Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 2,746 - 2,760 (kaikkiaan 2,891)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Ohjailu vikisee #131955

    Sitä rattilukon holkkia pitää löysätä ihan reilusti, siinä on kovin terävät ja yllättävän pitkät piikit(muistaakseni siinä “pohjaosassa”, siis siinä missä on kierteet… osaispa selittää edes hieman paremmin) mitkä estävät sen pyörähdystä väkivaltaisen käyttöönottoyrityksen kohdatessa kulkimen. Parin millin raotus pitäisi riittää!

    vastauksena käyttäjälle: rättäri talvella. #131921

    Hitsi, täytyypä pitää taas silmiä auki, eilen oli vielä yksi mutta meni jo uudelle omistajalle…

    Aikanaan kun en halunnut ostaa ihan oikeata kellokytkintä Eberiin, tein sellaisen verkkokäyttöisestä viikkokytkinkellosta muuttamalla syöttöpuolen kytkentää siten, että sille kelpasi 12VDC aiemman 230VAC sijaan. Siihen oli sit kiva laittaa sopivat käynnistysajat koulun lukujärjestyksen mukaan eri päiville sopiviksi, niin aamulle, kuin illalle. Aina oli kuljin lämmin kun sillä piti jonnekin lähteä. Jos vähänkään on elektroniikasta perillä, niin toteutus ei ole mitenkään hankala. Ja pitihän siihen näyttöruutuun rakentaa tietenkin taustavalot että pimeässäkin sitä lukea näki…

    Ai niin, yksi “mekaaninen” ajastinkello kyllä löytyy. Sähköllä se kyllä pyörii ja on jostain 70-luvulta. Ei tosin ole minun, mutta voin kysäistä hintaa millä ystäväni siitä luopuisi(se samainen sälli joka oli beksiä hakiessa mukana…).

    Toivottavasti huomenna tulee edes kohtuullinen ulkoharrastekeli, pitäisi tuo yllä mainittu Webasto laittaa siihen “luopio”veljeni tojolootaan(ei vielä ole ymmärtänyt hyvän merkin päälle, tai oikeastaan on, mutta asun kuulemma liian kaukana etten voisi toimia hänenkin henkilökohtaisena huoltomiehenä kuten pienemmälle veljelleni…). Sinänsä harmittaa, kun en ehtinyt sitä lämmitintä asentaa omaan beksiini, varsinkin on harmittelu suurta tällaisena aamuna jolloin kaikki lasit on metrin paksuisessa ahtojäässä eikä millään halua jäästään irti päästää… Ei halunnut jääraappa kunnolla lasiin pystyä, Webastolla olis saanu paremmin lämpöä irtoamaan sisätilaankin…

    Ja vielä Nameonelle: Mistä lähtien tehon yksikkönä on käytetty milliampeeria? Mitenkäs niiden fysiikan opintojesi kanssa olikaan?

    vastauksena käyttäjälle: Ohjailu vikisee #131950

    Jos rasvaa ohjauksen vikinän poistoon ajattelet laittaa, niin rattiputken kumilaakerit eivät tästä tykkää. Turpoavat pilalle ja ohjaus jäykistyy. Ei hyvä.

    Todennäköinen vikinän syy on rattilukon lukkokappaleet, jotka alkavat ottaa rattilukon runkoon kiinni kun kori vanhetessaan pikkuhiljaa “valuu” alaspäin. Vikinän saa helposti pois löysentämällä lukkokappaleet ja siirtämällä niitä hieman alaspäin rattiputkella. Pientä akrobatiaa tuo kyllä vaatii, varsinkin jos ei viitsi etupenkkiä pois ottaa. Mutta ei silti mikään kovin hankala työmaa odota…

    vastauksena käyttäjälle: rättäri talvella. #131916

    Joo, kannattaa, lisää mukavuutta kummasti! Itsellä on Tinskussa Eberin BN-4, lämpöä riittää koviinkin pakkasiin. Jokunen vuosi sitten siinä oli vesikeskuslämmityskin Webaston BBW-46:n kanssa ja hyvin sekin toimi. Iso kenno vaan sisään puhaltimen kanssa ja taas saa nauttia kesälämpöisistä ajokeleistä… Tosin naapurisopua tuolla tuli koeteltua, “talopoliisi” ei halunnut ymmärtää että bensiinilämmitin lämmittää bensiinillä sisätilaa eikä tolppasähköllä tankissa olevaa bensaa… Tolppasähkö kun piti vain akun varaustilasta huolta että kuljin jaksaa vielä käyntiin pyörähtää…

    Niin, ei ne Webastot/Eberit enää käytettynä niin tavattoman kalliita ole, varaosat niihin kyllä sitten ovat. Juuri hankin kuukausi sitten (taas) BBW-46:n ja ajattelin sen beksiin laittaa, mutta sitten ehdinkin myydä sen veljespojalle sen autoon (tojota, HYI!!!). Asentaakin pitäisi. Laitteella oli hintaa 100€(uutena 1300€), lämpösulake palanut, uusi kertakäyttöinen 50€, kuitattava 60€. Eikä oikein uskalla laittaa ilman kyseistä sulaketta ettei mahdollisessa kuivakäytössä/muussa vikatilanteessa pala polttokammio puhki…

    Juu ja sitä piti vielä sanoa että jos tulee jotain ongelmaa Eberien/Webastojen kanssa, niin aina voin yrittää puhelinkonsultoida, ettei tarvitse kaikkea opiskella kantapään kautta. Itse sen tehneenä voin sanoa että se se vasta kallista on!

