Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Tämä menee nyt myyntiin tai korjaukseen. Kuvia aiemmissa viesteissä.
Katso ostetaan ja myydään palstat.Mitä roskapostia on ilmestynyt myydään palstalle!!!!?????
No niin, panin sitten ohjeen mukaiset paineet 1.4 ja 1.8.
Vanhat oli reilusti yli 2 – mittarit näyttää olevan mitä sattuu. Pönttömallin säiliökannussa oli tarkka mittari.Kyllä muuttui auton käytös monttuystävälliseksi, menee melkeinpä liitäen yli asfalttikuopista ja nimismiehenkiharassakaan ei tarvi pelätä, että kaikki osat jää tielle.
4500 kilometriä ehdin ajaa tolla täryjyrällä, nyt menee niin kun muistin Sitikan menevän – tosin vielä aito keinunta puuttuu, eli liian tuoretta vuosikertaa moderneine iskareineen.
Samaa juuri kyselin muilta rättärimiehiltä viime viikolla.
Olen käyttänyt Misukan 125:ssa 2.0 läpi auton viime kesästä lähtien ja hakkaa niin , että paikat putoo hampaista varsinkin nimismiehenkiharassa.Eli ohjepaineisiin siirryn minä.
Siirretään tää viesti nyt tänne, jos toimis paremmin tämä kaino pyyntöni (kuin kohdassa katon rullauskysely).
Onkos kellään tuoreempia kuvia katon kiinnittämisestä keskikohdasta?
Mullahan edelleen on ongelmana, että katto on vanhempaa mallia, eli ulkoa avattava ja auto mallia sisältä avattava. Ei siis löydy kuvan kulmalinkkuja esim takaa ja katossa taas ei ole painonastoja.
Kuvat eri versioista kiinnostaisivat – yritin kovasti pitkin arkistoa ja linkkejä löytää, mutta huonoin tuloksin.
Myös keskiosan kiinnitys kiinnostaa, se varmaan jotenkin toimisi tuon sisältä avattavan linkun kanssa ja siihen kiinnitys. Siinä kohtaa katossa lienee painonasta, mutta hihna tietty puuttuu.
Onkos kellään tuoreempia kuvia katon kiinnittämisestä keskikohdasta?
Mullahan edelleen on ongelmana, että katto on vanhempaa mallia, eli ulkoa avattava ja auto mallia sisältä avattava. Ei siis löydy kuvan kulmalinkkuja esim takaa ja katossa taas ei ole painonastoja.
Kuvat eri versioista kiinnostaisivat – yritin kovasti pitkin arkistoa ja linkkejä löytää, mutta huonoin tuloksin.
Myös keskiosan kiinnitys kiinnostaa, se varmaan jotenkin toimisi tuon sisältä avattavan linkun kanssa ja siihen kiinnitys. Siinä kohtaa katossa lienee painonasta, mutta hihna tietty puuttuu.
^No voi herran kiesus, olisko ne oikein laissa kielletty käyttämästä, kun ei tarttis olla ollenkaan.
Voihan tässä kieltolassa olla tietty niinkin tyhmä laki väsättynä.
Istutaan sitten niitten päällä.Helppoa ku heinänteko – reiät ja mutterit valmiina ja löysin vielä varastostani Klippanin pultteja.
Käytetyt vyöt kun olivat ja innoissani en pultteja mukaan pyydellyt.En pannut vielä kiinni. Mietin tässä, että pitäiskö panna lyhyt pää oven viereen, jos jäävät auki ja roikkumaan, niin eivät roikuksi pitkällä ovesta ulkona.
Vaan nyt vakoilemaan Springsteenin konserttia naapurikylään.
Tässähän on hauskaa se, että esim. Visan koneella ja muilla viripalikoilla pilattu sätkä voi jollekin olla sellainen väkästys, jossa on vielä perhanasti hommaa sen saamiseksi alkuperäiskuntoon, kun taas toinen voi ajatella että siinä on tehty jo kaikki tarvittava että saadaan hyvä käyttösätkä alle. Tässä tapauksessa tietysti toinen on varmaan valmis maksamaan laitteesta enemmän kuin ensimmäinen.
Alkuperäiset kaiketi museokilpiin ja käyttöautot käyttökilpiin.
En muista enää, missä täällä keskusteltiin siitä, millaisia käyttäjiä, keräilijöitä, tuunaajia yms omistajat ovat.
Omani on kesäajan käyttöauto eli pääkulkine, museotavaraa siitä ei omistuksessani tule.Joo, eipä kannata myydä, vaikkei harrastetyölle mitään laskiskaan.
Mukavampihan sillä on itte ajella.
Toisaalta en ole muistaakseni autokaupoissa koskaan isommin tienannut, vaan takkiin on tullut aina.Projekti päätetään.
Sisällysluettelo:Pannaanpa nyt tännekin ylös mitä on tullut tehtyä ja mitä ehkä vielä tulossa, kun rupesi tuntumaan tällaiselta miniprojektilta.
Sitruuna tuli hankittua keväällä ja sain sen onnistuneestui katastettua ja palautettua liikenteeseen 10 vuoden seisonnan jälkeen.
