Sähkönsininen

Kuten toisesta topicista lukea saattaa, tuli poljettua testikilometrejä alle eilinen ja tämä päivä.

Kartturilla oli pitkävartiset huopikkaat ja valitteli jalkojaan polttavan 😀 Omat tassut vapisi motarilla kylmyydestä ja maantiella oli siinä ja siinä onko tämä enää mukavaa. Täytyy todellakin tehdä myös se toisen puolen lämpöputken muutos.

Uutta oli se, että tuollaisen reilun 2h matkalla jokainen ikkuna oli kuiva ja kirkas. Sulamisjärjestys sikäli outo; ensin aukeaa tuulilasin töttöröltä aukko, sitten alkaa pelkääjän puolen alakulma aukeamaan tuulilasista, pp etuikkuna kirkastuu, takalasi aukeaa, pp takaikkuna kirkastuu ja vasta viimeisenä kuskin puolen etuikkuna kirkastuu.

Siispä voi todeta ilmankierrollisesti olevan merkitystä, että molemmat puolet ovat ns. balanssissa. Ehkäpä Citikan ingengööri on törmännyt samaan ilmiöön ja siitä syystä tehnyt kaksi identtistä lämmönvaihtajaa?

Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli tehokasta kuivumisaikaa varaston puolella, eli päätin vihdoin ja viimein ruiskia lasikuitukattoon tasaisen värin pintaan. Otin piruuttani kokeiluun jotain uutta vinyylimaalia spraypullosta ja aika näyttää oliko tässä mitään järkeä. Lopputulos ainakin näytti siistiltä, mutta kauanko tätä iloa kestää?

Samalla kiinnitin kattokaariin 90 asteen kulmalla varustettua alumiinikanttirautaa. Ideana tässä on se, mitä Dyaneen tehtiin jo vuonna 67, eli kattokaarien sisäpuolisiin reunoihin ura. Uriin on vallan mahtava upottaa kattoeriste, kuten solumuovi, ja siellä se pitäisi pysyä möllöttää. Lasikuitukatossahan mulla on jo retkipatjaa urtsilla liimattuna, eli kohta mulla on toivonmukaan tuplakerros eristettä ja vielä välissä pieni ilmakerros…Ei vara lasikuituvenettä kaada! Ja jos kaataa niin hangessa se menee kuin pulkka!

Takapuskuri nousi jälleen paikoilleen ja siihen tuli lisättyä peruutusvalo ja takasumuvalo. Etupuskuriin hitsasin kiinnikkeet lisävaloja varten ja lisävalojen sisuskalut rosteroin vanhojen hapertuneiden sijasta. Toinen kotelo on pohjastaan halki, joten ne meinaan vielä vahvistaa lasikuidulla sisäpuolelta.

Sähköjä olen tehnyt toissaviikon sunnuntaista lähtien ja kaikki alkaa olla paikoillaan, mutta kytkemistä on niin maan perhanasti. Muutoksia tein sulakerasioiden ja releiden lisäksi sen verran, että mm. pyyhkijän katkaisija siirtyi ratin viereen vasempaan yläreunaan, jolloin “tihkukäyttö” parilla sormella onnistuu otetta irroittamatta ratista. Starttinapin lisäsin paneeliin muutamastakin eri syystä. LHM-merkkivalon testipainikkeen siirsin irralliseksi, sillä sitä ei todellakaan tarvitse aktiivisesti. Tilalle tuli lämpöpuhaltimien kytkimet, samaa kokoa löytyy mm. GS:stä suoraan oikeilla symboleilla.

Yksi mukavuustekijä pimeäajoon on mittarivalaistuksen himmentäminen, mutta en lähtenyt hifistelemään potentiometrillä, vaan ihan on-off-kytkin mittarikotelon pohjassa, eli jalkatilassa. Pelkän nopeusmittarin takia sitä ei tarvitsisi tehdä, sillä siihen riittää 24 voltin polttimo.. Lisävalokytkin, takalasin- ja peilien lämmityksen kytkin ja takasumuvalokytkin, siinäpä sitä lisäiltävää onkin. Kaikki johdot uusiksi vaihtelevasti 1-6mm^2 väliltä tapauskohtaisesti harkiten. Sulakkeita yhteensä 16, joista 7 virtalukon releen ohjaamaa.

Huolestuttavan paljon tuli poistettua mittarikotelon sisältä tehdastekoisia ryöstöliitoksia pelkän teipin suojaamana. Näillä vuosilla nämä alkavat olla tulipalovaarallisia kohteita, mikäli eriste on kuoleentunut liimansa osalta ja/tai on tapahtunut hiertymistä.

Etsimiäni harmaita ovipaneeleita ei löytynyt, joten päätin tehdä ne itse…josta sitten seurasi se, että ajanpuutteessa delegoin ne vaimokkeelle ja sehän teki niin hienot, että saa tehdä jatkossakin!

Lauantai lähestyy niin, että hirvittää!

Takautuvasti kuvien kanssa tuota yllä selostettua ja muuta. Näistä joku saattaa ajatella, että mahtaa olla hullua puuhastella pihalla näitä hommia talviseen aikaan. Niin onkin, mutta talviolosuhteisiinhan tässä oltiin menossakin 😀

R4AD-lähtöä edeltävänä sunnuntaina näytti kabiinissa tältä:

Monelle varmasti kaaos, mutta itselle tämä vaihe oli jo helpotus, sillä mittaritaulu on kuvanottohetkellä sujahtanut sijoilleen. Siinäkin on yllättävän monta metriä johtoa, kun arpoo kaikki asennusta vaille valmiiksi keittiönpöydän ääressä.

