Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Mikäli kokous ei onnistu niin pidetään varjo kokous Hyvinkään Sveitsin rinteissä telttaillen 😉
Lähtö voi hyvinkin olla Sveitsistä, mutta reitti sieltä reilusti pohjoiseen.
Jos nyt keväällä varaa laivamatkat ja korona tilanne ei olekaan kesällä rauhoittunut ja rokotuksia ei olla saatu, onko laivamatkat peruttavissa, vai onko ilmoittautuminen sitova oli tilanne mikä hyvänsä?
Kuten kesäretki ilmoittautumissivulla kerrotaan ilmoittautuminen tässä vaiheessa ei sido mihinkään.
https://www.2cv.fi/killan-kesaretki-2021/Sitova ilmoittautuminen avataan kun tapahtuman järjestäjä tekee päätöksen tapahtuman järjestämisestä tai peruuttamisesta.
Meidän nykyinen varaus Finnlinesille on peruttavissa kuluitta 6 viikkoa ennen lähtöä joka tapauksessa.
Helge väläytteli Nyytisessä 1/2021 korvaavaan retken järjestämistä jossakin kotimaan periferiassa. Asiasta keskusteltiin Hupimestarin kanssa jo ennen lehden ilmestymistä. Mikäli Kilta ei ota koppia asiasta, niin keskustelemme Hy-Rin sisällä pohjoiseen suuntautuvan retken järjestämisestä tai asian hankaloituessa retken voi järjestää ryhmä 2CV harrastajia, valtiovallan kokoontumissäännökset tottakai huomioiden. Maailmankokousjärjestäjän päätöstä odotellaan kuluvan kuukauden loppuun mennessä, sen jälkeen päästään varmaankin tekemään päätöksiä suuntaan jos toiseen.
Uusia on saatavilla jos koko täsmää.
https://ranskalaiset.fi/tuote/citroen-viikset-metallia-yleismalli/
Tässä Mikalle mittausvinkki.
Kiitos Raimo, tuo mun kyseinen kampi on jo kunnossa. Löytyi paikka jossa laakerin vaihto onnistui helposti.
Tuo on juurikin se kouru, valitettavasti myin juuri varastossa olleet lisää on tulossa ensiviikon lopulla.
https://ranskalaiset.fi/tuote/vesikourun-korjauspelti-sinkitty-50cm-citroen-2cv/
Löytyy käytetty taka- ja etupuskuri ilman käpyjä. Hinta 20 eur /kpl.
Löytyy myös uudet, valmiiksi maalatut AC140. Etupuskuri 42,95 eur ja takapuskuri 47,50 eur. Kävyt mahdollista ostaa erikseen.
Ei ole tullut ainakaan vielä yv
Huomasin pari päivää sitten että yksityisviestit ei toimi. Laitoin ylläpidolle viestin asiasta. Nyt kannattaa kuitenkin käyttää jotakin muuta kommunikointi tapaa.
Jasu, kyllä Jimmi tietää mistä osia saa, jos jostain ihmeen syystä ei Jimmin omista varastoista löydy.
Mitä tulee tuohon laakeriin, niin niin tähtimallin laakerissa on huomattavasti ohuempi koskestuspinta, joka saattaa aiheuttaa helpommin “epäsopivuutta” kuin tähtimallin laakeri, jonka kosketuspinta on lähes 3x leveämpi. Vaihto toisinpäin, kuten Jasu kertoi, niin “epäsopivuus” riski on pienempi. Riski on kuitenkin aina olemassa kun laakeri ja asetelma on eri paria.
No voi itku, 99% tällä foorumilla on kuitenkin perinteinen ja alkuperäinen kaasari koneessa. Tällöin käynnistymisen esteenä seisonnan lälkeen on hyvinkin usein polttoaineen saannin ja vajaa tehoisen akun yhdistelmä.
Mutta oletetaan että kaikki saa kulkimensä käyntiin ja pääsee mukaan Helgen ideoimalle talviajoretkelle, jota tämä topiikki koskee. Toivotaan että saadaan lisää lunta ja kuivat pakkaskelit!
Meinasi siirtyä mahdollinen talviajelu työlään kautta mahdottomaksi…
Mä ajattelin kokeilla tuohon uuteen työn alla olevaan moottoriin tuota Burtonin uutuustuotetta helpottamaan sesisotuksen jälkeisiä käynnistyksiä. Meinaan tuota käsipumpulla varustettua polttoainepumppua.
Polttoainepumppu, käsipumpulla, Citroën 2CV6, Dyane, Visa ja Mehari
Oliko kulkimelle jokin hinta?
Itse itselleni vastaten. Eli ainakin tanskalaiset on laittanut tapahtuman kalenteriinsa, eli ei siis näyttäisi hyppäävän Tanskan yli.
http://www.mingenvej.dk/dck/index.php?side=kalender#MAJ%C2%A02021
Onkos tässä Uudenmaan alueella ketään moottorivelhoa, joka voisi tulla mittaamaan päittäisvälyksen yhdestä Hyvinkäällä sijaitsevasta projektimoottorista?
Tönärillä mitattuna liikkuu 0,24 mm, eli vaatii hieman säätöä.
Jos tuo lyhyt koodi tulee näkyviin sisällön sijaan, on pikaviesti lisäosa pois päältä. Todennäköisesti nykyinen webmaster tekee jonkin sortin tutkimustyötä.
-
JulkaisijaArtikkelit