Koneremontti jos toinenkin. Nelkkuun.

Löytäkööt tämä hieman hermojakin koitellut tarina nelkun koneremontista paikkansa täältä Projektit -osiosta. Tarina on pitkä, eikä välttämättä keskity täysin remontin tekniseen puoleen. Luettavaahan tuolla toisaalla peräänkuulutettiin, joten tässä sitä tulee.

Keväällä 2007 ajoon saamani nimettömän-nelkun kone alkoi kilkattaa ikävästi kesken ensimmäisen ajokauden, kesäkuuta taidettiin elää. Loppukesä -ja seuraavakin- ajettiin onnellisesti lainakoneella. Kilkattava kone toki avattiin heti alkuunsa ja syyksi osoittautui taaemman kiertokangen väljä alakaula. Lainakoneen palauttamiseksi oma kone olisi remontoitava. Osia alettiin haalia mm. Saksasta, Brysselistä, Vaasasta ja Orismalasta.

Kansiin löydettiin uudet venttiilit ohjaimineen, uusi mäntä-sylinteri -sarja yms. Vain kampiakselin uusinta tuotti vaikeuksia, kunnes Franzose myi hetkellisesti uusiksi mainostamiaan kampia. Tarkemmin tutkittuna kampi vaikutti kunnostetulta – yhtä kaikki, laakeripinnat täydessä iskussa.

Vastaavan kampivaurion pelossa kehittyi ajatus öljynsuodattimen rakentamisesta koneeseen. Hullu ajatus ehkä, mutta viisaat ovat päätelleet kammen öljykanavien tukkeutuvan keskipakovoiman vaikutuksesta. Tuskin se suodatin ainakaan pahentaisi tilannetta. Muutaman unettoman yön jälkeen suodatin päätettiin toteuttaa -tavalla tai toisella. Kaksi viisasta löivät päänsä yhteen ja minä yritin pysyä ideoiden perässä, punniten niiden toteutusmahdollisuuksia. Lohkonpuolikkaita pyöriteltiin ympäriinsä, tutkittiin öljykanavia ja kaavioita öljynkierrosta. Lopullinen ratkaisu on melko yksinkertainen ja ilmeisen toimiva. Mitään mullistavia muutoksia koneeseen ei tarvittu, lähestulkoon ”pulttaa kiinni” -osa siis. Sovellettavissa pienellä vaivalla myös vanhuksen koneeseen.

Huolellisen kasauksen jälkeen kone nostettiin paikoilleen ja kuljin niputettiin ajokuntoon. Kello kävi perjantai-iltaa kun kaikki oli valmista. Ensistartti päätettiin kuitenkin siirtää seuraavalle aamulle. Aurinkoinen toukokuun lauantai oli mitä mainioin ajankohta suurelle hetkelle. Ensin veivillä pyörittäen öljyt kunnolla kiertoon. Sivustaseuraajien (ja allekirjoittaneen) hämmästykseksi kone hörähti nöyrästi käymään ensipainalluksella. Suloisen autuuden kuitekin katkaisi konehuoneen puolelta kuulunut hätäinen huuto – ”Sammuta vaan, puskee pirusti öljyä pihalle.” Virrat siis pois ja vikaa ihmettelemään. Syylliseksi paljastui öljynpaineen anturia varten askarreltu sovituskappale. Paineiden todettiin kuitenkin olevan kunnossa (mittarin neula hypähti heti käynnistyksen jälkeen tappiin asti), joten anturi päätettiin jättää pois – ajokauden aloitusta kun ei malttanut enää pitkittää.

Viikonlopun aikana kilometrejä kertyi muutama sata. Suurempia ongelmia ei ilmennyt, pientä öljyn tihkumista lukuunottamatta. Siitäkin päästiin eroon plöijäämällä kansille johtavien öljyputkien kuparitiivisteet. Onnistuu nähtävästi moottorin suojapeltejä irroittamatta, vaatii tosin vähintään kätilön kädet.

Maanantaina kello herätti klo 4.30 ja hiukan ennen viittä alkoi matka Hämeenlinnasta Lohjalle – töihin olisi ehdittävä seitsemäksi, matkaa taitettavana hiukan reilut 120 kilometriä. Ilma oli kostea, mutta melko lämmin. Kone käymään ja keula kohti vanhaa kolmostietä, muutaman kilometrin jälkeen kone alkoi käydä heikosti – hieman omituisen kolinan säestämänä. Koukkasin bussipysäkille ja sammutin koneen. Pikaisesti tutkittuna konehuoneessa ei ilmennyt mitään vakavaa. Yritin käynnistää uudelleen, mutta eipä suostunut käymään. Vilkaisin siis vielä öljyt – kappas, kone on aivan kuiva. Peli oli siis pelattu, joten työnsin sätkän pysäkiltä pyörätien viereen pois muiden tieltä. Reppu selkään ja jalkaisin takaisin lähtöpisteeseen. Eväsbanaania syödän seurailin märässä kadussa kimaltelevaa öljyvanaa. Hieno tunne kaikkiaan.

Kuljin päätettiin illan tullen hinata Hyvinkäälle tarkempia tutkimuksia varten. Siis köysi Transitin perään ja menoksi – sätkä ei muuten ikinä ole ollut hiljaisempi! Tarkemman tutkimuksen jälkeen öljyvuodon syyksi paljastui öljynsuodattimen tiiviste, joka oli pullahtanut ulos. Uusi suodatin siis paikoilleen. Seuraavaksi koneeseen uudet öljyt, hieman myös tulpanreistä. Varovaista pyörittelyä kammella – hyvin pyörii. Lisää pyöritystä ja öljynpinnan tarkkailua. Lopulta hienovarainen käynnistysyritys – yllätykseksi tuttavallinen pörinä, kone käy! Tyhjäkäynti on normaalia, kierrokista vaikea sanoa muiden resonanssiäänien yms. johdosta. Koeajolle siis. Kolmosella vedätettäessa noin seitsemänkympin nopeudessa alkaa kolina. Peli on siis jälleen selvä ja kampi on vaurioitunut.

Ei muuta kuin takaisin sorvin ääreen. Kone irti ja paloiksi, suodatinjalan toteutustakin on hieman vielä mietittävä. Tilapäisratkaisuna keulalle nostettiin nurkissa pyörinyt kutosen kone, ajamaan kun oli pakko päästä. Kaikkiaan hauska kone, varsinkin yhditettynä nelkun laatikkoon.

Kampi toimitettiin Seinäjoelle kunnostettavaksi. Aikaa ja rahaa paloi hieman ylimääräistä, mutta lopulta kone oli taas läjässä ja valmiina nostettavaksi takaisin keulalle. Korjatun kammen saapumista odotellessa suodatinjalkaan tehtiin pieniä muutoksia ja öljynpaineen anturin kiinnitys toteutettiin hieman paremmin.
Loppukesän ajot sujuivat ilman suurempia murheita. Vaihdelaatikko tosin alkoi pitää omaa ääntään, mutta se onkin jo toinen tarina. Kilometrejä kertyi useampi tuhat, joten jokseenkin luotettavalta suodatinsysteemi alun murheiden jälkeenkin vaikuttaa.

Oliko koko touhussa mitään järkeä? Eipä varmasti, mutta melkoisesti muistoja ja elämyksiä remontti on tarjonnut. Jonain pimeänä, kylmänä ja tylsänä viikonloppuna voisin yrittää muokata tarinasta hieman julkaisukelpoisemman Nyytisiä varten.

-rättäristiLauri