    Ja se numerohan on 040-7630470/Jasu. Lämmintä kyytiä…

    vastauksena käyttäjälle: latauksensäädin; 12 v ja tasavirta #131947

    Tuollainen tuli vastaan Karujen Karpaasien sivuilla, tuon ZD1:n kun vaihtaa johonkin n. 14 voltin zenerdiodiin, niin jomman pitäisi alkaa sujua… Niin, siis jos muualta ei saa, niin tuollaisen tekemällä pitäisi päästä ainakin kesä liikkeelle…

    http://groups.msn.com/sitruunapatonki/pieniosuma.msnw?action=ShowPhoto&PhotoID=5197

    vastauksena käyttäjälle: rättäri talvella. #131905

    Oli silloin JP-kokouksessa muutamalla muullakin tiettyjä ongelmia pakkasen suhteen, mistä Jimmi mainitsi… Mutta aina on sätkät käyntiin lähtenyt! Sellainen hauska huomio on tullut tehtyä että tuosta kovan pakkasen JP-kokouksesta on ajat muuttuneet aika paljon, silloin muistaakseni paikalla oli vain neljä kovakattoa, nyt viime talvena paikalla oli enää alle viisi sätkää… Saas nähdä miten tulevassa kokouksessa käy. Itse todennäköisesti saavun sinne beksillä, taas… Ehkä omalla tällä kertaa..?

    Talvikäyttö sätkällä. Se on muuten mukavaa mutta suola tuntuu aiheuttavan suuressa määrin tapahtuvaa hitsaustarvetta. Ei kiva. Toisaalta mikään ei ole niin hyvä auto ajella hankien keskellä kuin sätkä! Etenemiskyky on aivan omaa luokkaansa, käyntiinlähtö käsittämättömän hyvä eikä vesistä tarvitse huolehtia. Ja mitä tuohon kylmyyteen tulee, niin oletteko nähneet minkään muunkaan merkkisillä autoilevien riisuvan liikkeelle lähtiessään? Kuitenkin ollaan ulkoa hakemassa kuljin käyttöön, ulkona todennäköisesti poistutaankin kulkimesta, eikä se mersukaan niin tavattoman nopeasti lämpiä…

    Kunhan tässä saa kulkimensa taas “uuteen” kuosiin, sinkittyä runkoa alle, uudet kynnykset ja lattiat ja pientä sinkkikylvyssä käyttöä korille, niin enköhän taas aloita Tinskulla talviajot, näin parin vuoden tauon jälkeen. Niin oli taas haikea mieli talvilepoon kuljinta saatellessa, onneksi sen ei tarvitse olla yksin sillä seuralaisina pitkän talven ajan siellä on 2CV4 -70 ja Dsuper -74…

    vastauksena käyttäjälle: Osuma… #131788

    Pitääpä tuo puristustieto ottaa vielä tarkemmin selville ennen mahdollista lisäystä… Seuraava suurempi operaatio on siihen vieläkin painavampaan vauhtipyörään jyrsiä mm. Motronicin käyttämä 60-2 hammastus että saa kampiaksilan asentotiedon käsiteltäväksi…

    …Järki hukassa..?

    vastauksena käyttäjälle: Osuma… #131786

    Jos tuota vihreätä Dyanea tarkoitat, niin tuohan on vielä oiottavissa… helposti? Kiva kun tuo pakkanen taas tulla tupsahti verstasympäristöön, jää ehkäpä katsasteluhitsaukset yms. ensi kevääseen. Vielä kun innostuis kovasti, niin saisi koko alaosan värjättyä “uuden” lokasuojan sävyyn. Ja hieman muutenkin päivitettyä parempaan ulkoisen kuosiin laitetta. Talvisäilössä kun ei tuota lämmityksen suomaa etua ole vielä käytettävissä… Voishan sieltä käydä aina hakemassa osan kerrallaan “kotihoitoon”, mutta vielä jäisi korin kunnostus väliin ja sit oliskin kuljin taas kärryllä siirettävässä kunnossa, polliisit kun ei taida paljoa tykätä ilman ovia ja lokasuojia ajelusta..?

