Kissa

@Kaapelimies wrote:

Kannattaa opettaa kissa kaulapantaan ja narun perään

Kissan oman turvallisuuden kannalta hyvä ajatus, mutta useimmiten niin itsenäinen otus kuin kissa ei tykkää olla narun jatkona…
kannattaa totuttaa sitä siihen mahdollisimman nuorena. Pennuille saa myös valjaita ja joku niistä sopeutuukin niihin.
Kaulapanta jossa on omistajan puh.n:o on järkevä juttu, vaikka kissa yleensä yrittää repiä senkin pois. Tarpeeksi kireälle vaan 🙂
Iso kuljetuskoppa takapenkille ja kissa mukaan, jos sen pienestä totuttaa kyyteihin niin voipi sopeutuakin, mutta kannattaa varautua siihen että se reagoi vatsallaan 😆 siitä on kokemusta.
Onnittelut upean lemmikin valinnasta, pistä valokuvia tänne foorumille, että saadaan muutkin ihailla. Ja ensi kesänä nähdään tuo kissakin.

Kissa+rättäri= tarkoittaa minulle yhtäkuin kissa rätillä. Eli katolla. Sekä kotona että töissä. Siis naapurin eläimet. Mitä kalsampi keli sitä varmemmin koska rättihän ei ole kylmä, ainakaan niin kylmä kuin pelti. Mutta auta armias kun tulee venytyskohtaus, upottaako se kyntensä kattoon niinkuin sohvaan 😯 Vielä ei ole sellaisia jälkiä olemassa mutta on kai sekin mahdollista.

Mutta minkäs niille teet… puhuin yhden omistajan kanssa että tehtävä on samantasoinen kuin yrittäisi estää aurinkoa paistamasta 🙂 Jos ovat paikkaan mieltyneet niin sitten ovat. Varpaanjäljet tuulilasissa kertovat vierailusta. Hyvin on riepu kestänyt venymättä. Toistaiseksi.

Niin: pitäkää se Kävelevä Karvahaalari ihannepainossa niin ei katto veny! Sinne se kapuaa ennemmin tai myöhemmin.

Jotkut elukat ei vaan autoilusta tykkää. Ja toiset tykkää ihan hulluna. Meidän vanhempi koira kuuluu ensimmäiseen kategoriaan ja on vähän opettanut tapaa nuoremmallekin. Meidän elukoita kuljetetaan siis vain häkissä jossa on helposti pesuun nykäistävä pohjakaukalo kun pahoinvointituotoksia tai vähintään kuolaa tulee vaihtelevia määriä.

Sätkän kyydissä ne viihtyy kyllä huomattavasti paremmin kuin C4:ssa! 😀

Mun vanhemmilla on ollut kissoja aikas monta ja pitkään, ja alkuun asuttiin paritalossa kaupunkissa, niin kissat opetettiin olemaan narussa heti pennusta, ja hyvin ne sen oppi 🙂 . Ja oli asuntovaunukin silloin, ja reissattiin kissojen kanssa monet reissut, eikä mitään ongelmaa, kun oppivat pienestä asti olemaan autossakin.

Mutta kas mitäs sit tapahtuikaan, kun muutettiin maalle, ja kissat pääsi vapauteen, luonne muuttui täysin, eli kun ne kerran pääsee kokemaan vapaana olemisen ilon, niin eivät enään narunperässä suostu olemaan, saati autossa matkustamaan ihan helpolla.

Tosin joskus saattoi joku kissa olla muutaman kuukaudenkin omilla reissuillaan, mutta tuli takaisin kotiin kuitenkin, kovasti laihtuneena, ja sit olikin taas niin nöyrä kissa kuin olla voi, ja suostui olemaan narussakin, ja niin iloinen, että pääsi taas varman ruuan äärelle 😀 . Kaipaa silittämistäkin kokoajan.

Nyt ei ole enään kuin kaksi kissaa, ja molemmat suostuu kulkemaan narussakin, mutta välillä ovat vapaanakin .

Kissoissa on eroja kuten viineissä. Meidän Petteri (R.I.P) oli suurinpiirtein ensimmäisen kerran sätkän kyydissä jotain 15 vuotiaana. Matkalla Tampereelta Kuusamoon huusi Ouluun saakka, muuten kiltisti kiersi ympäri autoa. Nuorempi joka on tottunut matkustamaan on hiljaa kiltisti koko matkan. Kaikkein uusin tulokas maukaisi muutaman kerran lähteissä ja se siinä. Nykyään matkustavat kuljetuskopeissa. Vähän on välillä jaloiteltu 10 tunnin matkalla.

Kissa ei ole mikään tavallinen lemmikki! Se on itsenäinen ja myös omapäinen eikä tosiaan koulutettavissa niin kuin koirat! Voit yrittää opettaa kissaa nauttimaan auton / rättärin kyydistä, mutta lopputulos ei ole ennakoitavissa. Kissat ovat yksilöllisiä, joku oppii ja joku ei. Kaipaan kissaa niin että tekee kipeää, mutta koska en asu yksin pitänee vielä jatkaa neuvottelua ja suostuttelua…