Kirjoitetut vastaukset
-
Artikkelit
-
Aikoinaan kyyditsin lentokentältä sätkällä amerikkalaista kollegaa, joka tuskin koskaan oli vastaavaa kulkuneuvoa aiemmin nähnyt. Vaihdetta tuli kai vaihdettua aika tiheään, kun matkustaja kohteliaasti tiedusteli: “would it help if I pumped?”
Olen laatinut Juhalle muistokirjoituksen, joka ilmestyy seuraavassa Nyytisessä. Kimpassa kulutimme rengassarjoja pitkin tätä planeettaa tundralta aavikolle, viidakosta jäätikölle.
Hyvä mies on poissa.
Harri
Juu, Valkeakoski ainakin ilmottautuu matkalle. Kiinassa autoilu ulkomaille rekisteröidyllä kulkineella on byrokraattisesti liki mahdotonta, mutta Mongolia/Kazakhstan/Siperia kiinnostaa kovasti. Löytyisikö kiltakansasta retkiseuraa?
Hieman (etäisissä) suunnitelmissa ollut maailmankokousturnee Kaspianmeri kiertäen ei valitettavasti toteudu. Koska Kaspianmeren itäpuolella ei ole yli tuhanteen kilometriin tiestöä, niin pitäisi ajaa Alma Atan ja Tashkentin kautta ja matkasta tulisi niin eeppisen pitkä, että menee sisu kaulaan – ja työtkin voi jo haitata harrastuksia.
Mutta laittakaapa itse kukakin Pohjois-Aasia mietintämyssy päähänne. Jos joku muu menee, niin varmasti lähden mukaan. Todennäköisesti ennenmmin tai myöhemmin ominkin nokkineni.
Harri
Tshekit alkaa jo ihan kohta nakya. Sarajevoon asti olen paassyt. Sinansa mielenkiintoista, etta yhta ainutta satkaa en ole koko matkalla nahnyt. Tai no, Kreikassa oli yksi, mutta se oli raatoasteella.
Matkan huippuhetket selvasti olivat Mustanmeren itapuolella. Venajalla oli yhta ihmeellista kuin aina ja Georgiassa oli niin merkillisia sattumuksia, etta niista on vaikea pistaa paremmaksi. Turkki ja Kreikka meni vahan siirtymataipaleena ja taalla Balkanilla olen taas koittanut himmailla. Maisemat ovat todella upeita ja ajaminen kapeiden ja mutkaisten teiden takia aika hidasta. Valilla on vuoristojaksoja, joissa saa puoli paivaa ajaa 1. ja 2. vaihteella.
Makedoniassa katkesi kaasuvaijeri. Se on ollut isoin automurhe sitten alkumatkan. Kosovossa piti ostaa liikennevakuutus, kun se on Euroopan ainoa lantti, jota Green Card ei nykyisellaan kata. Montenegrossa perittiin 10 euroa ekoveroa. Taalla Bosniassa poliisit ovat olleet hieman ikavia. Venajalla ko. toiminta kuuluu ja se on lahes OK, mutta taalla ei huvittaisi niiden kanssa pelehtia.
Tasta matkaa jatkuu pohjois-Kroatiaan ja Sloveniaan. Sielta sitten Itavallan lapi Tshekkeihin. Eihan tassa nyt enaa ole kuin viikko kokouksen alkuun. Toivottavasti minullekin riittaa XXL-kokoinen 20. paita.
Harri
Niin se vaan aika rientaa ja housut kuluu. Yli 6300 km on mittariin jo kertynyt. Venajalta lahteminen oli hieman ongelmallısta, kun en ollut tehnyt rekısteroitymista kaikkien taiteen saantojen mukaan. Jarjestelma luonnollısesti oli taas taysin erilaınen kuin 2007 Ruotsin reissulla.
Georgiassa oli aivan mahtavaa. Tiet huonoja, maisemat mielettomia ja virkavalta sopuisaa. Tapasin mm. maan aınoan 2CV omıstajan ja TV-ryhman, joka teki satkasta jutun kansallisiin uutisiin. Lupasıvat, etta jollaın konstilla toimıttavat materiaalin minulle.
Nyt olen Turkissa ja aika lahella jo İstanbulıa. Auto pelaa, eıka muutenkaan ole isompia ongelmia ollut.
Harri
Terveisia omilta poluilta. Matkan ensimmainen etappi on takana eli Venajan lapi olen ajellut ja ehjana selvinnyt. Nyt olen Sotshissa. Kilometreja on tahan mennessa kertynyt noin 3800. Suorinta reittia olisi selvinnyt noin kolmella tuhannella, mutta pienta jannitysta on matkaan aina saatava tarkkaan harkituilla kiertoteilla.
