Etusivu Foorumit Päävalikko Ostetaan Wanted AK400 OSTETTU AK350 Mauri-Antero

  • Tämä aihe on tyhjä.
Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 25)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #124426

    Tämä on surkiaa ja säälittävää. Tänä vuonna Hailuodossa tapahtunut sitikkapurema ei tunnu laantuvan. Täs on tuijoteltu ja himiöity Euroopan fourgonetteja ja kastenwageneita. Googlen hakukoneen kielikäännöskukkasetkin ovat tulleet tutuiksi. Ja viimeviikolla löydettiinkin SE Oma! Mutta joku keles ehti ensin ja osti Meirän Auton 😯 Isäntä ei eilen sitten puhunu mitään. Oli suunnitellu lähtevänsä ajohon heti viikonlopusta ja kumpikin meistä oli harjoitellut tuota vaihteen vaihtamista menttaalisesti vaihdekaavio nenän edessä ja kauha vaihdekeppinä.

    Olisiko kellään ylimääräistä pikkupakua josta voisi luopua sopuhintaan? Emme osaa vielä hitsata ja sitikan sisälmyksiä olemme yrittäneet ymmärtää nettikuvista, joten massiivinen projekti on kyllä liikaa vaikka Amazonista on tilattu korjaus ja huolto-opasta. Kone saisi olla mukavassa kulkukunnossa ja pellit voisivat pitää veden ulkopuolella. Malli voisi olla 2CV6 (acadine näyttää ainakin vielä siltä, että sillä autolla on kova nuha) seitsemänkymmentäluvulta.
    Tuota pidempää mallia himoitsemme, koska noita nelijalkaisia kyyditettäviä on suhteellisen monta. Värillä ei ole väliä (vaikka isäntä tykkää punaasesta). Sitikka saisi meillä hyvää kauhian innostunutta kohtelua.

    #147213

    Ak 400 on se “Rättäri” keulaisista pakuista kaikkein isoin (ellei lasketa pien sarjoja).

    AK400 eli korkea sekä pitkä:

    AK350, vain pitkä:

    Ak250 (tai Azu), lyhy ja matala (söpöin 😉 )

    EDIT: Linkit rukattu

    -Olli

    #147214

    juu, azu on oikiasti söpö ja hieno, mutta kun ollahan pohojanmaalta kaikki suuri kiinnostaa 😉 , no totta puhuen, meill on noita honkkelikoipia 5 kipaletta ja joutunemme sullomaan niitä osin kahteen kerrokseen, niin tuo korkiampi malli olisi luksusta. Mutta kaikkia ehdotelmia pitkistä ja pätkistä, matalista ja korkeista, otetaan innolla vastaan. 😀 Eläinpuoli saa tyytyä osaansa.

    #147215

    Näkeekö joku näissä kuvissa muuta kuin 123 mainoksen?

    Jaa, kyllähän ne näkyy, jos menee siihen hakemistoon.

    #147216

    http://citroenazu.tk/albums/Leersum-2006/ 😉

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #147217

    Omituinen tuo Martijn’in albumin rakenne kun linkittäessäni kuvat näkyivät
    moitteetta (joku Hollantilainen vitsi 😉 ). Noh kopsasin ne kuvat salaa omaan albumiini.

    -Olli

    #147218

    Olisiko kellään ylimääräistä pikkupakua

    Tämä lausahdus vain pisti miettimään että onko koot menneet sekaisin.

    Pikkupaku nimitystä käytetään malleista AK250, AZU sekä AU.

    -Olli

    #147219

    Terminologia on vasta karkealla tasolla hanskassa. Ohjeistusta otetaan innolla vastaan. Nuo kaikki ovat vielä mielestäni pikkuisia ja söpöisiä kun ajelen päivittäin sellaisella Isolla pakulla johon noita pikkuruisia sitikoita mahtuisi melkein kaksi. 😀
    Kova hinku olis tuollaiseen ihmisläheiseen kesäautoiluun , jossa perille selviäminen olisi seikkailu (olen ostanut semmosen hienon hinausköydenkin, jossa on joustetta keskellä). Sekin viehättää, että kun konepellin aukaisee, niin sisällä jyllää mekaniikka eikä tietotekniikka. Nuo nykyiset pirssit pitää kytkeä tietokoneeseen joka kertoo sinulle, että sytytysjärjestelmässä on vikaa, kun ei ovet aukea. Hitsata ei vielä osata, mutta kiinnostusta sen oppimiseen on.

    #147220

    Sitten on vielä erittäin korkea, tosin tiedän vain kaksi maailmasta. Eikä varmasti ole kaupan!

    #147221

    @Kanalaatikko wrote:

    Kova hinku olis tuollaiseen ihmisläheiseen kesäautoiluun , jossa perille selviäminen olisi seikkailu

    Seikkailupa niinkin,,,, mutta kunnossa olevalla 2cv :llä tohtii lähteä ihan mihinkä vain suinkin voi kulkimella yleensä ajaa…. 😯 😉

    Niin ja se köysikin on tarpeen,,, sillä voi sitoa kulkimensa lähimpään puuhun jotta eivät ne 2 innokasta hevostavoimaa karkaa yön aikana…..
    😀

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #147222

    No leikki sikseen….. 😀

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    #147223

    Laitapas sähköpostia juu50@mail.com tai soita o5o-3363486.. kuten YV:llä vihjaisin saattaisi yksi punainen AK400 olla kaupan.

    t. Juuso

    #147224

    Takana noin 180tkm ja 30maata, ei metriäkään köyden jatkeena.
    Ongelmia on kyllä ollut mutta ei mitään kauhean vakavaa.

    -Olli

    #147225

    @PienempiOlli wrote:

    Takana noin 180tkm ja 30maata, ei metriäkään köyden jatkeena.
    Ongelmia on kyllä ollut mutta ei mitään kauhean vakavaa.

    -Olli

    JOS Olli myy valkean pakun niin VARMASTI parempi kuin Nurmijärvellä oleva keltainen.
    t. kari82

    Onhan niitä sätkiä mullakin muutama ollut ja kertaakaan ei ole niistä mikään minua tielle jättänyt mutta kerran minä jätin sätkän. On olemassa ApuaHelp, apua löytyy varmasti, kokemusta on.

    #147226

    Se on viimeinen kulkuneuvo mikä multa myyntiin tulee. Onhan se
    perheessä ollut jo 31 vuotta, joten eiköhän se aikanaan vaan siirry
    eteen päin 😀 Mielummin myisin vaikka tuon vaudikkaan 😉

    Tuo kommentti oli vain vastaus tuohon vetoköyden hankintaan ennen koko
    kuljinta, ja epäröintiin perille pääsyn varmuudesta..

    -Olli

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 25)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.