Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka sirinää ja särinää – ajossa ja parkissa

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #124428

    sitikkaan liittyviä ääniä ihmetellessäni oxanantti aikanaan kehotti ostamaan Pobedan kasetin ja olemaan huolehtimatta. Korva onkin oppinut kaikenlaista resonanssia suodattamaan kolmenkymmenen vuoden+ aikana.. mutta nyt ihmettelen kun kaikki irtonaiset pellit ja kaasarin läpän akselit on läpi katsottu ja tiivistelty, kiristelty, paitsi hampaita myös pellit ja ruuvit.
    kaasua helpattaessa räpinä-sirinä kiusallinen äänion tarttunut aivoihin. se seuraa kierrosten laskua,ihan kuin vauhtipyörän kehällä olisi se poikavuosien räpätin, tosin ääni ei ihan sama onneksi. tosin kiihdytettäessä samaa kuuluu myös kunnes ollaan päästy vauhtiin. pintakaasulla ajettaessa kulkee ihan hyvin. kytkin toimii ok.

    äänen tulopaikkaa on tosi vaikea yleensäkinarvailla. kuuluu kuitenkin myös paikallaan ollessa, kaasua lisättäessä ja vähennettäessä. siinä rytäkässä jouduin tekemään kaasarin kohoonkin itsetehdyn akselin kun sen alkuperäisen hukkasin konehuoneen syvyyksiin. miksi näin.. joskus on ollut sellainenkin vika että kohon akseli on hypännyt osittain paikoiltaan pois. jarrukenkäjousesta sai hyvän akselin napsaistua.
    ei taida näistä äänista selkoa saada?
    muuten – mitä on kytkimen spinnaus (clutch spin)?
    hiljakkoin tehtyjä remppoja aina epäilee: jarrupääsylinterin vaihto, siinä yhteydessä kytkinvaijerin irroitus – olisiko syy sen seurausta?

    #147240

    Tyypillisiä särinän aiheuttajia ovat löysät lämmönvaihtimet tai sitten kuskin puoleinen sylinterin lämpöpelti, joka saattaa hangata vauhtipyörään. Korjautuu kevyellä ruuvarilla väännöllä vauhtipyörästä tukea ottaen.
    Myös laturin siivapyörän suojus saattaa äännellä. Sekin hoituu kevyellä väännöllä.
    Kerran laskeskelin sätkästä löytyvän ainakin 28 erilaista ääntä. En nykyään kuuntele ääniä, lauleskelen vaan.

    #147241

    Omat kokemukseni:
    1. Öljypumpun yksi pultti oli löystynyt ja otti välillä kiinni vauhtipyörään.
    2. Henkka kertoi jo toisen
    3. Tuuli painoi alapuolelta irronneen hyttysverkon propeliin vaudilla ajettaessa ( en käyttänyt sitä oravaverkkoa )

    Hankalin korjata on 1. toivottavasti sulla ei ääntä aiheuta se.
    terv. Kari

    #147242

    kyllä on äänen perässä saatu kallistella korvia jos johonkin suuntaan. vapaasti mokoma sinkoilee pellinreunasta toiseen eikä malta asettua paikoilleen jotta siitä selkoa saisi. kyllähän näitä mahdollisia aiheuttajia on tullut vastaan vaan se lopullinen ilo on vielä saavuttamatta.

    kaasun löysäys sen enimmäkseen aiheuttaa, kierrosten myötä laskevan pitkän säröisän huokauksen, liekö sitä harmittaa kun menohaluja olisi?
    konehuoneen puolelta kaasua annettaessa ei sitä niin selkeästi kuulekaan kun on sitä muuta kilkatusta ja hevosvoimien möyrintää.

    jotain mukavaakin sentään tuli esille , kaasuttimen kohon akseli löytyi,
    oljypohjan alla on aina hiukan tartuntapintaa – ehkä tätä varten juuri?
    mutta omatekemä tuntui paremmalta joten saa hoidella toimiaan ihan uudessa paikassa ( ..ent jarrujousi – pätkä..) voihan olla jatkossa ettei rauta,alumiini ja messinki muodosta ideaalista sähköistä yhdistelmää – sinkkipalaa en sinne enää saanut mahtumaan..

    mutta jaettu harmi on sekin myönteistä? ehkä saamme koottua “2cv-äänikirjan” – cd + A5 formaattia oleva kirjanen? sitähän olisi mukava vanhainkodissa aikanaan kuunnella luurit korvilla.

    #147243

    Minä metsästin helisevää särinää kutosen konehuoneesta pitkään,, ennenkuin huomasin että kappas,, käsijarruvaijerin kuori kulki kiinni poikittais äänenvaimentajan yli,, lähti uskomaton resonanni ääni mokomasta.. Ääni vaihteli kaasua löysäten ja kiihdyttäen,, johtuen koneen kumityynyjen joustosta,, eli konehan liikkuu tyynyjen varassa mutta vaijerit pysyvät rungon vieressä paikoillaan.. Korjaantui kun vaihdoin toisen äänenvaihtimen.. Tarvike pöntöissä näkyy olevan mitta virheitä,, kuten mulla toisen äänärin ylös lähtevät putket oli 5 milliä lyhemmät nostaen vaimentajan kiinni vaijereihin?? Voihan siellä jokin muukin ääni olla,, mutta tämmönenkin on mahdollista… 😉

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #147244

    Löysä laturin hihna voi myös aiheuttaa räpättävää ääntä. Ja varsinkin juuri laskevilla kierroksilla saattaa hihna osua puhallinkopan reunaan.

    #147245

    vaihdoin uden kytkimen ja sitten alkoi rahina. se paheni aika movaksi kun painoin kytkintä ja sekös ihmetytti. no ongelma selvisi Hengan ajatelmien pohjalta eli vasemman sylinterin suojapelti otti kiinni vauhtipyörään. vissiinkin kampiakseli/vauhtipyörä liikkuu aavistuksen kytkintä painettaessa ja siksi möly paheni. ruuvari pellin ja vauhtipyörän väliin, pieni taivutus ja melu häipyi sen silenän tien. jostain tulee vieläkin sirinää ja särinää mikä muistuttaa venttiilien kilinää kun kiihdyttää (venttiilit säädetty kuntoon ja sytytyskin ajassa) mutta eiköhän syy löydy ennemmin tai myöhemmin. mikko

    #147246

    löysin laatikosta 34 pics 6 kaasarirungon ja kalustin sen kirjan mukaan..
    vanha pois ja tämä uusi kaasutinluomus tilalle. ja kas kummaa, vaikka en tätä uutta saanutkaan justeerattua tyhjäkäynnin osalta ( tukos kiihdytyspumpun suuttimessa varmaan se teki -mutta se on toinen juttu.. ) niin ei helissyt enää.
    voisiko mokomassa olla että vanhan kaasarin joku läppä,akseli resonoi? tiivistelin läpänakselin päätäkin sen verran ettei liikkumavaraa olisi ollut…vai voisiko olla koho? mistä sellainen voisi johtua?

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.