Kuten Hannu olikin maininnut, menin laivalla Viroon ja sielta Venajalle. Talla manooverilla paasin valttamaan seka Pietarin etta Moskovan. Reitti kulki kohtis suoraviivaisesti Tallinna – Tartto – Ostrov – Brjansk – Oriel – Jeletsh – Voronetsh. Viro/Venaja-raja oli yllattavan epamiellyttava. Kuusi tuntia siella meni ja koko ajan satoi kuin saavista (Suomessa kai paistoi samaan aikaan aurinko). Kotiseutumatkailusta kiinnostuneille tiedoksi, etta heti rajan takana Petserissa on aivan upea luostari katakombeineen.
Voroneshista olisi paassyt Sotshiin suoraan ajamalla kohti Rostovia. Kun aikaa ja energiaa oli, niin paatin kuitenkin koukata Kaspianmerelle ja Kalmukiaan. Kalmukia on kerrassaan verraton paikka: Euroopan ainoa buddhalainen alue. Siella ne pyoritteli rukoushyrria neukkuarkkitehtuurin keskella. Varsin surrealistinen kokemus.
Kalmukiasta ajelin Kaukasukselle. Dagestanin, Tshetshenian ja Ingushenian jatin valiin, mutta suuntasin lanteen rauhaisampiin tasavaltoihin. Lepopaivan vietin Dombaissa Euroopan korkeimpien vuorenhuippujen juurella. Killerimaisemat, mutta neukkuarkkitehtuuri on sinnekin jalkensa jattanyt. Dombaista sitten ajelin tanne Sotshiin.
Aika hyvin on reissu mennyt. Poliisit nyt tietysti on kimpussa koko ajan. Kaukasuksella varsinkin tarkastuspisteita on vahintaan 50 km valein. Heti alkumatkasta oli yksi haastava viranomaiskokemus (varmaan Nyytisissa myohemmin lisaa), mutta muuten poliisit ovat olleet asiallisia ja ystavallisia ja ylen kiinnostuneita sitikasta. Pari lahes legitimiteettia sakkoa olen saanut. Viranomaisten ohella kaikki paikalliset ihmiset ovat aivan mahtavia ja vieraanvaraisuus omaa luokkaansa. Ja Venaja on aina vaan Venaja. Jotenkin taalla vaan vuosi ja vuosikymmen toisensa peraan on aina vaan yhta kummallista. Ei valttamatta kovin helppoa, mutta sitakin palkitsevampaa.
HTP on toiminut hyvin. Alkumatkasta (samassa kohtaa kuin poliisihassakkakin) tuli vahan Afrikka-fiilis, kun savu alkoi nousta pellin alta. Nyt ei tilanne ollut yhta dramaattinen ja vain pari johtoa oli ottanut maata kasijarrun kahvasta ja sulaneet kimpuksi. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuli korjattua. Muut ongelmat ovat olleet puolanjohtojen irtoilua ja vaihdekepin liitoksen prakaamista. Etupyoran laakeri pitaa vahan aanta, mutta niin se piti jo lahteissakin.
Nyt sitten alkaa matkan toinen vaihe. Sotshista pitaisi paasta eteenpain. Se ei ole aivan helppoa. Kaukasuksella Georgian maarajat ovat tiukasti kiinni (tama tuli, pienehkolla riskilla, tarkastettua). Abhasian viisumia en saanut, joten maitse ei Sotshista etelaan matka jatku. Seuraava vaihtoehto on laiva. Olen tasta juuri kohta satamaan menossa mahdollisuuksia tutkimaan. Ihanteelista olisi, jos paasisi Georgiaan, mutta Venajan ja Georgian viileat suhteet voivat taman estaa. Ehka todennakoisin vaihtoehto on Turkki. Jos ei paase minnekaan, niin sitten ei auta kuin ajella Mustanmeren pohjoispuolta Krimille ja sita rataa. Jos paasen Turkkiin, niin joka tapauksessa varmaan ajelen takaisin pain Georgiaa ja ehka Armeniaakin pallistelemaan. Molemmat ovat kylla tuttuja maita, mutta eivat satkalla.
Kaksi kolmasosaa matkasta on viela jaljella. Turkista (jos sinne paasen) olisi tarkoitus ajella Kreikkaan, Makedoniaan, Kosovoon, Montenegroon ja Bosniaan. Sloveniassa ajattelin viettaa hetken, kun siella ei ole ’95 kokouksen jalkeen tullut kaytya (ja silloin ei ehka ihan parasta kuvaa saanut). Sielta sitten Tshekkeihin. Eli ajamista on viela jaljella – onneksi.
