Kuumaa kuumaa

Epsanjan reissulta poimittua kokemusta, pitänyt skriivailla ja aiemmin, mutta menossa unohtunut…:

Tunnetusti puola on tärkeä elin koneelle ja hellelukemissa alkaa sattua ja tapahtua, jos tämän kunnosta ja jäähdytyksestä ei huolehdi. Sellaistakin ongelmaa oli suomi-porukoilla, että jostain syystä yksi yksilö vain lämmitti tehokkaasti puolaa, eikä oikein mitään syytä löytynyt. Siis kun laitetaan kolme sätkää ajamaan sama matka samaa nopeutta ja heti sen jälkeen pellit auki niin yhden puola on tulikuuma…eikä auta puolanvaihto, sama tulos.

Sitten omakohtainen ongelma, johon törmäsin tällä reissulla: ennen Mainzia alkoi selvästi kuskinpuoli jurisemaan varsinkin jarrutuksissa ja kiihdytyksissä. Vetarihan se siis, mutta kumpi? Laiskana vaihdoin aluksi vain vetarin alapään ja kävin nopealla testilenkillä ilman lokaria…”joo, nyt on hyvä”…ja p@skat, lokarin kasauksen jälkeen matkaa jatkettuani ekoissa liikennevaloissa sama ääni jatkui. Purin hammasta ja jatkoin matkaa. Kunnes sitten Lyonin kohdalla alkoi ääni kuulua jo 100km/h vauhdissa kabiiniin, joten heitin motarin rampista ulos. Olimme koko aamupäivän ajaneet sadepilveä karkuun, eli aina kun pääsi siitä eroon niin jo seuraavan tankkauksen aikana taivas aukesi. Kovasti tiirasin taivasta ja uskottelin itselleni, että nyt kun tuohon pellon reunaan asetun vetariremonttiin niin säästyn sateelta…Sain vetarin yläpään irti ja vaihdoin seuraavan. Vanhaa pakatessa huomasin, että se oli sulanut asfaltin bitumiin kiinni! Melko kuumana siis nivel pyörinyt. No lokaria laittaessa se taivas tietysti aukesi ja voi jessus että tuli vettä isoina pisaroina pienessä ajassa. Mutta kolinat loppui siihen!

Siispä nyrkkisääntönä (suurinpiirtein): jurina jarruttaessa/kiihdyttäessä=vetarin yläpää, kolina kääntäessä=vetarin alapää.

No miten tämä nyt sitten liittyy kuumaan muuten kuin että hiki tuli rempatessa? Se syy minkä uskon rikkoneen tämän yläpään oli vaseliini. Siellä ei kauhean vanhat rasvat olleet, mutta ilmeisesti kuumankesto-ominaisuudet eivät riittäneet. Perustan tämän ajatuksen sille, että aamuisin liikkeelle lähtiessä tuota jurinaa ei juuri kuulunut, mutta päivän lämmetessä ja muutaman sataa kilometriä ajettua tuo jännitysnäytelmä aina alkoi. Koneen lämmöt noissa helteissä oli lähes poikkeuksetta 100-120 astetta, joten konehuoneessa on aivan varmasti lämpöä riittänyt vetareille asti. Siispä huonon lämmönkeston omaava rasva pakenee vauhdissa vetarin suojakumin pintoja vasten, eikä pysy nivelellä voitelemassa tarpeeksi. Ts. rasvasta tulee öljyä, joka pysyy keskipakovoiman avulla suojakumia vasten.

Toinen todiste tälle tuli paluumatkalla, kun edelleen riitti lämpöä ja mm. pyreneet ylitettiin. Siellä pelkääjän puoli alkoi jurisemaan samalla tavalla, muttei ihan yhtä voimakkaasti. Purin jälleen hammasta ja ajattelin jatkavani viileämmille alueille, joten josko se hetken kestäisi! Ja näinhän se oli! Italian jälkeen ei ole kuulunut naraustakaan ja siellä se on edelleen sama vetari.

Lämmönkestovaseliini on yleensä väriltään punaista ja sitä aion jatkossa käyttää vetareihin. Esim. Motonet myy Red Line CV2-vaseliinia, jonka uskoisin käyvän tähän tarkoitukseen.