Ulkoisista varusteista lisävalot olivat tuossa vaiheessa vielä aloittamatta.

Niiden sisuskalut halusivat hieman rosterointia ja toinen kuuppa jopa lasikuitua vahvikkeeksi. Valoiksi valikoitui Sipoon romukuormasta kulkeutuneet Hellan H4:set, joihin laitoin vielä jalompaa kaasua polttimoissa ja ballastit kylkiäisiksi. Vähemmän kuormaa, enemmän valotehoa.

Jätettäköön mainitsematta minkä yrityksen mikä osa, mutta joka tapauksessa väärin kantattu ja hylkyyn mennyt rosterilevy, joka sai luovuttaa palasiaan 2cv:n hyväksi. Samalla, kun tein lisävalojen sisuksia niin nappasin myös takapuskuriin tarvittavat osat.

Nämä siis jäivät lasikuidun sisään, joten ne eivät saa hapantua siellä itsekseen.

Kiinnikkeet tuli leivottua tähtisädetikkuliimalla puskuriin kiinni.

Sama juttu takana; takasumuvalo ja peruutusvalo hollilleen. Tuon peruutusvalon osalta jään jännäämään onko leimamaisteri yhtä mieltä sen sijoittelusta. Molempien kohdalla idea siis, ettei esimerkiksi penkkaan peruutellessa valot ole ensimmäisenä puskuroimassa.

Siinä vaiheessa, kun sain ulkoiset asennukset valmiiksi oli noin puolitoistavuorokautta aikaa viimeistellä sähköt. En siis ajanut metriäkään ennen lähtöä. Ja kun sanon puolitoistavuorokautta niin se sisältää myös normaalia leipätyötä poissa tontilta…!
Mikäänhän ei voi mennä tuolloin pieleen, eihän?

Paitsi se, kun tulee melkein 27cm lunta vuorokaudessa ja Xantialla ei pääse eis kotipihaan työpäivän jälkeen 😀 Siinä meni sekin ilta…

Noh, kuten mainittua, niin sentäs vaimoke sai oviverhoilut tehtyä ja niistä tuli hyvät!

Sähköjen kytkentä luisui vielä lähtöaamuunkin ja siinä vaiheessa, kun olin pakannut meidät ja tavarat kyytiin niin virta-avainta vääntäessä ei tapahtunut muuta kuin “räps” ja päävirtasulake paloi. Jos ei olisi ollut hiki entuudestaan niin tässä vaiheessa olisi saattanut valua kylmä hiki otsalla. Joitakin kymmeniä sekunteja mietittyäni tiesin, mitä erotan piiristä ja sen jälkeen pääsimme tienpäälle. Saavuimme Mikkeliin ajallaan tapaamaan muuta raidiryhmää. Poissa pelistä näytti olevan bensamittari, öljynlämpömittari ei mittarivaihdosta huolimatta osoittanut elonmerkkejä ja pitkien merkkivalo näytti palavan kaiken aikaa valojen ollessa päällä…Uusi vilkunrele ei pitänyt mitään ääntä ja sen merkkivalo jäi kytkemättä. Siispä muutaman kerran reissussa tuo jäi päälle näistä syistä. Pientä hienosäätöä näköjään vielä.

Maisemat vaihtui valkoisiin ja teiden puolesta nastoille todella tuli käyttöä. Alla uudet Ässärenkaan Hakkapeliittakuvioiset, eikä kyllä ole mitään moitittavaa näistä. Paitsi saatavuus, kun sitä ei enää ole.

Jossain vaiheessa puusto lyheni lyhenemistään, mutta matka sujui reippaasti.

Kunnes jossain vaiheessa ei enää puita ollut ja tietkin pelkkää jäätä.

“Äiti, äiti, mitä noi on?? -Ne on niitä rättisitikoita, oothan sä niitä ennenkin täällä nähnyt!”

Näin lähelle mantereen reunaa tuskin pääsee kesäaikaan, joten pelkästään moisen potretin takia kannati lähteä 😀

Noiden ym. lastentautien lisäksi ainoa tekninen murhe oli peilien hajoaminen Hetassa ja sekin oli omaa tyhmyyttä. Oli jotakuinkin 17 astetta pakkasta ja unohdin lämmittimet päälle liian pitkäksi aikaa. Kuului vain “poks” ja kuskin peili oli halkeamilla. Tulipahan tämäkin opeteltua kantapään kautta niin jäi lukijoille vähemmän kokeiltavaa 😀

Kabiinissa riitti lämpöä +25 ja +32 väliltä ulkolämpötilasta riippuen, sillä lämmönsäätövivut jäivät lähtöhötäkässä vielä rakentamatta. Ainakin lämpöputkien siirrot rintapellissä tuntui tuottavan tulosta ja puhaltimista oli hyötyä erityisesti silloin, kun elohopea oli niin alhaalla, että säätömaskin sieti pitää kokonaan kiinni. -27 taisi olla kylmin ajopäivä ja siihen vielä mereltä puhaltanut tuuli kylkiäisinä.

Varsin onnistunut reissu kaikinpuolin.