Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 856 - 870 (kaikkiaan 2,209)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: 9/11 #136677

    kaikkien ja kaikki yhden puolesta t anox

    vastauksena käyttäjälle: Sätkätapahtumako ??? #136462

    No niin – kaipa sitä omaltakin osalta pitää pyytää anteeksi niiltä kaikilta, joita “kovakattoisuus” 2CV-tapahtumassa on loukannut/häirinnyt, että minäkin olen tullut viime ja tänä kesänä tapahtumiin kovakattoisella.

    Syynä yksinkertaisesti se, että “Milla” hajosi viime kesänä Hellurallista kotiin tullessa ja on viime syksystä asti maannut “telakalla”. Armas avokkini on hajoittanut sen atomeihin ja on nyt laittanut sitä “vimpan päälle kuntoon” aina kun vain on päivätyöltään ehtinyt ja ellei mitään “maata mullistavia” satu niin ensi kesänä pääsen sätkyttelemään entistä ehommalla Millalla – ja toivottavasti vuosia. 😀

    En ole riemumielellä tullut tapahtumaan kovakattoisella – mieluiten olisin sätkällä sätkytellyt ja haikeus ja ikävä on ollut suuri, kun olen kulkimia eri tapahtumissa katsellut. Mutta silti, vuodesta 1983 mukana olleena, minulle ovat tärkeämpiä kuitenkin tapahtumissa mukana olevat entiset ja uudet kaverit ja tuttavat – heidän takiaan tapahtumiin ensisijaisesti tulen ja myös sen vuoksi, että sätkä on osa minua – mutta ei kuitenkaan niin tärkeä osa, että laittaisin sen toveruuden edelle ja sen vuoksi ylenkatsoisin ystäviäni.

    Rättäri on ainoa kuljin, mikä minulla on koskaan ollut ja sitä en unohda ikinä – sydämessä se on aina vaikka olosuhteiden pakosta olenkin nyt joutunut liikkumaan tapahtumissa kovakattoisella. Koskaan minua ei ole takaisin mistään käännytetty ja asian tiimolta on tullut korkeintaan hyväntahtoista naljailua – tai sitten olen ollut yksinkertainen enkä ole ymmärtänyt sitä moitteeksi?

    Vuosien myötä tuo kovakattoisella tapahtumiin tuleminen on aina putkahtanut esiin silloin tällöin. Mitään radikaaleja liikkeitä ei ole tähänkään mennessä tehty ja eiköhän tämä elämä ole jo tarpeeksi pullollaan sääntöjä ja rajoitteita, että tarvitseeko meidän luoda niitä lisää vapaa-ajan viettoonkin? Uskoisin, että jokainen meistä kiltalaisista on sydämessään rättäristi ja haluaa vaalia rättärismiä kaikilla omissa käsissä olevin keinoin.

    Toivoisin, että meillä itse kullakin riittäisi ymmärrystä ja empatiaa ystäviämme kohtaan: aina ei kaikilla ole elämässään samat eväät ja mahdollisuudet kuin toisilla. Toiset osaavat korjata sätkänsä itse ja toiset joutuvat turvautumaan toisten apuun ja saavat sitä apua silloin kun saavat. Toisilla on valuuttaa hankkia tarvittavat varaosat ja tehdä tarvittavat korjaukset heti ja toiset taas saattavat joutua kitkuttamaan kuukausitolkulla, että saavat jonkun osan hommattua. Toisilla on aikaa asua autotallissa joka päivä ja jotkut taas joutuvat käyttämään siihen vähäisen vapaa-aikansa, mitä sattuu olemaan. Ja toisilla on se autotalli kotipihassa, missä tehdä remonttia ja toiset taas joutuvat pahimmassa tapauksessa hoitamaan homman kerrostalon pihamaalla tai jossakin “iiron käkkärässä” kaukana kotipihasta…..

    Kaiken edellisen olen itsekkin nähnyt ja kokenut näiden vuosien myötä, joten saan olla nöyrän kiitollinen, että olen saanut taivaltaa sätkällä vuodesta 1983 ja Millalla vuodesta 1990.

    Hyvää Syksyn Jatkoa ja Iloista Mieltä Kaikille!

    t. Janski

    vastauksena käyttäjälle: Myydään 2cv4 -72 #136428

    Uljas myyty 7.9.2006 Pornaisiin.

    vastauksena käyttäjälle: Ei heikkohermoisille eikä katsastusmiehille #136411

    Niinpä!
    Alle kurkkiessa ei kyllä kaikkea nää, en olis uskonu että oli vääntynyt.
    Näytti senverran hyvältä kun valkoista tuli näkyviin aina kun jostain runkoa raaputti….
    Mutta saahan tuosta aika hyvin tehtyä??!!

    t: Pertsa

    vastauksena käyttäjälle: Ei heikkohermoisille eikä katsastusmiehille #136409

    Kuvia katsellessa tuli mieleen notta voi ollakin parempi että kuljetan näitä myös jatkossakin vain trailerilla niinkuin olin ko. tapauksessakin tehnyt!
    Hannuhan ajoi tuolla ainakin Kaennuun Blues-retken, ainakin…
    Mulla ois yx AK:n runko isoilla pöntöillä, ehkä jopa möinnis, ja halavalla tietty, ja uudet lattiapellit niillä kohoumilla jos kiinnostaa.

