Etusivu Foorumit Päävalikko Yleinen keskustelu MIHIN KILTAHENKI ON KADONNUT ???

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #122449

    Olipa masentavaa luettavaa uusimmassa Nyytisessä.

    Sanallisesti tulee turpaan ja korvausvaatimukset päälle ellei käytetty motti kestä niin kauan kuin ostaja sen haluaa kestävän. Melkoisen kohtuutonta vaatia korvauksia käytetyn koneen myyjältä, jos ajovuosia on takana jo lähes neljä ja kilometrejäkin 30.000. Yksi pikku juttu kannattaa myöskin muistaa…”tuoreinkin” 2CV:n käytetty kone on jo 16 vuotta vanha.
    Uskaltaakos tässä enää romujansa kenellekään kaupitella, kun ei tiedä minkälaisia korvausvaatimuksia jälkikäteen satelee. Motit pitää ainakin muistaa avata ja tsekata, ettei tehtaalla ole tehty kasausvirhettä.

    Raatikin saa näköjään kuulla kunniansa joka toisessa Nyytisnumerossa.

    Nyt oli Porvoolaisten vuoro haukkua raatia, koska nuo onnettomat raatilaiset eivät ole selvittäneet yksityisten ihmisten ulkomaisia varaosasekamelskoja. Luulisi kyllä raatilaisilla olevan muutakin tekemistä kuin toimia kansainvälisenä kuluttaja-asiamiehenä.

    Vuoden 2005 viimeisessä Nyytisessä haukkui ex-Oltermanni seuraajansa sekä muita raadin jäseniä melkoisen ala-arvoiseen tyyliin. Pohdittiin silloin kavereitten kanssa, mikä mahtaa olla syynä tuollaiseen katkeraan vuodatukseen. No nyt se syykin on sitten selvillä, sillä killan kevätkokouksessa on tullut ilmi pienoismallimyynnissä tapahtuneet epäselvyydet. Killalla on kuulemma saatavia pienoismalleista lähes 10.000 vanhan markan verran. Oma etu siis ennen killan etua… Tietääkös joku paikalla ollut asiasta enemmän?

    Nyt voikin kysyä: Missä ja mitä on kiltahenki? Onko se sitä, että kiristää nyytisjutulla korvauksia vai sitä, että haukkuu raatia itse aiheutetuista sotkuista?

    Kaikesta huolimatta…

    #134625

    Kiltahenki näkyy tien päällä. Ainakin täällä Savossa. Ei jäänyt talvinen sätkäilijä pakkaseen, vaan pääsi jatkamaan matkaansa työmaalle. Lataus loppui ja lainalaturi koneeseen. Hyvä mieli kaikille.

    Iloisin 2CV terveisin

    #134626

    Asiaa puhuu Sätkyttelijä…mutta yritetään nyt kuitenkin vielä pitää sitä henkeä yllä, joku sanontakin on notta eihän se yksi mätä omena jne.
    On kuitenkin ainutlaatuista “autokerhossa” kokemusta on!

    Tulikin mieleen yksi Sätkä-kauppa,kun kerran myin nelekku-Sätkän.Ei sitä runkoa ole vieläkään tarvinnu vaihtaa,eikä edes korjata,vaikka riaknoosi oli silloin vuosia sitten ehdoton! Parasta oli vain hakea hissukseen takaasin…

    Toivoopi ainakin Pertsa PoHosta

    #134627

    Ikävää luettavaa oli, sitä ei voi kieltää. Samassa lehdessä toimitus kuitenkin lähes rukoilee kirjallisia tuotteita seuraaviin numeroihin.
    Eli juttupulassaan joutuvat julkaisemaan tuollaistakin tekstiä. Tietysti ikävätkin asiat on käsiteltävä, mutta mahtuisihan niitä vähemmän lehteen jos olisi juttuja valittavaksi asti (tämä oli puhtaasti meikäläisen tulkinta asiasta).
    Mukavampi olisi toki lukea matkakertomuksia, kertomuksia kunnostusprojekteista tai wanhusten vaalinnasta.
    Itselläni ei ole oppipoikana olosta ja huonosti edistyvästä projektista mitään annettavaa lehdelle.

