Wanhuspakun II katsastus 3.10.2005

Tästähän alkaa tulla vakiokolumni 😉

Edellisestä runkonumerosekoilusta öh, viisastuneena (vrt. aiempi kolumnini) päätin pelata “varman päälle” ja hurautin pakun samalle asemalle ku viimeksi. Mulla on ykkönen viimenen numero ja tallia ei lain, niin yritin katastaa hyvien kelien aikana…

Asemalla Ö0, nimeä ei ole muutettu, on 5 ukkoa hommissa, joista 3 on vähän enempi kilometrejä nielleitä ja tästä johtuen suhtautuvat ymmärtäväisesti näihin wähän warttuneimpiinkin kulkimiin, 2 on nuoria hikipinkoja. Edellisellä katastusretkellä kohalle sattu toinen näistä, nyt toinen.

Mäkätys alkoi etupyörien iskaritestistä : “Ei käy, ei ole hyväksyttävissä rajoissa”. Meikäläinen veivaa selittelykoneen käyntiin, se on
vesijäähytteinen (=kuola suupielissä) “Eihän näistä nyt kirveelläkään saa samoja arvoja ku nykyvekottimista, etenkään tästä kun on vaan kitkaiskarit eikä putkia lain”. Katsastusvänrikki Nappulalta karkaa kysymys “Kitkaiskarit?” Pitkällinen selitys miten ne kitkat toimii ja minkälaisiin vaimennuksiin niillä on ejes teoriassa mahollista päästä.
Etupyörät jarrutesteriin ja lievän ähellyksen jälkeen insinörtti sai polkimen liikkumaan ja lukemat oli oikein kelvolliset. Sitten kova käsärin
reuhtominen, vaan kuskin pyörä ei suostunu hidastumaan. Selittely ei auttanu, sepättävä on.
Takapyörissä ei valittamista, paitsi taas sama laulu iskunvaimennuksesta. Selittelykone jauhoi niin, jotta piti välillä vaahtopäät hihaan pyyhkäistä.

Auto nosturille, jossa jousituksen ja iskarien reutoaminen jatkui. Tilannetta ja selittelyä helpotti huomattavasti se, että njörtti pystyi omin silmin toteamaan iskunvaimennuksen toteutuksen.

Etupää ylös ja välyksiä jahtaamaan… Olihan niitä, olkatapeissakin niin paljon että olis mahtunu paperi väliin (siis ohuin päin). Selittelykoneeseen kakkosta silmään ja jaarittelemaan nykyisin kaupattavien varaosien vaihtelevasta laadusta ja ilmaisemaan huolestumisensa siitä, jotta uudet saattaakin olla jopa väljemmät ku entiset. “Joillekin on kuulemma käynyt näin ja sehän on ihan kauheeta!” Lupasin rasvata oikein reilusti ja sepitin, että katellaan ens vuonna uudestaan, vielä entistäkin tarkemmin. Arvatkee vaan, meenkö tuonne enää ikinä!
No, sepäs insjööti halus vieläkin ihmetellä jousitusta ja löysikin hämmentävän klapin apurinpuolen jousipöntöstä : Kun pyörän laskee ihan alas, niin siinä onpi semmoinen 5 cm matka ala-asennon ja kohdan, jossa jousi ottaa vastaan, välillä (kun nostetaan pyörää ala-asennosta ylöspäin)! “Pitää korjata”. Täh? Selittelemään, jotta eihän se nyt ikinä normaalioloissa tuonne asti valahda ja vaikka valahtaisikin niin eihän tuo nyt mitään merkkaa.
Eikä tässä vielä kaikki! “Mitenkäs näissä vetoakseleissa on näin paljon klapia? Nämä on korjattava”. Auts. Meikäläinen peleko peessä vapisee, että nyt se rupee ihmettelemään, jotta mitenkäs tässä on yläpäässä ristitappi ja alapää on kuulamalli, vaan onneks ei tajunnut. Ylikoon suojakumit tekee ihmeitä 🙂 No, siinä sitten pähkäillään välyksiä ja todetaan, että ristitappi on uusi ja vähän siinä on välystä (lisää pontta miun selittelyille nykyosien vaihtelevasta laadusta). Puolimetrisen suojakumin alla piileksii boorit, joissa myös vähän klapia. Kelpuutti lopulta.

Nosturi alas ja yhtä-äkkiä se sanoo, että tämä on katsastettava pakettiautoksi, kun ei oo takapenkkiä eikä ikkunoita kontissa. Perkkkkkk! Selitin sille, että penkki on, vaan verhoilu on kesken ja voin tulla näyttämään sen vaikka heti. “Mutta, pitää olla ikkunat kontissa”. Vxxxx!
Tässä vaiheessa rupesi jo kone kuumenemaan, vaahtojäähdytyksestä huolimatta. “Mie katsastin tän auton täällä viime joulukuussa ja tämä oli täsmälleen samanlainen. Sitä ennen se katsastettiin Seinäjoella ja se oli täsmälleen samanlainen. Tätä autoa on katsastannu ennen minua 11 omistajaa ja tää on ollu samanlainen. Alunperin tämä katsastettiin Helsingissa vuonna 1962 ja silloinkin tämä oli suurinpiirtein samanlainen!”. Kommentti oli jotta “istumapaikat pitää löytyä kaikille rekisteriotteeseen merkityille henkilöille. Jos sulla on takana penkki, niin pitää olla myös ikkunat. Kyllä tämä nyt on kuule muutoskatsastettava pakettiautoksi ja laitettava 80 km merkki persieseen”. Siinä meikä sitten pää savuten ja ääni jo vahvasti väristen uikuttaa, jotta mites tuo sun kaveris on tän hyväksyny joulukuussa 2004? Mitä ihmettä mie 80 merkillä teen, ku eihän tämä kule edes niin kovasti! Karsee itku, valitus ja maanpolkeminen auttoi ja ei tarttenu käydä muutoskatsastamaan eikä reikiä kylkiin kairailemaan, vaan koville otti…

No, ainoo korjattava kohta oli lopulta käsijarru, jonka tarjouduin säätämään samantein, jos herra katsastusinsinööri kävis vaikka kahvilla sillä välin. Siihen menis ehkä 2 minuuttia.
Ei käyny hälle.
Huomenna uusiks.
Tulin just pihalta, säätöön meni todellakin 2 minuuttia…

Hämmästyttävintä tässä kaikessa kuitenkin oli se, ettei jäbä missään välissä tajunnut syynäävänsä 43 vuotiasta kuljinta. Onkos se hyvä vaiko huono juttu?

ps. Runkonumeroa ei edes tarkastannu.