Etusivu Foorumit Päävalikko Matkalle Jäämerelle wanhuksella

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 118)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #126058

    Hep!

    Koukeroissa Inkiläisen Joelin kanssa sikisi idea osallistua Wanhojen Waunujen Waellukselle,
    wanhuksella. Tuohan olisi juuri sopiva tapa juhlistaa oman Azu 1960, puolivuosisataista taivalta.
    No mutta Wanhojen Waunujen Waellus…. Pakuni on jo 80-luvun alussa epäwanhustunut,
    Dyane 6’sen tekniikan istahtaessa eturunkoaisoille. Eihän se passaa, reissuun on päästävä
    alkuperäis moottorin turvin. Tuumasta toimeen, eli etsimään nurkkiin vuosien varrella
    kerääntyneitä 12hp osia. Tarkoitus olisi siis istuttaa keulalle alkuperäinen 12hp moottori,
    kahdeksi viikoksi, eli: Aaltopeltiblues, WWW ja Joutoviikko. Tässä blogissa on tarkoitus
    seurata koko seikkailua, tästä päivästä aina kotiin paluuseen asti.

    Tässä ensimmäinen moottori ehdokas, jumissa oleva AZ:

    Kyseisessä moottorissa oli toisenpuolen kiertokangen alapää leikannut kiinni sekä männän
    renkaat pätkinä. Tästä moottorista hyödynnämme siis todennäköisesti vain kannet.

    Vintiltä löytyi myös AZU’n lohko missä on toisessa kiertarin alapäässä väljää.
    Tästä käyttöön on tulossa lohkot, nokka jne.

    Hyllystä löytyi myös vähän käytetty kampi/mäntä/sylinteri setti joka pääsee tienpäälle 😀

    Ja homma jatkuu…

    -Olli

    #157668

    On siinä Olilla asenne kohdallaan – ei voi muuta sanoa :D. Ollin kädessä onkin peukalo oikeassa kohdassa – ei niin kuin meillä joillakin – sillai, miten sen sanoisin – keskittynyt 😳 !

    #157669

    Hyvä Olli.Vaan sinä se aina osaat järjestää itsellesi kiireen.Nähdään varmaan Vuolijoella Lauantaina.
    tv seppon

    #157670

    Kiitoksia!

    Homma edistyi tänään oikein mallikkaasti.

    Puhtaampi lohko, parempi mieli:

    -Olli

    #157671

    Sain puhdistettua paljon muutakin sälää tänään:

    Nokka-akselin keskipakosäädön kanssa oli ottanut joku yhteen. Sen pohjalevy oli kummallisesti
    mutkalla. Oikoessani sitä se irtosi nokasta kokonaan. Palasen ollessa irti sain niitattua
    heiluvat tapitkin kunnolla kiinni, suoristuksen jälkeen niittasin sen takaisin nokkaan.
    Pohjan irrottua nokasta, unohtui tietysti katsoa missä asennossa se siinä oli, no onneksi
    varastosta löytyi toinen nokka mistä katsoa paikka.

    -Olli

    #157672

    Mahtava projekti, mielenkiinnolla odotellaan ja lueskellaan päivityksiä! 8)

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

    #157673

    Jee!

    Tänään tuntui koko päivä kuluvan kaikkeen pikku nyhräämiseen, ja osien etsimiseen.
    Onneksi Joel tuli illalla auttamaan ja saatiin kone alustavasti nippuun.
    Kannet on huolellisesti puhdistettu ja venttiilit hiottu. Vauhtipyörä ja kytkin on nelkusta
    joten paketin pitäisi käydä autossa olevaan vaihteistoon.

