Joukon jatkona

Tervehdys kiltaveljille! Lienee aiheellista esittäytyä, koska aika-ajoin näitä sivuja selailen. Nimeni on Esko Turma. Käyttäjätunnukseni on tuttujeni käyttämä kutsumanimi, se ei viittaa ympäristöasioihin.

Hankin ensimmäisen rättärini ensimmäiseksi autokseni noin 24-vuotiaana. Olin ajanut jonkin verran vanhemman veljeni rättäreillä, siitä varmaan innostus. Vaimokin tuntui rättäristä pitävän, joten mallissa on sitten pysytty kymmeniä vuosia. Kilometrejäkin on kertynyt satojatuhansia, ellei ihan miljoonaa. Välillä on ollut kovakatto kakkosautona, ajoittain oltu ilmankin rättäriä, mutta siihen on aina palattu.

Kiltaan liityin kolmannen rättärini aikaan, ehkä 1981. Silloin asuimme jo Raumalla ja täällä oli kiltatoiminta hyvinkin vilkasta. Suomelan Kari oli jaosporvari, hänellä oli silloin musta -58 paku, joka oli aiemmin kuljettanut polttopuita, josta johtuen rahtitilan pohja oli hiukan lommolla. Tapanin Pasi oli taitava ja auttavainen tekniikka-asioissa. Hän rakenteli autotallissaan useita rättäreitä aivan atomeiksi purkaen. Viimeinen työ, Ami 8 jäi häneltä hieman kesken. Matti Aalto hoiti projektin loppuun ja Ami on tietääkseni kunnossa. Myös Pasin rakentama -56 vanhus oli liikkeellä ainakin aivan hiljattain.

Pasin ja Vapolan Hannun kanssa teimme v. -90 Brysselin-ostosmatkan. Kun olimme saaneet ajopelit ulos kaupasta ja olimme ajamassa jonossa ulos kaupungista, meidät ohitti neljäs sitikka ja viittasi kadun varteen. Autosta nousi Jukka Leinonen. Muistanko nimen oikein? Kysyi osaammeko ulos kaupungista? Kun vastausta ei heti tullut, hän ilmoitti: “Minä osaan, ajakaa perässä.” Eipä siinä muu auttanut kuin totella.

Pääkonttorin väkeenkin tutustuin joissakin jaosporvarikokouksissa, joissa olin kulloisenkin jaosporvarin avustajana paikalla. Paremmin tunnen kuitenkin näitä killan keskeisiä henkilöitä heidän kynänjälkensä perusteella. Jukka Isomäki oli aiemmin vähän aktiivisempi kirjoittaja, hän kirjoitteli hauskoja pakinanoita. Hänen rauhallista, huumorintajuista otettaan asioihin olen arvostanut. Fanitan lujasti myös Henkka Castrénia, jonka kirjoituksia on ilo lukea. Helge Inkiläisen valokuvapohdinnat ovat herkullisia.

Henkan matkakertomukset ovat hienoja, mutta eräs toinenkin matkailija on jäänyt mieleeni. En nyt muista kaverin nimeä enkä vuottakaan, hän oli käynyt Albaniassa ja kertoi matkastaan tyylikkään karusti. Mahtoikohan sama kaveri, joka kertoi myös matkastaan Kaukasukselle. Kummassakin kertomuksessa kuvattiin ihailtavaa ennakkoluulottomuutta.

Omien matkojeni ykkönen on edelleen se eka, jonka teimme nuorenaparina sillä ensimmäisellä rättärillämme.