Etusivu Foorumit Päävalikko Yleinen keskustelu Erään taustakuvan tarina.

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #123093

    Ehkä jotakuta kiinostaa miten nuo tekemäni taustakuvat syntyvät.

    No, ajattelin postittaa tähän topicciin uusimman työni vaihe vaiheelta.
    Olen tähän mennessä työskennellyt sen kanssa kaksi pitkää päivää.
    Kerroksia eli Layer’eita siinä alkaa olla liki 250kpl. Aloitin käyttäen
    pohjana suttuista kuvaa Yugoslavian Dyane pickupista. Kaikki kulkimen
    kori osat on maalattu eli Brushattu Photoshopilla. Käytin kuvassa maalaus
    apuna erästä toista Dyanen kuvaa, joka myöskin sai toimia piste osien
    luovuttajana, valot, vilkut, pyyhkimet… Tosin eivät nekään aivan suoraan
    kelvanneet esim. maski on maalailtu kokolailla uusiksi. En lähtenyt tähän
    kuvaan tekemään mitään isompia muutoksia, katto on madallettu lievästi,
    oven kahva on siistitty pois ja puskurin kävyt poistettu.

    Alkuperäinen kuva oli vain 758×508 pixeliä, suurensin sen työskentely
    kokoon 2000×1340 pixeliä.

    Alkuperäinen:

    Tein siihen ensiksi suuntaa antavat värialueet:

    Sen jälkeen aloin osa osalta “brushaamaan”:

    Kunnes kori valmistui ensimmäiseen vaiheeseensa:

    TÄÄLTÄ voit katsoa “valmista” koria isompana.

    Jatkoa seuraa….

    -Olli

    #138352

    Kuvan tämän päivän jäljiltä.

    Sisustaa puuhattu sekä vanne/rengas kokeilua,

    -Olli

    #138353

    Hienoa työtä…

    Kerkiääkö ollenkaan oikiaa Sätkää tekemään? Täällä odotellaan notta mitä on tuomisina. Nuo sun tekemät työt toimiis hyvinä malleina!
    Joutuu tietty vähän peltiä vääntämään, kaipa Jasu lennähtää kaveriksi kun pitää alkaa ajopeliä tekemään??!!

    t: Pertsa

    #138354

    Pertsa: Kovasti on jo ajatuksia kesälle, ja jotain jännää varmasti tapahtuu tulevanakin kesänä. Jos sitä punaista yksilöä vaikka viimeisteltäisiin hieman, ei siinä hieman kiireemmässä aikataulussa ihan kaikkea ehtinyt ‘vimosen päälle’ laittaa… Tässä kevään aikaan on tarkoitus elvyttää oma Tinsku taas katsastussetää miellyttävään kuntoon, jonka jälkeen ajankäyttöä täyttää ehkäpä tämä vetotavan muutosprojekti..? Tiedä häntä, mutta ainahan sitä jotain pittää touhuta ettei tämän hullummaksi tulisi..?

    Ideoita on varmasti paljon enemmänkin kuin mitä kaksi ihmistä elinaikoinaan saa ikinä tehtyä, eikä oloa paljoa helpota se että koko ajan aivoaski rakentaa uutta mietittävää. Tälläkin hetkellä painin ajatuksen kanssa että mistä saisin riittävän euromäärän haalittua pientä remmiahdinta varten kasaan… Mitä sillä sit tekis ja mihin sen tälläis onkin taas toinen tarina..?

    EDIT: Se tästä meinasi vielä unohtua että ei Ollin tarvii kovinkaan paljoa tätä hullua yllyttää niin taas on keula kohti verstasta..!

    #138355

    Luovuus, hulluus ja taito tehdä on kyllä erinomainen kombinaatio 😀 .

    #138356

    Mä veikkaan, että jos Olli väsäilis kalenterin kasaan noista kuvistaan niin kyllä ne menis maailmankokouksessa kaupaks kuin patonki ja viini…On siellä kuitenkin sen verran paljon 2cv-tuning henkistä porukkaa. Hienoja ovat kuvat, ei voi muuta kuin hattua nostaa.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #138357

    Homma jatkuu,

    tänään ei mitään isompaa.

    -tein lavakatteen
    -sisustan päivitystä ( uusi penkki, taustapeili yms.)
    -renkaiden ja varjon fiksauksta
    -yms. jotain pientä vähemmän huomattavaa

    -Olli

    #138358

    Kokeilin myös Targa muunnosta mutta se ei mielestäni toiminut…

    -Olli

    #138359

    Seuraava vaihe olikin taustakuvan etsiminen..

    Se on monesti todella työlästä… kun pitäsi löytää kuva joka on likimain
    samassa kulmassa kuin työstettävä kulkuneuvo, myös sävy saisi olla lähellä..
    Kaiken tämän lisäksi kuvan pitäisi olla iso vähintään 1600x1200pixeliä.
    Joten tähän saa monesti uppoamaan runsaasti aikaa, toinen vaihto ehto on
    tietysti ottaa kamera käteen ja lähteä etsimään taustakuvaa ulkosalta.
    Tähän aikaan vuodesta kaikki on vain niin harmaata… Internetistä etsityissä
    tausta kuvissa on monesti auto valmiina joten siivomista niissä riittää myös.
    Tästä taustasta poistin auton sekä yhden ihmisen.

    Kun tausta on lisätty, siivottu ja sovitettu alkaa varjojen ja heijastusten
    loputon hiominen..

    -Olli

    #138360

    Jatkuu…

    -taustaa säädetty (värejä yms.)
    -sivupeili
    -säädetty/lisätty heijastuksia
    -varjoa parannettu
    -lisätty sivulasi
    -plus jotain pientä muuta

    -Olli

    #138361
    Usi

    loputon hiominen on vain tekijän silmässä ongelma 🙂
    me muute emme niitä huomakkaan. hienoja ovat terv usi

    #138362

    @Usi wrote:

    loputon hiominen on vain tekijän silmässä ongelma 🙂
    me muute emme niitä huomakkaan. hienoja ovat terv usi

    Olet varmastikkin oikeassa.. Yleensä päästän nämä kuvat helpommalla,
    mutta sana kehitys vaatii tekijältään kuva kuvalta jotain parempaa.. 😀
    Eiköhän tämä kohta ole valmis.

    -Olli

    #138363
    Usi

    joo , olen juuri tekemässä uutta kuvaa jossa on monta layeria. ehkä jossain vaikeessa opin minäkin 🙂 . Minulla on vain liian hääppönen ohjelma, mutta hyvä jostain on aloittaa t. usi

    #138364

    Nyt se vihdoin valmistui (saa nähdä nyt vielä maltanko jättää sen rauhaan;).
    Siihen tuli lopulta 275 eri layeria tosin osan olin jo poistanut/yhdistellyt.
    Niin juu, Kissa dekaali on Shag’in maalaus.

    Olkaapa hyvät:

    ISOMPI

    -Olli

    #138365
    Usi

    Hienot nuo varjostukset ja heijastukset ikkunoihin ja laattoihin. terv usi

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.