Etusivu Foorumit Päävalikko Tekniikka tyhjäkäyntiongelma

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #125937

    otin rättärin käyttöön viime viikonloppuna ja siinä on sama ongelma kun on oli viime kesänä eli tyhjäkäynti alhainen ja välillä omiin lukuihin nostaa kierroksia. akseli ei ole väljä eikä oikein reagoi tyhjäkäyntisuuttimen kääntelyyn ?? putsasin kaasarin talvella mutta onkohan joku kanava jäänyt tukkoon ? mikko

    #157037

    Itse tyhjäkäyntisuuttimen kääntely ei auta vaan se on ruuvattava kokonaan ulos ja katsottava, etteivät sen pienet reiät ole lian tukkimat. Tämä suutin löytyy yleensä kaasarin etuosasta yläosista, joskus sivusta.

    Pitkän seisonnan aikana tyhjäkäyntipiirin kanaviin saattaa kiteytyä kaikenlaista bensapohjaista möhnää, joten kunnon puhaltelu paineilmalla voisi auttaa kanavat auki.

    Toinen asia on sitten tyhjäkäynnin säätöruuvi, jolla nimenomaan haetaan oikea seos ja käynti, kunhan muut asiat tyhjäkäyntipiirissä on ensin kunnossa. Seosruuvi on kaasari alaosassa, joko etu tai takapuolella tyypistä riippuen. Joissakin 1-kurkkuisissa malleissa säätöruuveja on kaksin kappalein.

    Tyhjäkäyntiin vaikuttavat kuvaamallasi tavalla myös imuvuodot kaasarin jalassa ja imusarjassa. Ruiskuttele vaikka CRC:tä ko. kohtiin ja kuuntele muuttuuko käynti (eli imee vierasta ainetta sisään sieltä mistä ei pitäisi)

    #157038

    ilmaisin väärin eli tyhjäkäynnin säätöruuvin kääntely ei juuri vaikuta käyntiin. kaasari on solex 34 ja en nyt oikein tiedä missä siinä on tyhjäkäyntisuutin kun haynesin kirjassa sitä ei ole merkitty tai sitten en vain ymmärrä mikä ei ole ollenkaan poissuljettu mahdollisuus. mikko

    #157039

    Katsele kaasarin ulkokuoren yläosaa. Siinä on messinkinen “ruuvi”, joka on se tyhjäkäyntisuutin.

    #157040

    oiskohan siinä kuskin puolella missä on vierekkäin kaksi “messinkiruuvia” ? mikko

    #157041

    Joo, tosiaan joissakin mallissa oli kaksikin suutinta. Puhdista molemmat.

    #157042

    Laittakaahan ystävällisesti vaikkapa kuva tai pari noista suuttimienne sijainneista näihin ketjuihin näkyville. Tämä on ainakin kolmas viesti tänä keväänä, kun tyhjäkäyntisuutin on hukassa. Kaasarityyppien eroista johtuen olisi hyvä kun pikkuhiljaa alkaisi löytymään kuvia erimallisten kaasareiden tyhjäkäyntisuuttimien sijainneista…Huomattavasti helpompaa seuraavalle joka saman asian kanssa raapii päätään….!

    nm. kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa…edelleen.

    Espoo-Ke-Su
    [B] [color color=blue]Dyane -68, Dyane Super -73, 2cv6 -77, 2cv Super -71, 2cv6 AK XXXL -76 [/color][/B]

    #157043

    Minä ihmettelen sitä että jaoksien sisällä ei järjestetä minkäänlaista
    huoltoon tai muuhun perehtymistä vaikkapa keväisin,,
    Apu saattaa olla niinkin lähellä kun jaoksen jakarimestari….

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #157044

    @Musta Hattuinen Mies wrote:

    Minä ihmettelen sitä että jaoksien sisällä ei järjestetä minkäänlaista
    huoltoon tai muuhun perehtymistä vaikkapa keväisin,,
    Apu saattaa olla niinkin lähellä kun jaoksen jakarimestari….

    Meillä Pohossa oli mutta allekirjoittanut jakari oli Nizzassa tuhkan takia jumissa- hyvinpä hoitivat ilman minuakin hommat -ehkä jopa paremminkin 😉

    #157045

    Tulihan tuota puhelimessa ohjattua yksi Seinäjokinen sinne teidän pajalle,,
    kun soitti minulle palstalta löytyneellä numerolla..
    Oli uusinut laturin ja säätäjän,, mutta ei ollut alkanut lataamaan..
    En tiedä kävikö teillä,, mutta sinne opastettiin kyllä…..

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #157046

    täytyypä ottaa kuva ja, toivottavasti, osaan laittaa sen tähän palstalle. mikko

    #157047

    mitens tähän saa liitetyksi kuvan (suuttimista) ? mikko

    #157048

    @mikko46 wrote:

    mitens tähän saa liitetyksi kuvan (suuttimista) ? mikko

    Tarkat lukijat muistaa aiheesta aikoinaan käydyn keskustelun täällä palstalla…
    Keskustelu löytyy täältä…
    viewtopic.php?f=1&t=1767&hilit=kuvan+tagit

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #157049

    olen yrittänyt saada kuvan kaasarista liitetyksi noudattaen ohjeita mutta ei vaan sysää. no tyhjäkäyntiongelma ratkesi kun puhalsin kompuralla kaikki mahdolliset ja mahdottomat reiät ja suuttimet. kiihtyy ja kulkee hyvin mutta yksi pieni ongelma on se että matalahkoilla kierroksilla ajaessani mottori aavistuksen verran pätkii tai siis ei kulje ihan tasaisesti. sytytyspuolella ei tuskin ongelmaa kun sama juttu oli kärjillä ja nyt 123 sytkällä ja kun kaasarikin pitäisi nyt olla iskussa niin mistä kannattaisi etsiä aivan pikkuisen epäkäyntiongelman syytä ? mikko

    #157050

    Venttiilien säätö ja sytytyshetken tarkistus tulisi ekana mieleen… 💡

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.