T: Harri
Parhaat päivänsä nähnyt silta Marokossa
2500 metrin korkeudessa Atlas-vuorilla
Puhdasta tulee – päältä ja sisältä
Miinakentällä miehitetyssä Länsi-Saharassa
Isommillakin oli ongelmansa
Hollantilaistovereiden katkennut akseli äkillisen dyynin päättymisen jälkeen
Juha kaivolla Niger-joen rantamilla
Ruotsalaisten tyylinäyte
Koeajo savannilla ohjausrempan jälkeen
Viimeinen siirtymätaival Beninin pääkaupunkiin postikorttimaisemissa
Tuulilasi, joka Ruotsissa päätti hajota. Saimme teetettyä Grännassa uuden ilman isompaa hammasten kiristelyä
Tulipalon jälkitunnelmissa Marokossa. Olihan siinäkin oma dramatiikkansa.
Katto auki, ovi auki ja ikkuna auki. Ainakin ilma vaihtuu, vaikka tie nousisi pystyyn
Vaudissa irronnut lokasuoja. Emme edes asiaa huomanneet ja olimme ilmeisesti ajaneet sen yli. Huoltoauto toi illalla leiriin.
Mikä hajoaa, sen voi korjata. Mauretanialainen asentaja työssään
“..on se niin kaunis…”
Turhankin yleinen tilanne Mauretania – Mali -akselilla
Meanwhile in the jungle
Väsynyt kuljin ja kulkija Atlantin rannikolla. Maali Beninin Grand Popossa.Reissu on tehty. Sekä auto että kuskit kestivät, vaikka kaikki kolme vähän liitoksissaan nitisivätkin. Viimeinen viikko Beninissä oli kohtuullisen leppoisaa ja yöt useimmiten sisämajoituksessa. Syytä kyllä oli ollakin. Kulkimen jouset ja iskarit olivat sen verran veltostuneet, että Beninin möykkyisillä poluilla pohja oli enemmän maassa kuin ilmassa. Viimeiset 500 km lähinnä liuteltiin pohjapanssareitten varassa.
Kaikkiaan kilometrejä kertyi 11201 ja aika iso osa siitä pois kestopäällysteeltä. Auto kesti hyvin ottaen huomioon suunnattoman rasituksen, jolle se joutui. Ainoa “oikea” vika oli ohjauksen pettäminen loppumatkasta. Dramaattinen toki oli myös Marokon tulipalo. Ja jo ennen Brysseliä meitä koitteli tuulilasin ja bensapumpun hajoamiset, mutta niitä ei lasketa. Toisin kuin useimmilla muilla, meillä ei ollut ongelmia tukivarsien, vetareiden tai jousivarpojen kanssa.
Juha ja minä tultiin lentämällä Kamerunin, Libyan ja Lontoon kautta Tampereelle. Kuljin on laivassa tulossa kohti Antwerpenia. Perillä sen kai pitäisi olla joskus tammikuun puolen välin korvilla. Kaikki mahdollinen vahvike ja lisävaruste, mitä siinä oli, oli tarpeen (vaahtosammutinta myöten). Auton pohja on varmaan aika irvokkaassa kunnossa, mutta eiköhän siitä vielä rankka reissukuljin taas tule.
Nyytisissä tulee kevään mittaan olemaan vielä tarkempi reissuraportti. Yritän liittää seuraavaan viestiin muutamia kuvia.
Ja että elämässä olisi tavoitteita, niin Mustanmeren ympäri Tsekkeihin, vai mitä Hannu?
Terveisia Ouagadougousta. Kai se vaan valitettavasti on niin, etta hullut saa eniten medianakyvyytta. Itse olen sita mielta, etta jos kulkimia haluaa sarkea, niin sen voisi tehda vahan lahempana kotoa kuin Saharassa. Kieltamatta Seppin hyppy oli hulppea ja seka auto etta kuski kursittiin seuraavaksi paivaksi ajokuntoon. Mutta kuitenkin joo…
Sahara on vaihtunut Saheliksi ja aavikko savanniksi ja Mali Burkina Fasoksi. Suurempia vastuksia ei ole ollut. Eilen oli ensimmainen selkea mekaaninen vika, kun ratista kaantamalla ei etupyorat enaa kaantyneet. Spoorit olivat niin kuluneet, etta rattiputki hyppi hammastuksien yli. Ongelma korjattiin afrikkalaiseen tapaan hitsaamalla. Rengasrikkoja on tahan mennessa ollut kuusi.
Mielenkiintoinen reissu, mutta alkaa tassa kohta olla takki tyhjana, kun lahes joka aamu lahdetaan viiden, kuuden aikaan ja yleensa koko paiva ajetaan – toisinaan matkaa kertyy 500, toisinaan 50 km. Eli ei kovasti harmita, vaikka Benin alkaa jo haamottaa.
