Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Yleinen keskustelu › Kaikkea matkojen varsilla sattunutta
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
4.9.2014, 04:19 #129041
Yritin nopeasti katsoa muutaman sivun taaksepäin ja etsiä tälläistä yleisketjua. Ei osunut silmään joten avataan uusi.
Tapahtui sunnuntaina 31.8-14
Tulimme tyttöystäväni kuljettamalla kulkimella mökiltä kotia kohden ja ryttylässä oli ihan perinteinen kaikkia koskeva puhallusratsia.. No kuljettaja ihan pikkuisen vielä jännittää Hemulin ajamista ja alkoi jo etsiä vaihdekeppiä ja pysähtyä kahden poliisin odottaessa toisten puhalluttaessa vastaantulijoita..sitten katseltiin toisia kun mitään ei tapahdu poliisin puolelta ja levitellään käsiä heille..eikä muuta kuin matka jatkuu poliisin käden heilautuksen saattamana pysähtymättä. Olen osunut yli 2 milj. kilometrin matkoillani aika moneen vastaavaan ratsiaan eikä niistä ole kukaan ilman happinäytettä(tarvinneekovat sitä raikasta ilmaa alkolukkoihin)päässyt läpi 😛
Jokainen tehköön tästä päätelmänsä mutta kulkimella sunnuntaiajelu sai taas yhden uuden hyvän syyn..ei tule turhia pysähdyksiä siis
Tämä tarina on tosi ja kertoja todistajineen elää 8)
T Juha4.9.2014, 04:38 #173378Josko pillit loppuivat kesken . . . 😀
Jukka Prinkkilä, HyRi.
4.9.2014, 04:48 #173379Niitä oli panosvyössä vielä varsin runsaasti 🙄 itse veikkaan että olivat valistuneita nuorempia virkahenkilöitä(toinen oli nainen) ja tekivät pika-analyysin että eihän tuo ole auto vaan kuljin joten loppui aika tehdä päätös onko kulkimella suunnittelujuomaa nauttineena kulkeminen rikos ja jättivät paniikissa riskin ottamatta
P.s pistäkäähän muut sattumia perään niin saa syksyyn luettavaa..4.9.2014, 05:51 #173380Kerran hesan vappuajelulla(!) menimme letkassa pikkutietä ja poliisilla oli ratsia. Puhallutti muistaakseni ensimmäisen sätkän ja päästi sen jälkeen koko letkan eteenpäin puhalluttamatta 😆
Espoo-Ke-Su
[B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]5.9.2014, 08:18 #173381aika hyvin varsinkin ajankohdan huomioonottaen oliko jono pitkä muistatko? kun minun kokemukseni oli viime vappuna 7-8 kuljinta ja kuulin turun j-p:ltä hämeenlinnassa että huippuvuosina turussa puhuttiin muistaakseni 128 kpl(iso anteeksipyyntö jos muistan paljon väärin)kulkimia ajelulla..eli skaala näin pienen pojan silmissä aika laaja 🙄
5.9.2014, 10:58 #173382Tämä oli se kerta, kun kävimme junamuseolla, joten olisiko ollut parikytä sätkää jonossa. Muistelen omana “parhaana vuonna” olleen 34 sätkää rivissä.
Espoo-Ke-Su
[B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]5.9.2014, 19:36 #173383Joskus aikanaan Seinäjoella katseltiin Provinssirock-hulinaa turvallisesti porttien ulkopuolelta sätkällä ajellen ja juhlakansaa ihmetellen. Ees-taas sinne tänne. “Tämän tien varressa hulina hiljenee, käännän ympäri tuossa tienhaarassa ja mennään takaisinpäin.” Samantien ampaisi poliisiauto perään pysäytysvalot vilkkuen, pyysi puhaltamaan ja katsoi paperit. Piti oikein kysyä että teinkö jotain väärin kun pysäytettiin niin räväkästi. “Teit u-käännöksen juuri ennen ratsiaa.” Pyysin anteeksi kun en iltahämärässä huomannut koko ratsiaa. Ajeltiin lisää ja parin tunnin päästä tein u-käännöksen toisessa paikassa, taas ampaisi poliisiauto perään. Tunnistivat kuitenkin keltaisen rättärin helposti eikä tarvinnutkaan hönkäistä uudestaan.
Kuinka montaa muuta rättäriä poliisi on takaa-ajanut, kahdesti saman illan aikana?
6.9.2014, 07:19 #173384Toi on kyllä jo varmasti ainakin Suomessa maailmalmanennätys 😆 on siinä poliisilla käyny vähintään mielessä jopa ehkä suussakin että stanan hipit yms. Kun autoa siis katselivat ekan pakoyrityksen aikana 😯
Akaile on päässy myös aika historialliseen tapahtumaan mukaan kun reilu 15 kuljettajaa vetäsee ohi puhalluksen..
Pitäisi nykyään varmasti yhdistää jaoksien ajeluita että saataisiin moisia määriä vappuajeluihin 🙁 -
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.