Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Jos männät on jumissa, kannattaa sylinterit poistaa varovasti. Väkivalloin kone ei parane. Nafta voi olla hyvä aine, mutta sitä pitää olla sylinterin ympärillä runsaasti. Boxermoottorissa se on hieman haasteellisempaa.
Varmaan nopeammin saatte Sitroselta. Ulkomailta tilaaminen on jännittävää, mutta kannattaa ostaa myös suomalaisilta, sillä näin takaamme osien saannin täällä pohjolassa. Tilaamani osat olen saanut jo seuraavana päivänä ja tavarat ovat samaa kuin Burtonilla Citro Partsilla tai Französellä. Kandee kokeilla. 😆 😆 😆
Italian maailmankokous vuonna 2003 pidettiin Cuneon maakunnan Vinadiossa. Lyhyt, mutta mielenkiintoinen matka esim. Välimerelle. Ruokien hinnat paikallisissa ravintoloissa nousivat sitä mukaa mitä pitemmäksi kokous eteni. Kotipizzassa paremmat pizzat kuin Italiassa. En tosin täälläkään juuri käy pizzaa natustelemassa. Kroatia on mielestäni hyvä vaihtoehto. Hintataso lienee kohtuullinen. Kokouspaikan lähellä kävimme Iso-Jukan ja poikani Matin kanssa uimassa Adrianmeressä. Paitsi Jukka ei kerennyt kun jäi ottamaan aurinkoa. Tämä tapahtui 80- luvun lopulla. 😀
Onhan niitä muitakin aineita kuin somistehuopa, mutta se eristää ääntä sopivasti. Jos lisäeristeitä kaipaat, niitä löytyy esim. Motonetistä. Thixoliima lähtee asetonilla pyyhkimällä. Hieman kova homma, mutta onnistuu. Kuukausi sitten tuli harrastettua liimanpoistoa.
Tulen vasta iltapäivällä himaan huomenissa. Soita ennen tuloasi nolla 5 nolla viisisataa 4438.
Tussulasta löytyy.
Jos starttimoottori pelittää, mutta nyt pyörii hitaasti, tsekkaa vielä kerran akusta lähtevä plussa startille ja että – kaapeli on kunnolla maissa vaihdelootassa ja rintapellissä.
Tätä perunaproblematiikkaa mietimme Itävaltalaisen Horstin kanssa ajaessamme rajojen avauduttua jossain itämaassa. Horst opiskeli insinööriksi ja häntä huvitti tämä perunan mahdollinen käyttö konkan sijasta. Artikkelin taisin lukea TM:stä joskus 80- luvun alkupuolella. Tällaisen kisan järjestäminen voisi olla hauskaa, vaikkakin työläs toteuttaa.
Mikään ei ole kuin nuoruudessa. Jopa Helsingissä vuonna 1987 oli -36 astetta.
Pakkasta samanverran kuin normaalitalvena Hollannissa. Tuli vähän surkea retki, sillä odotukset olivat kait vähän paremmista pakkasista.
16.2.2015, 05:56 vastauksena käyttäjälle: 21. 2CV-ystävien maailmankokous Puolassa 28.7.-2.8. 2015 #169864Saapas nähdä mitä Puolalaiset suunnittelevat. Joku on jo ilmoittanut, ettei lähde kapinoihin kun ei ole järjestäjistä mitään kuullut. Toiset vain pitävät kyselyihin vastaamista tarpeettomana, sillä asiat järjestyvät omalla painollaan. Meillä on sellainen jämpti tyyli ja emme ymmärrä aina muitten tapaa suhtautua asioihin. Kaikesta huolimatta me lähdemme Toruniin, sillä kyllä ihminen aina lomaa tarvitsee. Torunissa on paljon nähtävää ja monta paikkaa jäi viimeksi käymättä.
15.2.2015, 12:11 vastauksena käyttäjälle: 21. 2CV-ystävien maailmankokous Puolassa 28.7.-2.8. 2015 #169858Seppo. Löydät sen n. 4-5 km Torunin keskustasta luoteeseen lentokentän eteläpuolelta. Paikan nimi on käsittääkseni: Motoarena im Mariana Rosego Motoarena. Kumma kyllä paikalle on muitakin nimiä, mutta hyvä näin, niin ei ole liian yksinkertaista. Puolalalaisten nettisivut ovat melko pahoin vaiheessa kun ottaa huomioon, että tapahtumaan on enää n. 5 kuukautta.
9.2.2015, 06:08 vastauksena käyttäjälle: JP-kokous ja Talvitapahtuma 2015 Viking Grace Turku-Tukholma #174214Kiitän Turun jaosta hauskasta suunnistuskilpailusta. Kisa oli kiihkeä, mutta reilu. Kilpailussa hyttikäytävillä tapasi paljon kiltalaisia ja uskon, että kaikilla oli hauskaa. Tehtävät olivat hankalia, mutta aika kului mainiosti. Lisäksi avoin Jp- kokous juuri ennen yhteisruokailua oli hyvä asia.
Voit kysellä paikallisesta sillkki/ seripainosta. Heiltä saat hankittua Pvc silkkipainoväriä ja ohennetta.
Katsellan jos jää yli. Vaikeaa myydä, kun en itsekään mitään maksanut.
-
JulkaisijaArtikkelit