Etusivu › Foorumit › Päävalikko › Yleinen keskustelu › Menopeli tv-ohjelma etsii 2cv:tä ohjelmaansa
- Tämä aihe on tyhjä.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
13.6.2013, 12:01 #128329
Tässä välitetty viesti. Mikäli kiinnostuit, ota pikaisesti yhteyttä Mikaan.
Tervehdys.
>
> Olemme tekemässä kuluvan kesän aikana liitteessä mainittua autoihin liittyvää tv-ohjelmaa.
> Etsimme jo nyt hienoon joukkoon vielä yhtä legendaa eli 2cv puuttuu kuvattavien autojen listalta.
> Olisikohan kauttanne mahdollista löytää yksi kappale autoilun historiaa hyvän tuuliseen ohjelmaamme, tai oikeastaan kahteen ohjelmaan.
> Liitteestä selviää mistä on kyse.
>
> Kuvaamme 10.6.-5.7. välisenä aikana.
> Pää osa kuvauksista tehdään Riihimäen sudulla, siitä yksinkertaisesta syystä että Juniori kanavalle kuvattavassa ohjelmasarjassa esiintyy 10-12v lapsia.
> Lapset tulevat Riihimäen nuorisoteatterista ja lapsia voi pitää kuvauksissa max 7 tuntia ja emme haluaisi käyttää kuvaus-aikaa matkustamiseen.
> Olisi todella mukavaa että jos kauttanne löytyisi kuvattava helmi, se saattaisi olla jossain kanta-hämeen alueella.
>
> Toivottavasti sain kiinnostuksen herätettyä ja pääsemme yhteistyöhön.
>
> Mika Ylipekka
> Pop Service Oy
> Mäkikuja 19
> 11100 Riihimäki
> 0400 475 555
> mika.ylipekka@popservice.fiMenopelit on MTV3 Oy:n Juniori kanavalle kesällä 2013 kuvattava sarja. Menopelit sarjan jaksoissa neljä 10-12 vuotiasta nuorta pelaavat legendaarista autokorttipeliä aivan oikeilla, uniikeilla ajoneuvoilla.
Ohjelmasarjan kanavalle tuottaa Intervisio Oy ja se esitetään talvella 2013-2014. Sarjan juontajana on tuttu tv-kasvo Noora Hautakangas.
Ohjelma on ns. päivittäis-sarja jota esitetään 10 viikkoa maanantaista perjantaihin noin 3-5 minuutin pituisina jaksoina.
Menopelit ohjelman lisäksi kuvatuista ajokeista tehdään lyhyet juonnetut insertit esitettäviksi MTV3MAX kanvalle kanavan valitsemana ajankohtana.Ohjelmassa peli alkaa maanantaina, kun jokainen pelaaja vetää vuorollaan juontajan kädestä kortin, josta paljastuu pelaajan sen viikkoinen Menopeli.
Pelaajat eivät näytä toisille pelaajille saamaansa korttia, vaan jokainen pelaaja käy vuorollaan tutustumassa oman korttinsa Menopeliin.
Maanantaista torstaihin ohjelmassa käydään päivittäin yhden Menopelin luona. Perjantaina pelataan ominaisuuksilla jotka pelaajat korteistaan valitsevat. Pelattavia ominaisuuksia tuodaan mahdollisuuksien mukaan tähän päivään, esimerkiksi päästöt tai kulutus/vast. jos se on asiallista ko. ajoneuvoa kohtaan. Menopelejä kohdellaan kunnioittavasti.
Viikon voittaja voittaa muiden pelaajien kortit ja 10 viikon pelien jälkeen tiedossamme on koko pelin voittaja. Autothan ovat kaikki jo muutenkin voittajia.Ajoneuvot ovat viikon teeman mukaan saman mallisia, saman ikäsiä, käyttötarkoitukseltaan samaan tarkoitukseen tehtyjä.
Pelattavia ”Menopeli-perheitä” ovat muunmuassa: vanhat urheiluautot, uudet urheiluautot, vanhat traktorit, vanhat kuorma-autot, golfautot, ralliautot, avoautot, Amerikan herkut, rata-autot jne.
Ajoneuvoja ja ehdotuksia mahdollisista kuvattavista laitteista otetaan kiitollisuudella vastaan. Varsinkin traktorit ja kuorma-autot ovat vielä haussa.
Yhteensä menopelien tarve on 40 kpl tälle tuotantokaudelle.
Tule tekemään kanssamme kunniaa hienoille Menopeleille. Yhteyden otot:
Mika Ylipekka 0400-475 555
mika.ylipekka@popservice.fi
Antti Seppänen, Intervisio Oy, vastaava tuottaja.
antti.seppanen@intervisio.fiHupimestari Matti
-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.