    -Olli

    #157674

    Ihan hitusen alako kiinnostamaan tuo “vaihteistovalinta”, joten piti sitten hetki tutkailla Cats-Citroenin sivuilla välityssuhteita…

    Mielenkiintoiselta näytti, 64-68 AZU:n välitykset näyttäisi menevän hauskasti 2cv6:n ja Dyane6:n väliin, 63-64 AZU:ssa (ja 49-63 A/AZ) on hieman tiheämmät, kun sitten 54-63 AU/AZU näyttäisi olevan reippaasti tiheämmillä välityksillä…

    Pikaisen silmäilyn perusteella siis voisin helposti kuvitella että on siellä sitten 2cv6:n tai Dyane6:n välitykset (Dyane Kutosesta on kumpaakin löytynyt), pitäisi 12-kaakkisen tulla toimeen ihan hyvin tuolla..!

    Hiano rojekti kyllä tämä on, hyvällä asenteella liikkeellä jälleen kerran…

    #157675

    Joo, tuossa on oikeata asennetta. Ei paku ihan surkeasti tuollakaan kulje, ja jos tuuli on myötäinen niin eihän tuo edes kuluta bensaa. Sitä paitsi 12-kaakkinen käy niin pehmoisesti, että et ehkä haluakaan vaihtaa kutostekniikkaa takaisin.

    #157676

    Vaikka Koukeroissa, projektista kuullessani, ehdotin Ollille pussihousujen hankintaa… Niin täytyy kyllä nyt sanoa, että erittäin mielenkiintoinen projekti pojilla! Tälläistä extempore innovatisuutta LISÄÄ! 8) 8) 8)

    #157677

    Kiitoksia kehuista, ne auttaa jatkamaan!

    Isot kiitokset myös Paavolan Masalle joka toi tänään ehjän öljynlauhduttimen, paremman kaasarin ja etupakoputken.

    Tässä pikapäivitykset ja sitten takaisin talliin..

    Tein imupakosarjan päälle pulttikiinnitteisen 12v laturin telineen, koska en halunnut pilata hyvää sarjaa.

    602’nen pääsi kesälomalle:

    -Olli

    #157678

    Jeps! Savut otettu! Starttailin konetta ilman virtoja sen aikaa että bensat ja öljyt asettuivat.
    Sen jälkeen kone pärähti käymään nätisti aivan hipaisu starttauksella! Joutokäyntikin löytyi
    pienen ruuvailun jälkeen.

    Aluksi kytkin oli hukassa, koska asetelma oli vanhuksen hiilipainelaakeria varten, eli hieman liian
    paksu. Kytkin on siis koko ajan auki. Nyt sinne on vaihdettu kytkin asetelmineen kutosesta,
    joten homman pitäisi olla selvä, kello alkoi olla jo niin paljon etten viitsinyt enää koeajolle.
    Pakoputkesta on asennettuna vasta etupönttö, en ehtinyt testaamaan mahtuuko takapönttö
    muokkaamatta paikoilleen. Isot jarrurummut kun taistelevat samoista tiluksista. Ropelliksi sopi
    kutosen vastaava, kyllä jäähtyy!

    -Olli

    #157679

    Loistavaa, haastan Olli sinut ottamaan myös lyhyttä videopätkää savuista ja käynneistä että pääsee tunnelmaan!

    Yksipuolaisen ratin takaa,

    Visa-mies

    [url url=http://visamies.wordpress.com]visamies.wordpress.com[/url]
    [url url=http://instagram.com/visamies]instagram.com/visamies[/url]
    [url url=http://facebook.com/visamies]facebook.com/visamies[/url]
    [url url=http://youtube.com/visamies]youtube.com/visamies[/url]
    [url url=http://twitter.com/visamies]twitter.com/visamies[/url]
    [url url=http://visamies.galleria.fi]visamies.galleria.fi[/url]
    [url url=http://sitruunapatonki.fi]sitruunapatonki.fi[/url]

    #157680

    Tattis! Oli tarkoitus videoida, mutta vanha pokkari canoni oli hyytynyt. Täytyy huomenna yrittää lainata jostain toimivampi!

    -Olli

    #157681

    Kiitos Olli tästäkin projektista ja lukuhetkistä 😛 Ilolla sitä seurailen.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 118)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.