Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Kiitokset vinkeistä. Vesilahdella kaivellaan tällä viikolla erästä hallia, Sipoon suunalla navetan vinttiä. Hienoa todeta että kun hätä on suuri, apu on lähellä (Suomi on loppujen lopuksi pieni maa, ja vinkkejä satelee lähi-itää myöten).
Tänään ongelmat tuntuvat jo kohtuullisilta, huomenna alan jo purkamaan jotta pääsisi taas kasaamaan. 😕😯
Niinpä Pertsa annoitkin ratkaisevan vinkin, ja hyvä että ikään kuin tiskin alta kun loppuivat kesken. Kiitos siitä, palsta toimii.
En minä osaa epäillä toyojen laatua. Jos osaavat tehdä leveät ja matalat Porscheenn, uskoisin että osaavat tehdä myös sätkään.
Ja laitanhan minä jos jonkinmoisia amerikanöljyjä koneeseen ja itämaan bensaa tankkiin, että voihan noita ei-ranskiksiakin kokeilla.Eikä mitään aamenia vielä.
Mitä maalia kannattaisi käyttää kalliin (69e/l) automaalin sijasta? Sätkän pitäisi olla puolimatta/matta musta (matta koska EN saanut lokareita täydellisiksi, musta siksi että se hoikentaa…). Peltikattomaalin kiiltoaste osuisi juuri kohdalleen, mutta kestääkö se ensinkään kulutusta? Vaiko sittenkin Miranol? Ruiskulla meinaan vetäistä, vaikka maalattiin me yksi amazooni nuorina poikina telallakin…
Ehdotuksia ja kokemuksia vastaanotetaan.miki
Hyvältä tuntuu toyo alla, vaikken kamalasti kehdannut projektia liikutella. Huomattavasti jämäkämmät kuin misukat. Sipoon lammasfarmari asensi ne vanteille, ja kehui pyöreiksi (kaikki renkaat kuulemma eivät ole). Yritti sellaiset itselleenkin tilata, mutta ostin viimeiset. Ei huono ostos, mikäli kestää edes puolet siitä mitä misukka.
n. 42 ekee/kpl + rahti n.25 e. Asennuksesta en vielä ole varma, mutta kai siihenkin joku kymppi menee. Toivottavasti renkaat on OK, sillä en ole sellaista toyoa edes nähnyt 😯
Tulipas tarjouksia ja vinkkejä! Kiitokset niistä. Tartuin siis vinkkiin ja tilasin ihka uudet toyot sätkääni. Toivottavasti japsirenkaasta ei tartu mitään tauteja… 😯
AKE ei vaatinut projektiini turvakaaria, mutta vaimoni vaatii.
Lupaa ei niihin tarvitse, mutta jos sellaiset asentaa, niiden täytyy vastata tarkoitustaan, eli olla riittävän tukevat. AKE:n virkamies ei suullisesti osannut kertoa mikä on riittävän tukeva, katsastusmies kuulemma osaa.
Mutta turvallisuutta saa parantaa, ja nykysäännösten mukaan esim. jarrujärjestelmän modernisointi ei vaikuta kanta-ajoneuvon prosentteihin.Meidän mattoteline muuten on tehty n. 50 x 1,5 teräsputkesta, joten voisin hyödyntää sen. Naapurin telinettä en mitannut. Varmaan samaa kaliiperia.
Nuo Jukan kaaret on valmiit, joten säästäisin jos nyt en varsinaisesti rahaa, niin ainakin mielettömästi vaivaa.-miki
Lähettäkää minulle niksi-nyytiset, ja se on melko nopeasti PDF. Tekijänoikeushan siinä tietenkin on, että laittakaa sähköpostia niin neuvotellaan. Eikös se kuitenkin jaeltu Kiltalaisille, joten Kiltalaiset saisivat oivan sähköisen varmuuskopion.
Kai teillä kaikilla jo on ajotietokone jonne tallentaa? 😉
Jos foorumilta löytyy linux-(ohjelmoinit)gurua, saa ilmoittautua. 😈Näyttäis tuo Tornion keskusvarasto tarjoavan sellaista huuto.netissä, hieman heikolla menestyksellä. Voisitte huudella vaikka kilpaa 😮
…Tai jos joku omistaa teksteillä/viiksillä varustetut alkuperäiset, niin voisi lähettää minulle digikuvan. Kumiahan saa etolasta, ja silkkipaino on keksitty.
miki@aller.fiKierteet on, suurkiitos tekijälle. Jengaa löytyi aivan tästä pääkaupunkiseudun kupeesta, kymenlaaksosta. Olisikin ollut liikaa toivoa että naapurilla sellaiset vermeet olisi ollut.
Kahvia ja pullaa oli tarjolla, ja matkaevääksi pissapojallinen (!) 7 mm tähtilukkoprikkoja, nylock- muttereita, tavallisia muttereita, prikkoja ja kovateräspultteja jollaisia yhdelläkään sätkänharrastajalla ei ole koskaan liikaa. Jaettu ilo on tässä tapauksessa vähintäänkin viisinkertainen ilo. Kiitos vielä kerran. 😀Venyttäminen olisi ehkä onnistunut mikäli olisi siirtänyt vaihdelaatikon rintapeltiin/etuakseliin kiinni. Silloin tarve olisi ollut about 7 cm. Silloin olisin joutunut kajoamaan koneen kiinnitykseen, ja lupalapussa sanotaan “…alkuperäisiin koneen kiinikkeisiin…”. Myöskin C-matic olisi silloin poissuljettu vaihtoehto. Sisälokarit menee kyllää uusiksi teki venytyksen miten vaan. Leikkasin vetareista eteenpäin auki. Aion jättää mahdollisimman paljon tilaa koneen ympärille. Joudun jo nyt vähän väliä onkimaan sytytystulppia jäähdytyspeltien välistä…
http://www.2cvtools.com/www_2cvtools_com29.htm
Tuolla on vaikka mitä mistä lainata ideoita. Erityisen hellyyttävä on tuo kaasarinirroitusavain.
Jos jollakin on Niksi-nyytiset sähköisenä tai paperisena versiona, voin tehdä siitä esim. pdf:n tai webbisivuston josta voi ottaa ns. autotalliprinttejä sotkettavaksi. Muutenkin sellaisen uusintapainos olisi paikallaan. Uusia jäseniä on, ja varmasti osa vanhoistakin on jo omat nn:t kadottaneet tai loppuun selanneet.Kyllä minä korin siirtoakin harkitsin, tai en varsinaisesti korin vaan lokarin kiinnityksen siirtoa. Luonnoksissa keula näytti vielä oudommalta, kun pyöränkaaren keskipiste siirtyy akselin keskipisteen yli. Tähän päädyin, ja mitä noita on nähnyt, suurin osa on tehnyt näin. -Ja näin pitkä jatke siksi, että koneen ja rintapellin väliin mahtuu C-matic 😈
Ei, ei sitä minulla vielä valitettavasti ole…
Pitää vielä miettiä tuota muotoa. Ideoita vastaanotetaan. -
JulkaisijaArtikkelit