Harjoitusajoa kertyi 3300 kilometriä kesän aikana, koska kuljin oli 95 %sti käytössä. Saman verran tosin kertyi “mopoon” kilometrejä, mutta Alfa sen sijaan oli levossa.Vaihdettu / korjattu toistaiseksi:
– starttimoottori , myyjä sahasi/poltti hakupäivänä vanhan, tönäten käyntiin. 75,00
– uudet renkaat 440,00
– Äänimerkki katsastukseen 20,00
– Valokatkaisin katsastukseen, puolikkaat ei toimineet, vika katkaisijassa 110,00
– Sisäverhoilu, oli raavittu peltipinnalle, ilmeisesti vanhat homeessa 60,00
– Ulkopeilit uudet, repsikan puolella ei ollutkaan – glamouria 80,00
– Takajarrut, eli uudet kengät, vanhoissa pinta pellillä, läpi katsastuksesta 26,00
– Etujarrut putsattu, pintaa oli kuin uusissa, kengät palautettu Sitroselle
– Takapyörän laakerit 70,00
– Takatukivarsi vasen uusi vanha Sitroselta 50,00
– Äänenvaimennin, keskipönttö eli taka 25,00
– Ruostesuojausta korjailtu, ei varsinaisia ruostevikoja, runko kuin uusi – massattu koko pohja
– Availtu pohjasta reikiä, joista on tarkoitus sisään kertyneen veden poistua, esim rungossa pensatankin lähistöllä
– Bensamittarin anturi oli poikki, tinautettu ja dremelöity entiselleen 30,00
– Bensatankkiin pistetty hiekoitussoraa ja hyrskytelty ruosteita pois.
– Bensasuodatin jouduttu vaihtelemaan useamman kerran aiemmin jo 10,00
– Penkit kunnosteltu, vieläkin tosin on paranneltavaa
– Rakenneltu häikäisysuojat savuplexistä
– Puhdistettu lattia sisältä ja vedetty Ferrexiä pintaan
– Nopeus/matkamittarin vaijeri vaihdettu 16,00
– Vahvistettu lisäpaloilla polkimien kiinnitys rintapeltiin, ny kytkin toimii
– Ohjaus, voi olla, että joutuu uusimaan hammastangon helat/vermeet toistaiseksi vain avattu hammastanko ja rasvattu, hiukan on vilppiä, palataan myöhemmin
– koneen tiivisteet 15,10
– uusi öljynlauhdutin 116,50
– Vetoaxelit vaihdettu 100,00
– Etulaakerit vaan rasvailtu, kuulostellaan, yhden stefan vaihdoin
– Konehuoneen puhdistus/siivous/ fixailu maalia ym 20,00
– Matot vanhojen penkinpäällisten tilalle
– Muutettu edellisen johdosta häikäisysuojien rakenne alkuperäiseksi ja teetetty uudet häikäisysuojat harmaasta nahasta suutarilla 70€, no mutta on hienot.
– muita pikku kilkkeitä 85,00
– Etumaski on muovia ja on nyt maalattu mustaksi ja Citikka viikset hopealla
– Puskurit on hiottu ja pohjamaalattu samoin peräpelti, maalia ja tarpeita 30€
– Katon lukitussalvat ja aukaisumekanismi osat on 20,00. Tämä tehty , mutta tarvinnee purkaa ja muuttaa originaaliksi, kun ei pelitä ton katon kanssa, mikä mulla on
– Äänieristystä ostettuna rintapeltiin sisäpuolta varten, taakse mattoa 35,00
– Radion asennus 150€Niin, olis tuossa talvipyörätkin vantiksilla, mutta kummit on niin surkeet, ettei niitä viitti alle viritellä, muutenhan tuo olisi oiva talvipeli.
Päätetään tämä projekti, niin ei tule ikuista. Kuvia oli aiemmin.
Hintaa kertyi komeat 1653,60 Euroa. No kummit tietty oli kolmannes.Taas kesä ajellaan ja katsotaan syksyllä missä mennään, eli tarviiko mitään.
Kiitokset seuraajille ja vinkkien antajille ja muistakaa morjestella.Eikös se Vanhanenkin asu Nurmijärvellä, niin ettei Ikeaan ole kauheen pitkälti mattokaupoille, jos halvalla haluaa. Kannattaa mitata etukäteen penkkien koot, niin saa ehkä sopivammat matot.
Kuvia Sitruunasta.
Mä laitoin Gorilla teippiä.
Vähän joutui leikkaamaan etupuskimeen, eli puolet pois.
No, projekti vaiheessa koeajo.
Avaimesta käymään ekalla.
Hirveä kolina ensimmäisessä vasemmalle kääntyvässä mutkassa, no loppui, olikohan jäänyt avaimia johonkin?
Loppui , siis eteenpäin heilutellen, ei kuulu mitään ylimääräistä.
Jarrut toimii aluksi jotenkuten, paranee.
Tankkiin bensaa ja kotiin.
Ensimmäinen vaihe suoritettu.Auton vahaus ja kahvittelu 2 tuntia.
Vähän pitempi koeajo kolmella tarkistus stopilla.
Öljytikku hönkii jotain, kiristetty kumia ja tungettu kunnolla paikalleen.
Jarrut ei lämpiä – jees jees. Pitääkin jo paremmin.Seuraava stoppi ei mitään erikoista, öljyä ei lennä mistään jne.
Sitten kiritaival, kulkee komeesti satasta, nopeammat ei yritä ees ohittaa vaikka tarjoan tietä menemällä reunaan, siis pökköä pesään ja kotiin. 60 kilsaa ajettu kakkostestiä.
Nokkapelti auki, kone käy kauniisti.
Ainoa moka on vilkunjohto, joka on sulanut, kun on lämmennyt ja ottanut kiinni kuumaan pakosarjaan. Eli nyt ei voi kääntyä vasemmalle, lienee polttanut lampun.
No nyt on jäljellä vielä muutama pikku fiksaus ja sitten projektin lopetus toivottavasti muutaman päivän sisällä.
-
JulkaisijaArtikkelit