Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka minkä taulukon mukaan mennään sätkillä?

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #125435

    Tänään oli Turun sanomissa tämmönen uutinen. Ovat suunnittelemassa päästöpohjaista veroa. Kuinkahan nämä meitin kulkimet siinä taulukoidaan?
    Vanhojen pakettiautojen vero noussee kaksin, kolminkertaiseksi – olikohan se nyt neljän ja viidensadan euron välissä?
    Lukekaa itse – juttu on plokattu Turunsanomien verkkosivulta juuri tässä iltasella.. Muusta en tiedä, muttei se aprilliakaan kai ole.

    Ajoneuvovero päästöperusteiseksi maaliskuussa
    Turun Sanomat 21.9 2009
    – Päästöpohjainen ajoneuvovero on tarkoitus ottaa käyttöön ensi maaliskuussa. Se koskee 2.3.2010 jälkeen alkavia maksukausia
    Eduskunta on hyväksynyt ajoneuvoverolain muuttamisen henkilöautojen osalta. Hallituksen esitys pakettiautojen osalta annettin viime viikolla ja päätöstä odotetaan loppuvuodesta.

    Perheautoilla autoilevien verotaakkaa uudistus ei kasvata. Seitsemän-kahdeksan litraa sadalla kuluttavien henkilöautojen vero pysyttelee suunnilleen nykyisissä lukemissa eli noin 130 eurossa vuodessa. Neljällä litralla sata kilometriä kulkevien autojen vero jää sitä vastoin neljään kymppiin. Kulutuslukemana käytetään valmistajan ilmoittamaa keskikulutusta.

    #153897

    Häh, nyt olen ymmälläni. Mihinkäs se painoon perustuva verotus hävisi, jonka piti tulla voimaan?

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #153898

    Ainakin aiemmassa esityksessä vanhat henkilöautot (joista päästötietoja ei ole saatavilla) olivat omassa kategoriassaan ja siinä omamassa määräsi veron. Sätkällä vero olisi jopa hivenen laskenut.

    Onhan muutoksia saattanut tullakin, mutta tuon lainauksen pohjalta on vaikea sanoa – onko tietoo?

    #153899

    Ainakin amin tullipapereissa oli painosta johdettu päästöarvo, joka sitten vaikutti autoveron määräytymiseen. Uskoisin samaa lukemaa käytettävän myös tulevassa vuosimaksussa.

    Paprut ovat kotona ja muisti ei tulosta, joten en voi tarkistaa lukemia.

    #153900

    Moro !!
    Kulutuksesta on juuri uutta tietoa Tampereen Taloutellisuusajoista 8) , ei vaan taida kelvata päästölaskennan pohjaksi 😡
    😛 Lasse

    #153901

    Onko sittemmin muuttunut, mutta AKE:n tiedotteen mukaan 2001 ja vanhemmat kilojen mukaan.
    Ja uudemmatkin jollei säädetyn mukaista päästötietoa ole saatavilla.

    0-1300 kg 20,8 snt/päivä 75,920eur vuosi ja siis kokonaismassa.

    Nythän on 26 snt/päivä “vanhoille” (-94)

    Eli sätkälle putoaisi hieman.

    Caminoille sitten 2901- 3000 kg 99snt/päivä.

    #153902

    …ei se TS:n uutinenkaan mitään ihmeellistä uutta tuonut.

    2.3.2010 alkaen päästöpohjainen ajoneuvovero tulee voimaan ja riippuen maksukaudesta saattaa tulla ennemmin tai myöhemmin omalle kohdalle. Sieltä ajoneuvoverolapusta näkyy, mikä on se oma maksukausi.

    Henkilöautot 2001-2002 alkaen kuuluvat CO2-tiedon perustaiseen verotukseen, se päästöarvo löytyy rekisteriotteesta. Vanhat pakettiautot (siis ennen 2008 rekisteröidyt 😯 ) kuuluvat sitten KOKONAISpainoperustaiseen ryhmään, kuten ne vanhemmat henkilöautotkin. 2007-mallisen pakun omistajaa ei naurata, kun vuotta uudemman samanlaisen kapineen käyttäminen voi olla selvästi halvempaa.

    Sätkät sijoittuvat molemmissa tapauksissa (henkilöauto/pakettiauto) hintaluokkaan 75,920 € / vuosi, joten talvikaudeksi liikenteestä poistaminen on vielä juuri ja juuri kannattavaa, ainakin verotuksen näkökulmasta. Camina-kuskeja ei naurata yhtään, autot taitavat olla joko henkilö- tai pakettiautoja jolloin kokonaismassa on sitten nousevan maksun peruste. Ainoa idea on rekisteröidä matkailu-HY äkkiä nimenomaan matkailuautoksi.

    Lisätietoja

    http://www.ake.fi/ajoneuvovero” onclick=”window.open(this.href);return false;

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #153903

    @2cvkimmo wrote:

    Camina-kuskeja ei naurata yhtään, autot taitavat olla joko henkilö- tai pakettiautoja jolloin kokonaismassa on sitten nousevan maksun peruste. Ainoa idea on rekisteröidä matkailu-HY äkkiä nimenomaan matkailuautoksi.

    Kyllä se taitaa olla tulossa painoperusteiset maksut matkailuautoihinkin.

    http://www.ts.fi/teemat/liikenne/75709.html” onclick=”window.open(this.href);return false;

    #153904

    “Veron korotukseen voivat varautua myös matkailuautojen omistajat”

    …sehän on vasta _esitys_ (15.9.2009) , hyvällä munkilla vanha 35 senttiä päivässä jatkuu matkailu- ja erikoisautoilla…

    [size size=10][color color=#000040]2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 » HY72 '66 » Projekti: Dyane '68[/color][/size]
    [b][color color=#BF0000]Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi
    kuin missä tahansa loistoluokan autossa. [size size=12](2CV-esite,1956)[/size] [/color][/b]

    #153905

    Camina-kuskeja ei naurata yhtään

    Kamina-kuskithan ovat muutenkin hyvin totista porukkaa…

    Nimim. “vauhti tappaa, hanki HY ja elä ikuisesti”

    #153906

    just tuli akelta kirje jossa on päästövero asiasta.
    Miun kaminan kokonaispaino on muistaakseni 2600kg jolloin perusvero on 275,21€/365pv. Mutta kun talvella ei yleensä ajella niin puolivuotta tekee 137,65€ 😆

    Ja 2cv kustantaa vain 75,92€ vuosi.

    #153907

    Näiden pitäisi nyt olla ne ensi vuoden taulukot eli sätkän vero hieman laskee:
    http://www.ake.fi/AKE/Verotus/Ajoneuvovero/Ymp” onclick=”window.open(this.href);return false;äristöperusteinen+ajoneuvovero.htm (kopio linkki ääkkösten vuoksi)

Esillä 12 viestiä, 1 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.