    #134628

    Koneasiaan liittyen;

    30000 km / 800 euroa
    37,5 km / 1 euro
    100 km / 2,67 euroa
    1 km / 0,03 euroa

    1 mäyräkoira / 14 euroa (Sandels)
    467 km / 1 mäyräkoira

    toisaalta
    30000 km / 1000 päivää (3 v.)
    30 km / 1 pv
    0,90 euroa / 1 pv

    🙄 🙄

    Jimmi Porist'
    044-339238kuusi
    jimmi65(ät)gmail.com

    #134629

    Mielestäni tuo 800 e oli moottorivaihdelaatikkopaketin arvo ja vaihdelaatikko lienee vieläkin ehjä ja käyttökelpoinen. Varovaisen arvion mukaan vaihdelaatikko on puolet paketin hinnasta. Joten tuon mäyräkoiralaskelman voi vielä laskea uudestaan ja hinta senkun halpenee.

    Toisaalta jäähän mäyräkoirastakin palautuspullot eli kyseisessä tapauksessa vaihdelaatikko…

    #134630

    Vähän tässä nyytisvuodatuksessa jäi vaivaamaan että kun vastine tulee yleensä vasta jälkikäteen, niin onko tässä nyt tapahtunut vakava uutisvuoto? 😆

    Siltä varalta että keskenään kauppaa käyvien kiltalaisten teksti- ym. viestit eivät tuottaisi toivottua tulosta, kiltatapahtumiin voisi hankkia sellainen sumopainisetti joita silloin tällöin näkee erilaisissa tapahtumissa. Siinä voisi sitten turvallisesti nöyryyttää huonon tawaran myyjää, tai surkeaa, valittavaa ostajaa.
    Keskustelu uusista renkaista, volttimittareista, ruosteensuoja-aineista ja turboputkista voitaisiin myös kätevästi käydä leppoisasti sumokehässä.
    Ja mikä olisikaan kutkuttavampaa kuin selättää fyysisesti joku raatilainen tai peräti oltermanni ideologisten erimielisyyksien johdosta?

    Lopetan tämän mietiskelyn ennen kuin Jopo lähtee kokonaan käsistä.

    Kevätterveisin 😯

    #134631

    hola,
    Jos ajatellaan 2cv:n roolia euroopassa & asemaa ihan viimevuosiin asti, “kulkimena joka kestää mitä vaan ja jota poletaan ku anoppia suohon” niin vähänkin ajettu tekniikka voipi olla melkein misä kunnossa vaan… Olet koneen neljäs omistaja ja koneella ompi ajettu 50 000 km vaan jos 3 edellistä on ajant samoilla öljyillä ja puolet niistä on vielä koneen ulkopinnalla niin ei se välttämättä kauhiasti enää kestä…
    Ite oon ostellu 18 hp koneen joka kesti 200 km, shit happens. Yhteen “hyvään” kutosen koneeseen jouduin heti vaihtaan kammen etulaakerin, vaan ei se itku auta. Asiat setvittiin puhumalla ja sillä sipuli – ei tarvinnu ruveta pyörtyilemään tahi kirjoittelemaan lehtiin.
    Turha parkuminen ja p—-n jauhaminen johtaap vaan kyräilyyn, nurkkakuntaisuuteen ja entistä vaikeempi on pitää kulkimet liikenteessä ku kukaan ei uskalla enää myydä käytettyjä osia.
    Henkilökohtainen mielipie ompi tämä vain.
    Perkele. perkele perkele ja kaupan päälle vielä perkele

    #134632

    toppok puhuu täyttä asiaa.

    #134633

    @amikasi wrote:

    toppok puhuu täyttä asiaa.

    Kyllä vaan! Käytetystä tavarasta ei voi antaa takuita kukaan, eipi edes
    luoja. Uudetkin autot hajoilevat vaikka niissä on takuu. Vanha tekniikka
    on aina sattuman kauppaa. Eikös autojen luovutus todistuksissakin
    lue että ‘myydään siinä kunnossa ja niillä varustein’
    En ole vielä Nyytis juttua lukenut mutta jos esimerkiksi Ural porukassa
    olisi samanlainen ‘vanhalle romulle takuu’ meininki ei kukaan voisi siellä
    mitään myydä. Ne koneet kun saattavat huolellisenkin täys remontinjäleen
    kestää 50 tai 50 000 kilometriä tai jotain siltä väliltä.

    Olli

    #134634

    ceeveen kirjoituksessa on ideaa. Nyt vain jostakin kunnon korjaus- ym juttuja nyytistoimitukseen niin ei tarvitse enää lukea tuollaista kiltahengen vastaista p…kanjauhantaa jatkossa.
    Täällä keskustelupalstallakin on ollut jos jonkinlaista tiukkaa korjausvinkkiä ja teknistä tietoa, jota olisi hyvä saada koko kiltakansan tietoon. Ymmärrykseni mukaan nyytistoimittajan tehtäviin ei kuulu juttujen kirjoittaminen vaan niitä odotetaan juuri meiltä tavallisilta rivikiltalaisilta. Olenko oikeassa?

