kutosnelkku

Iloisia kilometrejä tuli parisataa, sitten kuskin puolelta edestä nirsk, Nirsk, NIRRRRSK. No mikä hemmetti. Lokari huosti kiinni, ja hankaa pakoputkeen? Lokari itri ja koelenkki, ei ääntä. Työmatkalla taas sama ääni, nyt astetta rankempana. Heiluttelen kotona autoa, ei ääntäkään. Seuraavana pääivänä jos mahdollista vieläkin pahempi ääni. Eilen onnistuin jo saamaan saman aikaan nirskunnan kuljinta heiluttelemalla ilman kuormitusta, ja lokalisoin sen tukivarren juureen. Ei kun laakerit artikkelista ja töiden jälkeen tallille.
Luulin jo nähneeni pahimman kun faija tempoi 30 vuotta vanhat takatukivarsien laakerit irti. Niissä oli siisti n. 2 mm syvä ura, ei muuta. Aika paha, mutta laakeri oli sinällään ehjä. Tässä oli kuitenkin jo katastrofin ainekset, kun jo matkalla artikkeliin koko tukivarsi jumitti, ja jos liikahtikin, liikettä seurasi niin kamala ääni että rock and rollin pehmittämiin korviinkin sattui. Kuvat kertovat karua kieltä, ja toisen puolen rojut vaihdan samalla kuin rungon. Nyt kuitenkin pelittää iloisesti, ja kuopat tuntuvat suorastaan tuudittavilta 😀 .

Murjottuani tukivarren irti, ruosteisia laakerirullia ropisi tallin lattialle…

Tukivarsi lähti melko pienellä väkivallalla irti, mutta tuo sisäkooli (oikea nimitys?) piti jyystää rälläkällä ohueksi ja takoa meisselillä poikki. jos ei ole silmälaseja päässä pakosta, kannattaa todellakin käyttää suojalaseja. Lohkesi nimittäin melkoisella teholla naurettavan pieni siru laakerikehästä joka asettui runsaan verenvuodon kera silmäkulmaani (meisselillä lyödessäni).
sisästefa oli mallia huopa (sen varran oli jäljelä että tunnistin), lukitusrengas oli moderni. Samoin sisempi ja ulompi laakeri olivat erimerkkisiä, joten tästä päättelen että edellinen asentaja on todennut ettei sisempi laakerikehä irtoa, ja asentanut pelkästään ulkopäähän uuden. Kyllä laakeri irtoaa, mutta se vaatii hieman enemmän aikaa ja kärsivällisyytä, sekä kulmahiomakonetta ja terävää meisseliä.

Kulkimen tarina jatkuu.
Olin tänään kasvimaata kääntämässä Annalassa kun ystäväni elokuvamies Kirjavaisen Sakke potki aikuisten potkulaudalla paikalle. Oli nähnyt pakun parkissa ja päätti tulla moikkamaan. Turistiin niitä näitä, ja kerroin hankikineeni talvikulkimen. Koska tiedän Saken sätkätaustan, ja olen jopa yrittänyt häntä uudelleen käännyttää tähän ihmeelliseen maailmaan, kerroin että tuota talvisätkää saa ja pitääkin silloin tällöin ulkoiluttaa nyt kun pakukin on aktiivikäytössä. Sakkehan lämpeni ja kysyi että minkälaisen sitten osti. Kerroin että punamustan, edellisen omistajan vaimolleen häälhjaksi hankkiman. Sakkehan luonnollisesti heti entisen kulkimensa tunnisti, ja jatkoi tarinaa.
En tiedä milloin tämä on tapahtunut, mutta päätellen siitä että Saken ja vaimonsa tytär on nyt teini-ikäinen, tästä on kulunut jokunen vuosi.
Hääpari oli juuri vihitty, ja vieraat olivat siirtyneet kirkolta juhlapaikkana toimivaan ravintolaan. Kiireessä ja varmaan kovassa stressissä oli nuoreltaparilta tyysttin unohtunut oma siirtyminen jatkopaikkaan.
Parin vihinnyt pappi ojensi kuitenkin auttavan kätensä, ja tarjosi kyydin kermanvalkoisella nelkulla. Kyyti miellytti hääparia kovasti, ja matkan päätteeksi Sakke oli rohkaissut mielensä, ja kysynyt olisiko vaunu mahdollisesti myytävänä. Kyllä vaan, hinta huikeat 500 markkaa. Kaupat syntyivät ilmeisesti samantien, ja 260000 kilometriä ja pari konetta myöhemmin kuljin siis siirtyi minua edeltäville omistajille. On tämä maailma aika pieni 😀 .