Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 37)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Linkki #159078

    Timppa on etenkin harrikkapiireissä tunnettu taituri, joka tekee mitä haluaa, kun me tavallisemmat taaplaajat teemme mitä luulemme osaavamme 😉 Kuvitelkaapa yhdistelmää elektroniikka-asentaja, hienomekaanikko, aseseppä, kultaseppä ja levyseppä-hitsari.. Mies on korjannut työkseen m.m. kameroita. On nykyisin päätyökseen hienomekaanikkojen ammattiopettaja. Kuuluu Mobilistin vakioavustajiin. On entisöinyt äärimmäisen pedantisti vm 1924 harrikan ja “arkipyöräkseen” samaisen merkin 1936 sivuvaunullisen pyörän. Jos joku osa on puuttunut, hän on tehnyt sen itse – vaikkapa vaihdelaatikon rattaan..

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Kun lämmönvaihtimesta tulee savut kabiiniin #158598

    Taistelin saman ilmiön kanssa tuoreen 2cv4/6 projektini kanssa. Lämmönvaihtimien 40-vuotiaat pakoputkiliitokset olivat sen verran krosoiksi syöpyneet, ettei niitä tahtonut saada täysin pitäväksi mitenkään. Varsinkin pakosarjan puoleisista liitoksista tihkuvat katkut ajautuivat inhasti sisätilaan. Tiivistetahnakaan ei kestänyt välissä. Mutta ongelma poistui, kun laitoin liitoksiin tiivisteprikat pehmeästä harmaasta, noin 1 mm vahvasta “kannentiivistepahvista”, jota ainakin Motonet myy muutaman euron hintaan per arkki. Noin 34 mm reikä, prikan reunan leveydeksi noin 8 mm ja eikun sovittaa sen liitoksen väliin huolellisesti keskittäen – jo toimii. Kaarevateräisillä levy- tai kynsisaksilla saapi levyä leikattua helposti.

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Uudet lokasuojat 2CV6:seen #158875

    Omaan projektiini ostamieni takalokareiden kaarevuus takapäässä hiukan klikkasi – kurvia piti kilkutella peltisepän vehkeillä vähän tiukemmaksi. Mutta kuten edellä sanottu; ennemmin ehjää vähän virittelee kuin harsoa paikkailee!

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Tuore 2cv4/6 liikenteessä – vihdoin.. #158868

    Kyllä tuossa maavaratkin on kohdallaan. Turhan tiukalla laajakulmalla kahden metrin päästä kuvaaminen vaan on hiukan vääristänyt linjoja 😉 Aikamoinen väkertäminen säätämisessä kuitenkin oli, vaikka varvanjengat herkät olivatkin.

    Onko vaihdelaatikossa mitään numeroa/koodia, josta käy ilmi sen kokonaisvälitys? Vai onko vaan pyöriteltävä renkaasta vaihde nelosella ja laskettava moottorin kierroksia.. Epäilen nimittäin, että olisko laatikko esim. isokoppaisesta pakusta. Uudelleen ratastaminen saattaa olla sen verran hankalaa, että uuden harvavälitteisemmän looran metsästäminen lie järkevämpää. Mäennousukykyähän tuntuu nyt kyllä riittävän..

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Tuore 2cv4/6 liikenteessä – vihdoin.. #158865

    Tuossa nimimerkin pikkukuvassa ei ole konetta (eikä paljon muutakaan..) mutta kyllä tämä tuore kuva on ihan valmiista; pikkupeltien kiinnitys on vielä nippusiteellä vähän sinnepäin, mutta eiköhän nuokin istu viikonloppuna paremmin kohilleen. Värimalliksi otin jo vuosia A3-kopion samasta kokoaukeaman kuvasta, joka tuossa Isoo-Jukalla näkyy. Siinä se on ollut naulattuna verstaan oveen inspiraation lähteenä 😉

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Pyyhkijöiden lepoasento? #158640

    Nonnih. Tietysti – mietin asiaa sähköjen kannalta, mutta ratkaisu oli taas olettaamani simppelimpi 😉 Kiitos taas neuvosta!

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Mökki 2cv kuvia.. #158393

    Eikös tälle olisi syytä hakea rauhoitusta Samperin veturin malliin (Tulppion kairoissa Savukoskella http://www.savukoski.fi/kuvat/veturi1.jpg” onclick=”window.open(this.href);return false; )! On niin upeat jäkälät ja kasvustot pelleissä 😉 Ei muuta kuin varovasti sisikalut talteen ja kierrätykseen ja antaa luonnon jatkaa taiteiluaan.. Siitä varovasti lavalle ja sopiviin paikkoihin näytteille – kosketusetäisyyttä kauempaa tarkasteltavaksi.
    Oma “tuore” 71/76 projekti alkaa olla valmis, -56 odottelee. Jos ao. vuosikerran irto-osaa löytyy enemmänkin, olen kiinnostunut vaihtamaan niitä kohtuulliseen määrään eurotaalereita.