Harri ja Juha
Mauritanian lapi myllattiin hiekkadyynien lapi ja yli. Kolme paivaa oli ankaraa satkien vetamista tyontamista ja nostamista. Dyyneilla katkesi useampikin akseli ja kylkiluu, jousivarvoista ja tukivarsista puhumattakaan. Hiekassa ajaminen on ongelmallista, kun oikeastaan koko ajan pitaa ajaa taysilla, etta ei jaa kiinni. Sitten joskus tie loppuu yllattaen ja on lentomatka edessa. Remonttiryhmalla ja fysioterapeuteilla riitti toita, mutta omalla autokunnallamme ei ole ollut ongelmia. Kaksi rengasta on mennyt, kun mm. hollantilaisten ajokumppaneidemme saldo on talla hetkella 11.
Eilinen muistutti lahinna vanhaa Ita-Afrikan safarirallia. Viilletettiin pitkin ruohoston keskella olevia ajouria Mauritanian ja Malin rajan pinnassa. Taas ajourat olivat sen verran hiekkaisia, etta vauhtia sai pitaa. Vaikka sita nyt ei varmaan ollut kuin 60-70, niin hurjalta se tuntui ja turvakaaret olivat tarpeen.
Nyt ollaan Malin paakaupungissa Bamakossa viettamassa koko reissun ainoaa lepopaivaa. Tosi hyvin on tahan asti mennyt. Dyyneilla autosta irtosi etulokasuoja ja olimme ajaneet sen yli edes noteeraamatta koko tapausta. Huoltoauto toi lokarin illalla leiriin. Paikallinen kylaseppa loihti seuraavana paivana rusinasta kelpo osan ja auto parempi kuin uusi.
Tahan mennessa on nahty kaksi paikallista satkaa ja yksi ami, kaikki taalla Malissa.
T: Harri ja Juha
No niin. Vihdoinkin vaikuttaa silta, etta paastaan kommentoimaan ihan lahes livena. Matka on edennyt Mauritanian Nouadibouhun ja paikalliseen nettikahvilaan.
Alkumatkasta oli pienta saatoa, kun ensin Ruotsissa hajosi tuulilasi ja sitten Tanskassa bensapumppu. Brysseliin kuitenkin paastiin ja siella Lasse piti meista erinomaista huolta. Kavimme paikallisen Suomi-klubin saunaillassa ja sielta saimme oivan huutosakin lauantaisiin lahtoseremonioihin.
Seremenioissa oli suuren urheilujuhlan tuntua; vaikka vetta tuppasi satelemaan. Sitten meilla oli edessa marka matka Barcelonaan. Perilla olimme porukan ensimmaisina klo 6:30 aamulla. Barcelonasta laiva vei meidat Afrikkaan – Tangeriin.
Pari ekaa paivaa Marokossa oli aika rankkaa. Ajoimme vaatimattomia ajouria Atlas-vuorilla 2500 metrin korkeudessa. Lunta ja mutavellia oli valilla polviin asti. Autoja paastiin manuaalisesti siirtelemaan. Ja pirun kylmaa ja markaa oli.
Marrakechissa kaytiin itamaisella torilla ja sitten mentiin takaisin vuorille. Lahto oli hyvin aikaisin aamulla sakkipimeassa. Ilmeisesti yleton lisavaloarsenaalimme aiheutti johtojen kuumenemisen ja yllattavan varhaisaamun tulipalon. Kabiini oli taynna savua ja lieskat loivat pellin alta. Juha neuvokkaana miehena irrotti akunkengan ja vaahtosammuttimella saatiin palo sammutettua. Muuta vahinkoa ei tullut, mutta kaikki sahkojohdot paloivat. Tien paalla vedettiin puolan ja laturin johdot ja illalla leirissa vahan valoja. Mutta nyt auto on aika manuaalinen: valot pitaa sytyttaa konepellin alta, bensapumppu toimii erillisella katkaisijalla ja startti ruuvimeisselilla. Mutta sahkovikojahan ei lasketa. Muuten auto on erinomainen. Ja useimmilla taalla on paljon isompia murheita kuin meilla.
Edelliset kolme paivaa on ollut armotonta ajoa halki Lansi-Saharan. Eilen ajettiin yli 850 km. Tanaan tulimme Mauritaniaan. Rajalla meni jarjestajaorganisaation avusta huolimatta 4,5 tuntia. Aika hurja mesta.
Nyt ei ole enaa kylma eika marka. Aurinko paistaa koko paivan pilvettomalta taivaalta ja lampoa on 35 astetta. Seuraavat kolme paivaa lienee aika rankkoja, kun ylitetaan dyyneja. Juuri kavimme rengaskorjaamolla laittamassa viidella eurolla renkaat kuntoon.
Jos hyvin kay, niin viikon paasta kommentoidaan Bamakosta.
Harri
