• Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #122463

    Nyt tulee muutamia kommentteja, joita on niin kovasti peräänkuulutettu tänne keskustelupalstalle:
    – Raati ei edelleenkään kommentoi mitään asioita näillä foorumeilla, vain ja ainoastaan Killan virallisen tiedotuskanavan eli Nyytisten avulla.

    – Kevätkokouksessa esillä olleista asioista tullaan raportoimaan Nyytisissä tarvittavassa laajuudessa. (Kevätkokouksessa paikalla olleet Killan jäsenet edyllyttivät Raadin näin tekevän)

    – Kilta on liittynyt Mehari Club Cassiksen jäseneksi jo ennen kuin Wilsonin mainitsemista porvoolaisten “ongelmista” oli mitään tietoa Raadissa. Raati päätti liittymisestä vuoden 2005 toisessa kokouksessaan 19.3. Viitasaarella.

    – Ensimmäinen Raadin tekemä yhteistilaus on saatu Suomeen ja se vastasi täysin sitä mitä pitikin.

    – Mauri Palviaiselle (nghtmare) sen verran terveisiä, että ei Raati ole häneltä kieltänyt (eikä voikaan) Killan sääntöihin tutustumista. Olemme vain todenneet, että ne voi maksua vastaan tilata patentti- ja rekisterihallituksesta tai lähimmästä maistraatista. Killan ulkopuolisille me emme niitä ala lähettelemään.

    – Reilua olisi, että täällä keskustelupalstalla kirjoitettaisiin oikealla/omalla nimellään, niin ei syntyisi viimeaikojen kaltaisia lukuisia epäselvyyksiä. Kilta maksaa tämän palstan ylläpidon ja meillä on täysi oikeus antaa tai pois ottaa käyttöoikeus tarpeen mukaan. Tarvetta syntyy aina silloin tällöin.

    – Kiltahenkeä on myös se, että pidämme itse kukin tämän palstan jutut riittävän korkealla tasolla.

    – Kaikki Raadin toiminnasta kiinnostuneet Killan jäsenet tervetuloa syyskokoukseen valitsemaan hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle. Aikaa siihen ei ole kuin reilut puoli vuotta. Nyytisiin tulee aikanaan kokouskutsu säädettynä aikana.

    Tämän kirjoitti teille oppipoika Oulusta

    Oltermanni Matti Hintikka

    #134725

    Kiitos sinulle oppipoika asiallisesta kirjoituksesta.
    Terveisin dago eli Petri Hänninen Mikkelistä

    #134726
    et

    .
    Viitatan ensin caccis keskusteluun kuukauden takaa:
    .