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Jäämerelle wanhuksella #157721

    Ollilla hieno kuvitettu raportti pohjoisen reissusta ja nuorilla miehillä reipas hurtti meiniki! Tulee ihan omat ensimmäiset seikkailut sätkällä pohjoisen perukoilla 70-luvun lopulla mieleen. Oli mukava olla saattelemassa revohkaa reissuun Napapiiriltä! Seuraavana iltana oma piiitkäaikainen projektini päästi ensisavut – ja kävikin nätisti. Jarrujen ilmaus meneillään. Vielä lasit tyhjiin aukkoihin ja rengastus alle ja eikun syyniin. JP-Anjan uhkailut Ruskajotokselle osallistumisesta taisivat antaa lisäpotkua, vaikka töissä vuoden toiseksi kiivain matkailusesonki omat rajoitteensa askareille asettaakin..

    tv Jussi Napapiiriltä

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Parkkien kiertokytkin? #157968

    Jos ukot on tulossa Wanhusten waellukselle, niin näemmä kyllä! Olen Helgen kanssa vähän valmistellut revohkan lähtöä pohjoiseen Napapiiriltä. Poikkeanpa leirintäalueellakin. Sepon muistan kyllä Lahden ajoilta noin 30 (!) vuoden takaa – mukava nähdä ja teretulemast!

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Parkkien kiertokytkin? #157965

    Kaikki sähköt pelaa! Kiitos Manu ja Isoo-Jukka avusta! Seuraava jännittämisen kohde on “ensisavut”.. 😉 Lähipäivinä toivottavasti räpättää. Tiukille menee kuitenkin, jotta tämän kesän lämpimille vielä ehtii katto auki rullattuna ajelulle..

    Jussi

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Sitrosen penkinpäälliset? #155858

    Franzoselta tuli eilen paketissa päälliset. Takapenkin virittelin jo paikalleen; metallihakasten sijaan suutarin vahvalla vahalangalla kiristellen. Istuvat kuin nakutettu ja laatu tuntuu äkikseltään hyvältä. Hinta n 240€. Onhan se vaan sanottava, ettei 35 vuotta sitten ensisätkäni kanssa opiskelijan varoin värkätessä osannut kuvitellakaan, kuinka arvokkaaksi samanlaisen kulkimen kunnostus “aikuisiällä” tulee ;-).

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Sitrosen penkinpäälliset? #155856

    http://www.franzose.de/de/Citroen-2CV/Alle/Komplette-Sitzbezuege-Saetze-/?flexxtrsid=9b48f178e4236290bfea19f7a98520b0″ onclick=”window.open(this.href);return false;

    Sain hommattua Tornion tallinylisiltä erilliset etupenkit, joihin noita päällisiä metysästelen. Ennen kuin tilaan, kysyn viisaammilta, mitä eroa on muuten samanlaisilla päällisillä, joista toisen mainitaan olevan “Symetrisch” ja toisen “Asymetrisch”? Onko erillisiä etuistuimia eri tyyppisiä, josta tuo symmetrisyys/epäsymmetrisyys tulee? Omassani on selkänojan ulkopuolinen ylänurkka “vedetty sisään” ja sisänurkka suht suorakulmainen.

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Sitrosen penkinpäälliset? #155854

    Olen tutkaillut tarjontaa tuolla mantereen puolella ja arvelin tilata päälliset sieltä. Verhoilijan taksoilla saa kuitenkin jo valmista. Kyseessä erillisillä etupenkeillä (jotka löytyi Tornion vintiltä..) oleva 2cv4/6 sekasikiöprojekti. Jahka tämä tästä vihdoin valmistuu, on aika tarttua tosissaan viiskutoseen, johon on tullut jo aikaa sitten hommattua uustuotantona niin päälliset, katto kuin verhoilutkin.

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Virtalukon kytkennät? #156221

    Täytyy alkaa arpajaisiin 😉 Vm 71 & 76 sätkistä kasattu projekti, joiden kummatkin johtosarjat oli kärsineet aikalailla “tee-se-itse”-virityksistä. Piuha ja komponentti kerrallaan eteenpäin.. Killan arkisto on loistava kasaus infoa – suurkiitos kasaajille!

    Jussi, Rovaniemi

    vastauksena käyttäjälle: Sitrosen penkinpäälliset? #155852

    Viestiketjuja tutkin ja tuon Wällyn lopettamisen vuoksi aloin kyselemäänkin.. Näitähän löytyy Keski-Euroopastakin – mutta ihan ei tohtisi sikaa säkissä ostaa. Verhoojalta kyselin ja hinta-arviot liikkuvat lukemissa, jolla varmaan löytyy jo valmistakin tavaraa.

    Jussi, Rovaniemi

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 37)