    #134635

    @ceevee wrote:

    Mukavampi olisi toki lukea matkakertomuksia, kertomuksia kunnostusprojekteista tai wanhusten vaalinnasta.
    Itselläni ei ole oppipoikana olosta ja huonosti edistyvästä projektista mitään annettavaa lehdelle.

    Niinpä. Niitä on mukava lueskella. Pitäisi varmaan itsekin jotain…
    MUTTA. Niinhän sä luulet. Kylläpä vaan on annettavaa. Ethän vain luule että olet ainoa joka tuskailee projektiensa kanssa! 🙂 Lisäksi olisi mukava seurata projektien edistymistä näin netin välityksellä. Joten näin haastan kaikki osaavat ja itsenikin, joka ei siis osaa, kirjalliseen ja kuvalliseen kertomukseen elämästään haluamassaan määrin. Pienikin kuuleminen olisi hauskaa. Mä yritän opetella asian niin, jotta pääsisitte naureskelemaan 😀
    Hyvää kevättä.

    #134636

    Sätkytteli kirjoitti:”Ymmärrykseni mukaan nyytistoimittajan tehtäviin ei kuulu juttujen kirjoittaminen vaan niitä odotetaan juuri meiltä tavallisilta rivikiltalaisilta. Olenko oikeassa?”

    Olet varmaan kyllä oikias mutta muistan että ottopojista ainakin Henkka kirjoitteli juttuja yötä myöten Nyytisiin kun juttu-pula oli pahimmillaan ja lehti lähdössä painoon! Ja niitä juttuja oli mukava lukea! Aina vissiin ajattelee että enhän minä,eikä nyt minulla ole tuollaasia juttuja,kun eihän mulle oo tapahtunu….
    Suurin juttu kai on se että tuntuu ettei “osaa” kirjoittaa hauskasti tms.
    Tämä ei kyllä saisi olla esteenä!
    Täytyypi tästä itsekin….
    Mutta eipä tää paljon auta siihen että Jukka on leimattu ryöstäjädiileriksi!
    Tuskin kyllä monenkaan mielestä!

    Tuumii: Pertsa

    #134637

    Totta on lausahdus: “Mutta eipä tää paljon auta siihen että Jukka on leimattu ryöstäjädiileriksi!”
    Mutta toisaalta, eiköhän jokainen järjissään oleva luonnollinen henkilö ymmärrä, mikä on oikein ja kohtuullista!
    Ne jotka eivät ymmärrä, ovat niitä jotka tietävät olevansa oikeassa vaikkeivat tietäisi asiasta mitään. Noin niinkuin yleistäen!

    Tahdon tällä vain sanoa, mahdollisimman epäselvästi tosin, etten ainakaan minä uutena killan jäsenenä saanut sellaista kuvaa että Jukka olisi ryöstödiileri. Kuvaa jonka sain toisesta osapuolesta en edes näin vapaalla palstalla kerro.

    Vastauksena siihen miksen minäkään kirjoita Nyytisiin:

    Liityin kiltaan 2004 kesällä, kun sattui kohdalle kulkimen aihio. Ajattelin sen 30 vuotiskesäkseen kunnostaa. Eipä ole tapahtunut osittaista purkamista kummempaa.
    Tiinalla ajoin joskus vuonna -80 yhden illan. Perusnelkulla, tai vanhuksella en ole ajanut koskaan, en ole ollut edes kyydissä. Kutoseni raadossa istuin hetken kuljettajan paikalla kesäkuussa 2004. Ei se käynyt, rullasi vain mukavasti.
    Killan toiminnasta olen lukenut Nyytisistä ja tältä palstalta.
    Kaikkia te kanssa päästätte jäseneksi!

    Mutta kuten ehkä huomaatte kirjoittelemisesta pidän. Ja täyttäisin oitis sivuja sepustuksillani, jos minulla todellakin olisi jotain kulkimia sivuavaa kerrottavaa.

    #134638

    Edes tehdas ei anna koneilleen 30tkm takuuta, olisi eri asia jos takuusta sovittu myyjän kanssa, tai kone olisi ollut esim. enemmän ajettu tai paljastunut joksikin muuksi kuin mistä oli maksettu.
    Se ei ole järkevää, että ennen kuin asiasta edes keskustellaan asianomaisen kanssa, mennään pilaamaan syyttömän ihmisen maine.
    Saa olla kiitollinen jos myyjä tulee asiaan vastaan, mutta jos kaivaa ensi metreillä verta nenästään, pilaa vaan oman maineensa.
    En ole sitä juttua itse lukenut, joten tiedoissani voi olla virheitä?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 34)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.