    Lähetetty: Sun Hel 26, 2006 18:50 Viestin aihe: caccicsesta



    .
    Tämä varaosa-asia on tärkeä kiltalaisille, ja siksi varaosien saannista on hyvä käydä avointa keskustelua; mieluiten tosiasioiden pohjalta.
    .
    .
    Ensin tosiasioita:
    (tai kumotkoon jos jollakin parempaa tietoa)
    .
    -Suomen 2cv Kilta on liittynyt v. 2005 jäseneksi ranskalaiseen 2cv-Mehari Club Cassikseen. Tämän myötä Cassiksen jäsenhinnat ovat vastaisuudessa kiltalaisten käytettävissä.
    (Lähde: Nyytiset 8-05, sivu 30).
    .
    -Porvoolaiset tilasivat 14.8. (vuonna 2003?) cassikselta varaosia, joista jäi kytkinpaketti saapumatta. Porvoolaiset maksoivat lähetyksestä täyden hinnan. Porvoolaisilla on todisteina puuttuvasta kytkinpaketista koko paketin paino joka on lähetyksessä selvillä ja kirjattuna; ja tilauksen muut tavarat painoivat juuri sen verran kuin oli lähetyksen paino ilman kytkinpakettia.
    (Lähde: porvoolaisen suullinen tiedonanto; ja nähtävillä em. asiakirjat).
    .
    Porvoolaiset valittivat puuttuvasta kytkinpaketista 3 kertaa; ja sitten vielä 2cv raati oli tehnyt reklamaation 06.07.2004 cassikselle.
    Tietojen mukaan cassiksesta oli vastattu että asia on vanhentunut.
    Tietojen mukaan Suomen 2cv Kilta oli tarjoutunut kustantamaan porvoolaisille tuon kytkinpaketin, mutta porvoolaiset eivät halunneet otaa sitä vastaan koska se olisi mennyt 2cv killan eli jäsenistän rahoista.
    (Lähde: Wilsonin kirjoitus 23.2.2006 edellä)
    .
    .
    Ja sitten uutta tietoa:
    “Kilta on liittynyt Mehari Club Cassiksen jäseneksi jo ennen kuin Wilsonin mainitsemasta Porvoolaisten “ognelmista” oli mitään tietoa Raadissa. Raati päätti liittymisestä vuoden 2005 toisessa kokouksessa 19.3´Viitasaarella”. (LÄHDE: OPPIPOIKA 27.3.2006).
    .
    .
    Nyt joku näissä tiedoissa ei pidä paikkaansa, olisiko arvostamani Wilson siis kirjoittanut vastoin parempaa tietoa? Se olisi minulle pettymys.

    #134727

    Kilta on liittynyt Mehari Club Cassiksen jäseneksi jo ennen kuin Wilsonin mainitsemasta Porvoolaisten “ongelmista” oli mitään tietoa Raadissa. Raati päätti liittymisestä vuoden 2005 toisessa kokouksessa 19.3´Viitasaarella”.

    ➡ VÄÄRIN 😥
    .

    Tässä oppipojalle/oltermannille FAKTAT joista löytyy tarvittaessa dokumentit päivämäärillä milloin otettiin yhteyttä caccis asian tiimoilta raatin/skribaan ELI 06.07.2004 ENNEN 19.03.2005 kuten oppipoika/oltermanni kirjoituksessaan väittää. Viittaan forumissa olleeseen väitteeseen että tämä muistutta neukkulaa ja niitä toimintamalleja joita silloin käytettiin,väärillä tiedoilla koitettiin julkisesti hiljentää faktat.

    Kuten kaikki olemme saanneet huomata niin vastaaminen täällä forumissa ei ole vaikeata sen varmaan oltermannikin myöntää, kyllä raati saisi varmaan tulemalla kaapista ulos enempi myönteistä palautetta kuin huonoa ja se jo voisi edesauttaa kiltahenkeä jos asioista voisi keskustella avoimesti, se varmaan edesauttaisi mukavaa yhdessä oloa leppoisalla mielellä.

    Yhdistäähän meitä kaikkia tämä upea kuljin joka kaikille mielihyvää tuottaa.

    Lehti on tärkeä myös jäsenille mutta valitettavasti ilmestymiskertojen harvenemisen myöta jäsenistölle monet tärkeat asiat kestävät nyt kauemmin enenkuin tulevat esille.Tästä johtuen olisi tosiaan mukava ja jäsenistölle varmaan mieluinen asia jos raati voisi tiedottaa täällä forumissa tärkeistä asioista ja osallistua myös itse jäsenille tärkeiden asioden käsittelyyn tällä en tarkoita jatkuvaa negativispalutteista asiaa vaan myös ASIAAAA.

