Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka Ne jarrut…

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 22)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #123543

    Ongelma: Jarrupoljin (2cv6, levyjarrut) painuu normaali voimalla painaessa hiljalleen pohjaan liikkeessä ja ajoneuvon paikallaan ollessa, esim liikennevaloissa. Pumpatessa poljinta kolmannen kerran ottaa jo hyvin kiinni, mutta painuu jälleen vähitellen pohjaan. Nestepinta säilössä ei nouse, eikä toisaalta nestemäärä säiliössä vähene; pääsylinteri uusittu kokonaan 2 v. sitten. Edellinen kesti 17 v. Nyt vaihdettu uusiin etupään jarrulevyt ja -palat sekä takapään kaikki kengät ja molemmat sylinterit. Koko mysteeri ilmattu taiteen sääntöjen mukaan jo kahdesti, apumiehen kanssa ja ilman. Jälkimmäinen siten, että joka ilmauskohteen osalta letku on ollut upoksissa LHM jarrunestettä sisältävässä astiassa, ja ainetta pumpattu polkimella putkeen reilut puoli nestesäiliöllistä, jotta takuulla viimeinenkin mahd. ilmakupla on ulostautunut.
    Jarrut menivät alunperin katsastuksessa uusiksi, sysäyksittäisen jarrutuksen takia (levyt epätasaisesti kuluneet, tms??). Lisäksi lonksuttivat häiritsevästi, mikä ilm. johtui lootan takapään kiinnityksen väljyydestä/hapertuneesta kumista).
    En suuremmin piittaa siitä, että joka syyskuu joudun makailemaan sätkän alla ja uumenissa, sateessa parkkipaikan asvaltilla, hakemaan Autoartikkelista osia junalla tai noutamaan killan työkaluja Rajamäeltä, mutta nämä mysteeriot tuppaa jo vähän rassaamaan!!
    Hyviä neuvoja kaivataan! Uusintakatsastus on loppukuusta.

    #141067

    Kyllä epäilen että sulla joku sylintereistä hiljakseen laskee läpi. En tiedä onko lhm pääsylinterissä minkalainen jakoventtiili, että jos sinne on päässyt roskaa ja jumittaa sitä. Pääseekä sitä koittamaan vaikka korkin kautta paineilmalla tosin silloin pitää olla erittäin varovainen. Entäs mitä poljin tekee tai muuten on tuntuma jos oikein runttaat sitä, oisis kuin kolariin joutumassa. Kyllä sillä ainakin vuoto pitäisi tulla selville.

    #141068

    Jäi kertomatta, että jarrusatulatkin olivat levällään tiskipöydällä. Sylintereihin tuli uudet kumitiivisteet. Mäntäkupeissa ei ollut hapettumia, näyttivät olevan pinnoitetut jollakin. Ilman tiivisteitä männät menivät helposti paikoilleen, uusien kumien kanssa nahkeasti käsin lujaa painamalla, yksi oli tosin aika tiukka, liekö ollut aiemmin jumissa. Sekin meni kyllä ilman kumeja kokeillessa koloonsa lähes pudottamalla.
    Vuotoja on joskus ollut putkistossa, ja semmoinen on kyllä näkynyt välittömästi jarrunestesäiliön nestepinnan alenemisena…
    Muistini on yhtä hyvä kuin lyhytkin, joten en muista, olenko joskus kurkistanut pääsylinterin sisään tässä mallissa. Mihinkähän laitoin sen vanhan käytöstä poistetun? Roskien pääsy sylinteriin epätodennäköistä, jollei joku ole sabotoinut ihka uuden jarrunestepullon sisältöä.
    Voisiko tuommoinen polkimen painuminen sittenkin johtua ilmavaivoista?

