Etusivu Foorumit Päävalikko Tapahtumat Killan 50 v-juhlat – "SÄTKÄLÄN SÄPINÄT" 18.-22.7.2012

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 226 - 240 (kaikkiaan 297)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #152559

    Vastaanottoryhmä (turku-at-2cv.fi) ottaa varmaan mielellään vapaaehtoisia henkilöitä “valvomaan” Sätkälän campingin täyttymistä. Sopivan leiripaikan löytäminen sieltä edellyttää hieman omatoimisuutta ja olisi hyvä, jos paikan päällä olisi kiltalaisia neuvomassa ja auttamassa. Samalla on tärkeää, että ajoväylät pidetään avoinna.

    #152560

    Tierä nyt sitten mitä varten tän tänne kirjoitan, mutta pistämpä kuitenkin, koska asia on nyt niin, että olen työnantajani kanssa asiasta nyt keskustellut ja hän ilmoitti, että heinäkuun jazzeihin sopivat työaiheiset tapahtumat ovat harrastustoimintaa ja minähän tuumaisin, että en töitä harrasta, joten asia oli aika lailla siinä eli ilmoitan näin yhdessä lauseessa, että saavun Sulkavalle, kylläkin tässä vaiheessa ilman XLlää eli Teroa, mutta palaan juurille eli tekemään sitä mitä alunperin oli sovittuna, Team Extran jäsenenä, JYMin alaisuudessa – tarvittaessa autan myös H.Keinästä, jos extrasta liikenee aikaa ja sen hetkellinen kunto antaa periksi.

    Nimim. “Näin loppui jahkailu ja vääntelehtiminen – nyt tuntuu hyvältä.”

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

    #152561

    Hyvä, että vihdoinkin olet tulossa sinne minne olemme sinua jo kauan odottaneet. Eli hommiin. 😆

    #152562

    Tulossa olemme ja varasimme Oravapesästä telttapaikan sähköllä. Toivottavati 2CV väkeä sinnekin muitakin tulee.

    http://www.oravanpesat.fi

    Antti ja poppoo

    #152563

    @Citroman wrote:

    Toivottavati 2CV väkeä sinnekin muitakin tulee.

    Jepjep. 😀

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #152564

    Onkos tuosta lauantain tapahtumasta aloitusaikaa tiedossa?

    #152565

    Joo, se alkaa keskiviikkona 😆

    #152566

    @Kaapelimies wrote:

    Joo, se alkaa keskiviikkona 😆

    Soutustadionilla? Ei pysty venymään muuhun kuin päiväkäyntiin lauantaina kun rouvan pitäis vielä seuraavakin viikko pinnistellä töissä että päästään sitten elokuun alussa Pariisiin (lentokoneella).

    #152567

    Aikahan on lauantaina 12-16

    21.7.2012 12:00 – 16:00

    Avointen ovien päivä Sulkavan soutustadionilla

    Ohjelma?

    Suomen 2CV -Killan standi

    Kalusto- ja tekniikkaesittely

    Moottorin purku ja kasausnäytös

    Missikisa

    Yleisöajelutusta rättärillä ja meharilla

    Tämmöisiä on soutustadionille suunniteltu.

    #152568

    Suomen 2CV-Kilta 50v – Elämäntapana 2CV!

    Yleisötapahtuma Sulkavan soutustadionilla lauantaina 21.7.2012 klo 12.00-16.00

    Tervetuloa tutustumaan Suomen 2CV-Killan toimintaan sekä ihailemaan persoonallisia Rättisitikoita, joita paikalla on 18 maasta yli 300.

    Ohjelmassa 2CV kirpputori, yleisöajelutusta, kalustoesittelyä ja 2CV-aiheisia näytöslajeja.

    Stadionilla järjestetään 2CV Missikisa, jossa yleisöllä on mahdollisuus äänestää omaa suosikki Rättäriä.

    Paikalla myös Citroen maahantuoja Auto-Bon Oy.

    Tervetuloa!

    Rättäri - Citroen 2CV
    https://www.facebook.com/groups/168107986665515/

    #152569

    Ollinmäen Viinitila on siinä matkanvarrella. Soittelin sinne ja Sirpa oli kovasti iloinen ja valmis järjestämään pruuvin nopeastikin isolle tai pienelle porukalle.

    #152570

    Lehdistötiedote ja ladattavia kuvia mediaa varten löytyy nyt sivustolta, sopii jaella:
    https://www.2cv.fi/50/fin-extraa.html” onclick=”window.open(this.href);return false;

    #152571

    Leheristötiaroote alkaa purra: http://www.iltalehti.fi/autot/2012062015740178_au.shtml” onclick=”window.open(this.href);return false;

    #152572

    Facebookissakin sitä on jo jaettu… 😀

    #152573

    @RPekka wrote:

    @Kaapelimies wrote:

    Joo, se alkaa keskiviikkona 😆

    Soutustadionilla? Ei pysty venymään muuhun kuin päiväkäyntiin lauantaina kun rouvan pitäis vielä seuraavakin viikko pinnistellä töissä että päästään sitten elokuun alussa Pariisiin (lentokoneella).

    Pakkohan se on venyä, ilmoittautumisnumero 427 :D. Tulemme torstai-iltana tai perjantaiaamuna ja poistumme lauantai-iltana.

Esillä 15 viestiä, 226 - 240 (kaikkiaan 297)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.