    JOS JÄSENILTÄ VAADITAAN ASIALLISUUTTA NIIN MYÖS RAADILTA
    SE ETTÄ TODETAAN ETTÄ JÄSEN VOIDAAN HILJENTÄÄ OTTAMALLA POIS OIKEUS ESITTÄÄ ASIANSA FORUMISSA EI KUULU HYVIIN TAPOIHIN JA KILTAHENKEEN( VIITAAN ALLA OLEVAN KIRJ)

    – Reilua olisi, että täällä keskustelupalstalla kirjoitettaisiin oikealla/omalla nimellään, niin ei syntyisi viimeaikojen kaltaisia lukuisia epäselvyyksiä. Kilta maksaa tämän palstan ylläpidon ja meillä on täysi oikeus antaa tai pois ottaa käyttöoikeus tarpeen mukaan. Tarvetta syntyy aina silloin tällöin.

    ALLA OTE KIRJEESTÄ JONKA KILTA LÄHETTI CACCIKSELLE 06.07.2004

    OTE: 2CV RAADIN REKLAMMATIOKIRJE CACCIKSELLE 06.07.2004

    KÄÄNNYN PUOLEENNE SELVITTÄMÄTTÖMÄN REKLAMAATION TAKIA. TEIN VARAOSATILAUKSEN 14.8 JOKA SISÄLSI MM. KYTKIMEN 2CV 6:EEN. KYTKINLÄHETYKSESSÄNNE EI SITÄ KUITENKAAN OLLUT VAIKKA KYSEINEN OSA LASKUTETTIIN. TEKEMÄÄNI REKLAMAATIOON EI OLE VASTATTU. VAIKKA KYSE EI OLE SUURESTA RAHASUMMASTA ON LUOTETTAVAN VARAOSATOIMITTAJAN MAINE SUOMEN YLI 1000 JÄSENISESSÄ RANSKA/SUOMI KLUBISSA VAARASSA LUOTETTAVAKSI TIEDETYLTÄ TOIMITTAJALTA. KUN TPV-2CV ON TOIMITTANUT PIENETKIN TILAUKSET MOITTEETTOMASTI ASIAKKAILLEEN SUOMEEN .

    TOIVON ETTÄ VIRHE KORJATAAN PIKAISESTI JOLLOIN ASIAA EI TARVITSE VIEDÄ KANSALLISEN KLUBIN JÄSENLEHDEN PALSTOILLE TIETÄEN ETTÄ KYSEESSÄ ON INHIMILLINEN TOIMITUSVIRHE.

    JOTAIN TÄÄLÄISTÄ VOIN KIRJOITELLA AJATTELIN ETTÄ TASOKASTA OSOITTAA KIRJE SUORAAN JOHTAJALLE NIIN USKON ETTÄ ASIA SELVITETÄÄN . TARKENNA TIEDOT OSIEN JA AJAN SUHTEEN PIDÄ AJANTASALLA MITEN ASIAT KULKEVAT NIIN VOIN VAIKKA OTTAA ASIAN TARVITTAESSA ESIIN NYYTISISSÄ. OLEN KÄYTTÄNYT KILLASTA NIMEÄ KLUBI KOSKA CLUBI ON KUITENKIN KÄÄNNÖKSISSÄKIN.

    KEVÄT TERVEISIN PORVOON JAOS

    #134728

    Jo vuosia etäisyyttä ottaneena totean vaan että ei ole toiminta juuri mihinkään muuttunut 🙁 Ei tee mieli Kiltaan mutta Kiltalaisia on ikävä.
    Onneksi ikävää lievittää pihalla loikoileva sätkä ja muutama hyvä ystävä.

    Joku kirjoitti toiseen topiciin että ei kukaan perheasioitaan julkisesti levittele (viittasi Killan asioihin) mielestäni Killan toiminta tulisi olla läpinäkyvää, sillä turha salailu vaan lisää kyräilyä, ei Kilta ole mikään pörssiyhtiö! Toisaalta voisi olla virkistävää jos pörssiyhtiön sääntöjä sovellettaisiin myös Kiltaan, huh!
    Valitettavasti tätäkin palstaa lukiessa tulee mieleen että Kiltaa johdetaan “norsunluutornista” tai pikemminkin sen takaa… “Valta” sokaisee, tai ainakin sen himo

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.