    #141069

    Joskus on käynyt niin, että jokin jarrukengistä on kauempana kuin toiset. Tämä on saanut aikaan kuvailemaasi ilmiötä. 😯

    #141070

    Jos nestepinta ei vajennu sailiössä, tuntuu todennäköiseltä pääsylinterin kumien sisäinen vuotaminen siitäkin huolimatta että sylinteri on “uusi”.

    Muistan joskus pakuwanhuksessani takapyörän sylinterissä olleen vuodon, joka ei niinkään päästänyt nestettä ulos, mutta ilmeisesti pikemminkin ilmaa sisään, jolloin poljin oli jatkuvasti löysä. Muistikuvat ovat tuosta vuosien takaisesta mysteeristä valitettavasti hämärät.

    #141071

    @Jalppis wrote:

    Joskus on käynyt niin, että jokin jarrukengistä on kauempana kuin toiset. Tämä on saanut aikaan kuvailemaasi ilmiötä. 😯

    Kaikki jarrukengät on asennettu keskitystyökalua käyttäen ja viimeistelty säätönokilla. Pitänee katsoa ne vielä kerran. Onneksi työkalut ovat vielä hallussa.
    Ilmasin taas kerran, mutta vaiva jatkuu. Kai se “uusi” pääsylinteri sitten pitää irroittaa ja tiivisteet vaihtaa. Masentavaa, jos varaosa ei pysty pitämään liemiä edes kahta vuotta…
    Etujarruista vasen puoltaa hieman, jarrutusjälkikin sen kertoo. Mäntäongelma oikealla? Pitäisikö sen puolen lohkot mäntineen kaikkineen vaihtaa? Sisemmän lohkon mäntä kun oli aika tiukka; ei ehkä tee työtään kunnolla?

    #141072

    Meillä on kanssa ollut tällainen hitaasti painuva poljin ja ongelma oli juurikin jarrupääsylinterissä. Älä kysy tarkemmin multa kun en muista enempää. Meni muistaakseni jarrupääsylinteri vaan vaihtoon…

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #141073

    Kyllähän se taitaa olla fakta, että jos poljin hiljaa painuu lattiaan eikä neste valu mistään maahan,niin pääsylinteri vuotaa takaisin säiliöön.

    Levyjarrujen en kyllä ole kovin usein kuullut puoltavan tai täristävän.
    Puhdistitko jarrusatuloden sylinterit hapettumista, myös tiivisteurien pohjalta? Hapettuma saattaa puristaa tiivisteen niin tiukkaan, ettei mäntä liiku kunnolla.
    Oliko kuljin seisonut kauan, jos levyihin on tullut pintaruostetta ja siksi täristää.
    Kovakattokulkuväline seisoi kesällä aika kauan ja levyihin ruostui “palojen kuvat” ehdin jo epäillä vetoniveltäkin kun naputti jarruttamattakin. Ajossa ovat hioutuneet pois.

    #141074

    Sellanen tuli mieleen, että jos kaikki on kerran uutta niin tarkista kaikki jarruputkien liitokset että ovat tiukkoja eivätkä vuoda.

    #141075

    Otin lohkon irti ja puhdistin urat teräsvillalla, ja panin kokeeksi vanhat kumit uriin. Mäntä silti edelleen raskas ja nahkea laitettaessa sylinteriin. Ennen satulan irroitusta poistin jarrupalan ko. lohkon puolelta ja kävin polkemassa painetta putkeen, jolloin tuo “raskas mäntä” kyllä kiltisti liikkui levylle asti. Pääsylinteriä en vielä irroittanut, täytyy tsekata vielä kerran kaikki liitokset. Kuljin ei kesällä kerkiä seisoskelemaan; ne 9-10 000 km ajelen pääasiassa kevät/kesä/syys/-aikana, talvella ehkä kerran viikossa.