    t: Pertsa

    vastauksena käyttäjälle: 2cv6 kantikkaat umpiot, etuvilkkujen suojalasit #136605

    Kantikkaita umpioita pitäisi saada ainakin Ranskanmaalta. Vilkaises linkistä:tpv-2cv, joka on tuolla linkkiluettelossa.
    Niiden varaosaluettelossa on kantikas umpio, aika kallis vaan. Tilasin jokin aika sitten sieltä jotain pikkutilbehööriä ja systeemi toimi ihan hyvin.

    vastauksena käyttäjälle: Pyyhkijänsulkaa (Kiitos, löytyi jo!) #136528

    Sulat löytyivät, sain itseasiassa useitakin tarjouksia ja jokaiselle kiitos auttamishalusta, on hyvä että on tämä foorumi. Issekseen olisi ihan pulassa.

    vastauksena käyttäjälle: Tietoa, oppia, walistusta… #136022

    @Aakku wrote:

    Mistäs sellaisen Teemu Eerolan korjausoppaan tänä päivänä voisi saada?

    voit saada sen minulta, t.seija p.0505284544

    vastauksena käyttäjälle: Sätkätapahtumako ??? #136460

    Tervehdys kaikille JA OIKEIN MUKAVAA ALKAVAA SYKSYÄ 😯 vallan ihmettelen tätä sapenkyllästämää touhua ja ettei suvaita mitään keväällä viimeeksi kävin killan sivuilla silloin asiasta, sanasota ja se miten ja mitä suvaittiin oli silloin samalla tasolla sytytyslanka lyhyt, kiltahenki se paljon kuulutettu kulunut fraasi ………eipä ole kiltahenki muuttunut ja tästä mielipiteestä tulee varmaan happamat kommentit VIELÄ. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta ……………vai miten se menikään……JAA EIPÄ ASIA MINULLE KUULUNUT MUTTA LUETTUANI NÄMÄ KOMMENTIT….. 😕

    vastauksena käyttäjälle: Sätkätapahtumako ??? #136453

    Voihan vitalis! Eipä voi muuta tojeta, kusa lukasin koko “älyttömyyden” herkimpien selityksineen ml. konkareitten älähykset… Mielestäni sätkyttelijä rustasi yleispätevän, asiallisen ja hyvän kirjoituksen. Hänen ehdotustaan kannatan oitis ts. kovakatoille ja niihin luokiteltaville kovempi tapahtumamaksu ja vaikka oma karsina jonnekin reunemmalle häpiämmään, mutta kiltalaisille tervetuloa! Kiltatapahtumissa käyttäytyminen, toisten huomioon ottaminen, järjestäjien ohjeiden mukaan toimiminen – jos niitä on tai lennosta annetaan – ja muutoinkin ns. “sivistyneesti” hulupehtiminen onkin sitten jo ihan toinen juttu. Ja aivan riippumatta siitä, millä vekottimella olet paikalle ohjustanut. Rättäritapahtuma lienee tarkoitettu pääsääntöisesti rättäreille eli ymmärrykseni mukaan 2cv-pohjaisille kulkimille – ei autoille. Force Majeuret sitten erikseen vai oliko ne nyt Fordson Majorit.? Oon se muuten minäkin joskus kajjauttanut Raatin kokkoukseen Volovollani ja silti ollu loppuillasta ihan kukkuslintuna tolaltani ylen sankiana prihana!

    Päätän lähetykseni täältä Derwangan talvikisoista tähän…

    Turms & kamunsa Matti P) from Oulu

    vastauksena käyttäjälle: Saako noihin varaosia? Niill’ on vissiin joku kerhokin #136311

    Papparainen tuli kerran virnuilemaan jokseenkin vahingoniloinen ilme naamallaan kaupan pihalla…

    Papparainen: Sulla syyläri vuotaa

    Minä: Ei vuoda!

    Papparainen: Mistäs tiedät, ethän edes katsonut?

    Minä: Sattumalta ei koko kärryssä syyläriä ole!

    Korpiksen jälkikäteen asentama isomman pissapojan letkun klemmari olla löysällä ja valutti pesunestettä alle.

    vastauksena käyttäjälle: Kuva arvoitus! #136563

    Entäs tuo millä Jasu? ajaa tuos pikku-kuvassa,mikä se on? Sekö Kalvolassa väsätty ?

    Pertsa
    PS: Olikin vielä hyviä ne projektit joista Olli laittoi kuvia joskus kesällä…tuohon Tiinaan verrattuna meinaan

    vastauksena käyttäjälle: ostetaan #135984

    Hei Seija!
    Oletko jo ostanut 2cv:n?

    vastauksena käyttäjälle: Mennyt vuosi, kovakatolla liikkumiseni #136552

    no en tiä.. täällä Heinolassa on joka päivä sunnuntai,
    nii saattaa olla milloin tahansa.

    – Nimue lähtee taas raksakouluun – ..kohta vasaramaisteri?

    😯 8)

    vastauksena käyttäjälle: Mennyt vuosi, kovakatolla liikkumiseni #136550

    voi Miki….. Kyllä Kiitos !!!!!!!!!!!

    Ronjaa jo ikävä …
    toinen suruissaan kadunvarressa aina ohikulkiessa katsoo, että
    “Milloin te muistatte mua? snyysh… oottekste unohtanu mut?”

    Tullaan Tullaan…. Kunhan tästä herätään ja ennenku mun koulu alkaa.

    L-o-v-e ! 8)

Esillä 15 viestiä, 856 - 870 (kaikkiaan 2,209)