    Tekniikan rakenteluahan ei mikää talvi estä, sitä onneksi voi sisätiloissa rakennella, koekäyttöä lukuunottamatta. Nyt kun talliinkin alkaa taas mahtua sisään pienen siivoilun jälkeen, tosin vielä olisi tavoitteena rakennella Xsaraan yks TD-moottori kun sellainen konevikainen tuli talliympäristöön… Sit ehkä vois jo keskittyä AM2A-koneen pieneen viilaukseen, 292 asteisella nokalla, pienellä kansien laskemisella, jotain jännää bensansyöttöön, kärjettömän sytkän kokeiluun… yms. yms… ja jos rahatilanne sallii niin sellaisen parin nyrkin kokoisen murikan sovittelua kaasuläppien ja imusarjan väliin voisi harkita, jolloin puristuksia ei ainakaan lisätä pitäisi… Ja milloinkahan järki astuu mukaan kuvioon..?

    vastauksena käyttäjälle: 2CV 6:n välyksiä #131888

    Perusteluja miten niin kutonen olisi parempi kuin Visa? Visa on kevyempi, heiman enemmän tehoa, kärjetön sytkä vakiona, parempi öljynkiertojärjestelmä… Eikä kuivasumpun rakentelu mikään hankala juttu ole, tosin ei sellaista Lycomingin siviili-ilmailumoottorissakaan ole… (muutaman sellaisenkin peruskunnostuksessa mukana olleena…).

    Momentinmuunnin(eng. Torque converter) lentomoottorissa? Ettet vain tarkoittaisi alennusvaihdetta?Momentinmuuntimella ei lentomoottorissa ole mitään käyttöä, sinne hukkuisi (lämmöksi) turhaan energiaa, jota pienmoottoreissa ei liiemmälti ole, kuten itsekin totesit! Termit, ne termit…

    vastauksena käyttäjälle: TPV-2CV #131836

    Tässä nyt olikin ajatuksena löytää joku joka olisi jo joskus tilannut sieltä jotain. Kun ei tuota Visaa/Mastercardia ole, eikä sujuvaa ranskankielen taitoa, niin jos vain jollain olisi jo valmiit “kanavat” sinne niin hyödynnettäisiin niitä. Ehkä hänelle joka olisi valmis tuohon leikkiin lähtemään voisi jonkun pienen korvauksenkin panoksestaan antamaan?

    vastauksena käyttäjälle: Päivityskysymys #131870

    Juu, niin on päässyt käymään… Kun vaan nuo Sarlotan työkiireet hellittäis, niin saataisiin noita mööttikuvia nähtäväksi…

    Jasu

    vastauksena käyttäjälle: TPV-2CV #131831

    Noista “innovaatioista” onneksi itse pääsen nauttimaan aina verstaalla käydessä, jotkut muutkin aina joskus esim kuvien muodossa… vai mitä pidit kuvista? Ikävä kyllä tässä no kaikkea muutakin aina tekeillä, pitäis taas raahautua rakentamaan uutta postinjakobeksiä sen Möötissä olleen mustan nelkun omistajalle. Ja taas syntyy BX 19TRD Turbo break automaatilla GTi:n varusteilla ja sisustuksella… Sitten tuollaisia on tässä maassa jo kaksi, eka on nykyään pienemmällä veljelläni… ja on se edelleen nopea, taloudellinen, mukava yms… Ja Tinskua pitäis hitsailla katsastussetää varten(tekohengitystä ennen korin täysremppaa), omaan talvibeksiin rakennella kääntyvät valot DS:n tapaan(joo, luvallista on, kysytty Akesta!), pitää pienemmälle veljelle pannuhuoneen “koulutusta”(osti just 50 vuotta vanhan omakotitalon…), Möötistäkin vois juttua vääntää, ei ehkä ehdi seuraavaan Nyytiseen, mutta katsotaan mitä saadaan aikaiseks…

    Että kyllä ne projektit vaan etenee, hieman vain hidastaa seikka, että isältäni en enää saa koneistuspalvekuja, eläkkeelle kun siirtyy kaupungin hommista… Kai se pitää se oma sorvi kohta jostain hankkia..?

    vastauksena käyttäjälle: Wanhuksen vetarin ristikoista… #131861

    Toyotalta ainakin pitäisi löytyä käypäset osat… voin yrittää etsiä osanumeroa niille…

    vastauksena käyttäjälle: Mikä on paras väri rättäriin #131814

    Joo, ja se on sisätiloissa, niin ei tarvii kenenkään sateessa kastua… Voin kehua sitäkin, erittäin kaunis tapaus on kyseessä(enkä puhu pelkästään kuljettajasta…)

    vastauksena käyttäjälle: Mobilisti #131842

    Milloinkahan sen pitäisi olla postin tuomana täällä Jyväskylän seudulla? Ei ainakaan tän päivän postissa sitä näkyny… Ei oo reilua, toiset saa jo lukee koko jutun ku toisilla ei oo vielä edes sitä lehtee käsissä!!!

Esillä 15 viestiä, 2,746 - 2,760 (kaikkiaan 2,891)