Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka Sätkän elvytys.

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #127365

    Tuossa esittäytyminen osiossa jo sivusin hieman aihetta.
    Elikkä Kuljin, 2cv-6 -80 ajettu 120000 km, ollut säilöttynä kuivassa eristetyssä tallissa, jota ei kuitenkaan ole lämmitetty.
    Viimeksi käynyt v.2000. Onko kokemusta/vikkejä tämmöisen tapauksen herättelyyn.

    Sen verran olen talvella käynyt katsomassa, että ei ainakaan kone/jarrut ole mitenkään jumissa.
    Seisontaan jäädessä alla oli melkein ajamattomat renkaat, lineekö “kaputt”, kun pyörillään on seissyt.

    Ajankohta lienee joskus huhti-toukokuun vaihteessa.
    Nyt otan sätkän penkit käsittelyyn, vanhat oli ilmeisesti aurinko armas polttanut aivan käsiin murentuviksi, varsinkin takapenkin selkänojan. Tuolta saksanmaalta tuli paketti ja vaikuttaa ihan iisiltä hommalta.
    Terveisin, artsi

    #164530

    Ei ne renkaat välttämättä mitenkään sököt ole, jollei ole maanneet tyhjänä pitkään ja siten rikkoneet rakennetta tai kumi jostakin syystä haurastunut. Toki voi olla kovettuneet, mutta entisaikaan niitä pidettiin hyvin, kun kestivät kauemmin. Jonkun kilometrin kun vanhoilla kumeilla ajaa, niin palautuvat jopa muotoonsa. Tuon ikäisethän eivät ole enää ristikudosrenkaita. Näillä sivuilla jossakin oln aiemminkin kirjoitettu kauan seisseen elvyttämisestä, mutta mielestäni kannattaa laittaa uudet öljyt ja pyörittää käsin jonkun kierroksen ennen kuin koittaa starttimoottorilla. Myös jarrunesteet kannattaa joka tapauksessa vaihtaa, vaikka olisi kuinka jarrut kunnossa. Samoin vaihdelaatikon öljyt. Näillä itse olen pitkään seisseitä käynnistellyt. Tietenkin tuore bensa on hyväksi myös.

    #164531

    Myös samalla kannattaa vaihtaa tulpat kärjet, konkka (vanhakonkka pakkiin mukaan)

    @tehvana wrote:

    mutta mielestäni kannattaa laittaa uudet öljyt ja pyörittää käsin jonkun kierroksen ennen kuin koittaa starttimoottorilla.

    Ota tulpat pois ja venttiilikopa auki säädä venttiilit ja samalla kun kopat ovat auki niin pyörität käynnistyskammella konetta niin pitkään, että öljyä tulee molemmista kansista.

    #164532

    Kyllä vain, sine kansiinhan jää sitä öljyä, täytyy oikeen taas alkaa kaivella aivonystyröitä, kun on sätkän ropaamisesta kulunut jo aikaa.
    Tuossa huohotin asia pitää kanssa huomioida, sellaista ei ole tullut vielä putsailtua, lirneekö vallan kiinniliimautunut.

    Sätkän vaihdeloota muuten on melko kestävä laitos, itse ajelin joskus nelkkutiinalla ja pikku hiljaa vaihteisto kangistui ja lopulta ajossa juuttui kakkosvaihteelle. No kotiinpäin ja tutkimaan. Loota oli aivan kuiva öljystä, mutta kaadoin vaan uudet öljyt ja vaihteet pelas moitteetta!

Esillä 4 viestiä, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.