    #141076

    Jarrusylintereitä asennettaessa kannattaa männät ja sylinterit voidella siihen tarkoitetulla rasvalla jota saa autotarvike liikkeistä… Toimivat moitteetta pitkään…..
    😉

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #141077

    Et saisi joltaan lainattua uutta tai toimivaa pääsylinteriä niin tietäisit heti että teetkö turhaa rassaamista muualla. Eihän sätkässä liitoksia ole kuin viiden minuutin tarkastelua varten, jos on toinen mikä on painamassa poljinta. Minä vieläkin vahvasti epäilen pääsylinteriä jos kerran mikään ei vuoda ja polin senkun vaipuu hiljakseen pohjaan, olethan varma ettei mikään ilmausruuvi ole jäänyt raolleen.

    #141078

    Jos sattuu olemaan männät jumissa helpoin tapa on ne irroittaa paineilmalla ilmausruuvista mutta ÄLKÄÄ HYVÄT IMMEISET SITÄ TEHKÖ,
    menee( meni ) tallin katosta läpi, onneksi ei sattunut otsaan. Vaseliiniprässi onkin oiva apu irroittamaan jumittuneet männät. Pese hyvin sen jälkeen. ter. kari80+1

    #141079

    Hyvä jos paineilmalla lähtee (6-12 bar). Vaseliiniprässi on tosiaankin hyvä, joskus vähän liiankin (prässistä riippuen 300-900 bar). Jos on oikein hyvin junttaantunut, satula halkeaa rasvaprässillä (kokemusta on). Mitä lie jalalla aikaan saatu paine. Miten vain, uskoisin kyllä että pääsylinteri yksinkertaisesti laskee läpi mikäli mihinkään ei näytä vuotavan. Onko järjestelmässä ollut muuta kuin LHM:ää? Omassa superissa on sekasysteemi, ja kuulemma pitäisi LHM-kumien kestää DOT-nestettä. Äskettäin lueskelin manuaaleja joissa kuitenkin sanottiin että ei missään nimessä sekaisin kumpaakaan nestettä missään järjestyksessä. Toimii kyllä vielä kahden vuoden jälkeen hyvin.
    Oletko katsonut tihkuuko pääsylinterin takapäästä?
    Oliko muuten kaikki levyjarrusysteemit LHM:ää varten? Mielestäni faijalla oli edessä jossakin vaiheessa levyt, mutta yksipiiripääsylinteri, eli DOT-systeemi?

    #141080

    Ääh… tuota noin, nyt kun muistelen tarkemmin, niin edellisen pääsylinterin vaihdon yhteydessä taisin ladata systeemin aluksi dot-nesteellä, poistaa sen samantien epäonnistuneen koeajon jälkeen, ja korvata LHM:llä. Kuljin on vm -86, ja Artikkelin poikien mukaan siihen kuuluu LHM. Olisiko siitä tämä myöhäsyntyinen ongelma? Tähän asti on kuitenkin jarrutus ollut OK ja mennyt hyvin läpi 2 katsastusta.
    Tarkastin putket mielestäni hyvin, ainoa minne ei päässyt oli se taka-akselin sisällä oleva putki, mutta miten siellä nyt mitään pääsisikään tapahtumaan?
    Jarrujen puolto näyttää hävinneen, kun ruiskutin runsaasti jarrunpuhdistusnestettä levyille. Satulan lohkoja irrottaessa kun jarrunestettä valuu runsaahkosti rikospaikalle, ja niinmuodoin myös ilmeisesti jarrulevyllekin. Sitä lillii sitten litratolkulla levyn alapuolella olevassa kourussa, jonka tarkoitus on ilm. pitää jarrut kuivina. Pahimmassa tapauksessa se neste voi vielä kastella levyä ajon aikana kun jossain montuissa oikein kiikuttaa… mene tiedä. Eikä sitä kaikkea saa millään pois edes imuletkulla. Alta porattu reikä voisi auttaa asiaa.
    Hohhoijaa, täytyy kai vihdoin se pääsylinteri tutkia. Viikko aikaa hakea leimat.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 22)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.