- Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Tapahtumat › Lokakuun Eka-romutoritapahtuma 05.10.-13
Kossun Pajalla tien nro 140 varrella Lahden ja Vierumäen välillä n. 14 km Lahdesta.
Ei paikkamaksua.
Mahdollisesti pienimuotoinen puhvettikin: Kahvia ja pullaa, alapihalta grillimakkaraa.
tied. ilt. Timo O4OO 433O15
Tämä oli vajonnut melko syvälle, mutta tapahtumahan on jo ensi lauantaina. Kaipa sinne voi jonkun osankin ottaa mukaansa.
Tapahtumaan tulossa pitkän linjan 2CV-harrastajan osavarasto myyntiin, uuttakin mutta pääosin käytettyä osaa. Osat 60-luvun alusta alkaen ja siitä eteenpäin. Ja myynti periaatteella “kaikki myydään”. Osa tavaroista ei mahdu kyytiin, voi kysellä sitten varastoltakin.
Uudelle harrastajalle osoite ja kellonaika helpottaisi eksymistä . . .
Jukka Prinkkilä, HyRi.
Tuo on melkoisen mystinen paikka osoitteen puolesta, mutta eksyminen on vaikeaa, kun ajaa tuota ensimmäisen viestin tietä. Samaa joskus itse pyytelin, mutta paikalle ajellen tajusin huolen olleen turhaa, sen verran on sitikkaa pihassa heti aamusta, että ohi on vaikea suhauttaa. 🙂
Espoo-Ke-Su
[B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]
Joo näin on ja kun ajaa sitä 140:stä Lahdesta koilliseen ja näkee järven oikealla ja levähdyspaikan vasemmalla puolella,
niin pitää kääntyä takaisin päin. Markkina-aluehan on aivan tien vieressä Lahdestapäin tultaessa oikealla puolella.
Alkamisajankohta viimevuosina ollut siinä kymmenen nurkilla.
Mie tuon vanhoja polkupyöriä myyntiin.Mummopyöriä erityisesti.
Olipa hieno tapahtuma..hienoja löytöjä..erittäin mukavia immeisiä…kiitokset Kossulle.
Kiitos jälleen Kossulle, ennen kaikkea siitä että jälleen olit varannut meille kauniin aurinkoisen syyskesän päivän. En kiivennyt katolle tänäkään vuonna, kiipesitkö itse…?
En kiivenny, ku en ehtiny, tai ei ollu etes mielessä. Säästä kiitokset Ukolle vai kelle se nyt oli…!
Kiitokset osallistujille, loput tavarat piti ostaa mitä ei viety takas pois 😆
Ehkä ensvuonna joku samantyyppinen tapahtuma taas saas nähtä.
Copyright © 2023 | Suomen 2CV-Kilta ry | Tietosuojaseloste