvin on illat täyttyneet. Autoon on vaihdettu melkein koko lattia puolet pyöränaukoista ja toinen etulokari, kaikki korjattu mallikohtaisin pellein. sen jälkeen kori massattu ja maalattu. myös penkit rakennettu uusiksi. Erikoisen haasteen loi että en vieläkään ole millään Dyanella ajanut ja auto oli edellisen omistajan toimesta purettu nippeleiksi. Monen kiltalaisen Erityisesti Ison Jukan kärsivällisellä avulla olen päässyt kohtalaisen lähelle maalia ja tarkoitus on parin kuukauden kuluessa museokatsastaa ko. kuljin.

    Laitan lisää kuvia kun on valmis
    http://picasaweb.google.com/jisomaki/JANINDYANE?pli=1&gsessionid=P7xrWXdhsmOWFkukZvgNEQ#

    #148627

    Siistiä..!

    Näyttäis siltä että tulevaksi kesäksi on taas yksi Tiina lisää liikenteessä…

    Eihän tuonnäköistä uskalla edes ulkona säilyttää..?

    #148628

    Heräs kysymys?…. Eli keltä Raahesta löytyi tuo Dyane??

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #148629

    Pattijoelta oli, tuukka oli etunimi, kauppiasmiehiä 😉

    #148630

    Jep on minun tuttuja,, no hyvä että Dyane on löytänyt hyvän kodin….
    Värihän oli ennen Dyanella Orange…

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #148631

    Hiano on Dyanesta tulossa- ajellaan sitten peräkanaa 🙂 Hyvää Joulua Ilmajoelta!

    #148632

    Kovin on tutunsävyistä punaista 😉 Tai ainakin näyttää… Onko tuo se tiinan oma kirkkaan punainen sävy vai joku muu?

    Hyvältä näyttää projekti. Ja lämmittää sydäntä, kun näkee, että rasvanauhat menee väliin jne. Se on aina helpotus vuosien päästä…

    Nm. punane o paras 😀

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #148633

    AC 448…

    Onhan se aika punaanen! Hyvä Jan!!

    Pertsa

    #148634

    mikäs meidän tehdessä kun on oma 80 centtinen päällikkö työnjohtajana. joo kyllä oranken värinen se alkaa päälle oli, nyt joulun pyhinä on asennettu penkit paikalleen uusin verhoiluin ja pissipoika toimii kuin uutena. ainoa kummastus on että avaimesta ei sammu vaan jatkaa käyntiä, täytynee palata pari heittoa takaisinpäin.

    #148635

    Joku “kiva” muutos on sitten rakennettu sähköihin jonkun toimesta..? Mahtaako tuohon olla tällätty joku omavalmisteinen latauksen merkkivalo, huomiovalot, tai jotain muuta jännää..?

    Nyt siinä käy niin, että syttypiiriin tulee sähköä laturilta, laturi jatkaa lataamista vaikka virtalukolta yhteys akulle katkaistaisiinkin.

    Tällaisia “jänniä” joskus on vastaan tullut, vääränmerkkisten kanssa jopa sellaisia että sähköinen jäähdytyspuhallin on estänyt auton sammutuksen puhaltimen pyöriessä… Toimi generaattorina antaen riittävän magnetoinnin laturille, laturi keksi että nyt on hyvä aika jatkaa lataamista, kone ei sammukaan, avaimet kädessä, ei leimaa papereihin katsastuksessa…

    #148636

    Meilläkin on ollut yksi ihan orkkis 2CV:n Femsa-laturi joka toimi juuri noin. Kun laturi vaihdettiin, ominaisuus katosi.

    Diodit?

    Jukka

    #148637

    Sisäisellä säätäjällä oleva laturi..? Jos on, niin se selittäisi tuon käytöksen…

    #148638

    Ei siihen mitään ylimääräisiä kytkentöjä ollut tehty,, ainakaan vielä silloin kun minä sen viimeksi olen nähnyt..
    Hänellä oli tarkoitus säilyttää sähköjohdotus koskemattomana,, kun havitteli sitä joskus museo rekisteriin..
    Pensalämmitinkin asennettiin ihan erillis kytkentänä joka helposti poistettavissa myöhemmin,, (virta suoraan kytkimelle akusta)…
    Nyt epäilen että jotkin johtoliittimet ovat vain väärin kytkettyinä josta moinen sähkön käyttäytyminen..
    Pelasi aikoinaan moitteitta avaimesta..
    💡

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #148639

    Laturihan näyttää isommalta, mitä nelkkuun kuuluu, joten sielläkö tuo vika lymyilee edellä kerrottujen juttujen valossa?

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #148640

    Joo! Niimpäs näyttääkin olevan,, jopa saattaa olla sisäinen säätäjä..
    Mutta sitä varmemmalla syyllä voi nyt olla kytkentä virhe systeemissä,,
    että ei otettu huomioon tuota laturissa olevaa säätäjää…

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 27)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.