Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 34)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150047

    Eipä ole uusia uutisia. Kesällä 2009 ajoin Thundersky-litiumakuilla 3500km ja kohtalo puuttui peliin viikko ennen aiottua talvilepoa. Eräänä yönä latauksessa olleet akut olivat syttyneet palamaan ja koko sätkän takaosa paloi. Moottori ohjaimineen säilyi vaurioitta. Moottorissa oli paljon vääntöä, mutta vähän kierroksia, joten ajaa pystyi liikkeellelähdöstä huippunopeuteen nelosella. Oman mittarin mukaan kulki 80km/h. Ehdin ostaa pari GSA:n vaihteistoa, joista piti soveltaa sätkään, mutta tosiaan kohtalo puuttui peliin. Sätkä odottaa kylmässä tallissa kunnostusta (ja rahaa akkuihin). Aika menee nykyisin kolmen pojan kanssa.

    Pitäisi kaivella kuvat ja tehdä Nyytisiin joku jutun poikanen aiheesta. Katsastus oli tuohon aikaan helppo. Nykyään pitää osoittaa sähköosien täyttävän e100 -säännön eli tarvitaan käsittääkseni sähköasentajan lausunto sähköpuolesta ja korkeajännitepuolen (yli 32V AC tai yli 50V DC) parempi suojaus.

    Mikäli joku vastaavaan projektiin lähtee niin suosittelen – lopputulos on aivan verraton ja muistakaa hankkia litium-akuille hyvä BMS eli hallinta/valvonta/balansointi -järjestelmä.

    Rahaa kannattaa varata n. 4000e + akut 4000-5000e/100km

    Mikky

    vastauksena käyttäjälle: Etu / taka akselin kiinnitys pultit runkoon. #157180

    Vielä lisäyksenä aikaisempaan viestiini, että tosiaan CRC:tä ja vasarointia sekä parin tiukimman pultin kohdalla edestakaisin vääntämistä ja muistaakseni yksi kahdeksasta poikki. Toisaan aikaa projektiin oli ja sitä myös paloi. Olisikohan tuo ristikkoavain tullut käyttöön parin viikonpäästä ensimmäisistä vääntelyistä ja CRC:stä.

    vastauksena käyttäjälle: Etu / taka akselin kiinnitys pultit runkoon. #157176

    @Musta Hattuinen Mies wrote:

    Mitenkäs oletette saaneet rungon läpi aksesille tulevat kiinnityspultit irroitettua näppärästi ja ehjinä uudelleen käyttöä varten..

    Aikanaan peruskorjauksen yhteydessä (n. 19v sitten) avasin pultit nostamalla pyörillään olevaa runkoa tunkilla niin, että sai ristikkoavaimen alle ja laskin tunkkia reilusti ja laitoin n. 3m jatkovarren ristikkoavaimeen. Ensimmäinen ristikkoavain oli joku halpis ja meni kieroksi, seuraavalla aukesi kaikki pultit em. keinolla.

    Mika

    PS. Eilen ajettu sähkörättärillä ekan kerran töihin ja takaisin… litiumakuilla.

    vastauksena käyttäjälle: Jääratajot #156092

    @Satu wrote:

    Nyt ei muuta sit kun voittoo hakeen.. 🙂 kiitoksia tiedosta niin saadaan kiertopalkinto haalittua jaettavaksi seuraavalle voittajalle..

    Kun on vähän huonot akut tuohon käyttöön… kun ainoa sätkä on siis sähkökäyttöinen… tekisi mieli lähteä 😉

    Mika

    vastauksena käyttäjälle: Jääratajot #156089

    Aina kun olen ollut kisaamassa (ikusena kakkosena) niin Kosonen Lahdesta on napannut voiton mitä mielikuvituksellisimmilla härveleillä 😉 En muista montako vuotta on edellisestä vierailustani Oriselällä – ehkä kolme?

    vastauksena käyttäjälle: Iltalehti, Netti-tv: "Rätti-Sitikka muuttui sähköautoksi" #154841

    @Isoo-Jukka wrote:

    Korkea hatunnosto Mikalle!

    Kiitos!

    Kaikkea sitä innostuu värkkäämään. Sätkä on seissyt talven tallissa, enkä tiedä kestääkö laatikko vielä korjattunakaan kunnon ajoa. Ostin pari GS:n laatikkoa varalle, jos pitää alkaa rakentamaan vahvempaa. Voi kun olisi jo litiumakut niin voisi kunnolla ajella. Jotain viritystä voisi miettiä, että pääsisi jääradalle kokeilemaan. En ole yhtään ajanut talvella.

    vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150040

    @MikaVeee wrote:

    Ehkä sun kannattais kesällä mennä Varkauteen tutustumaan, jos ne vaikka olis saanut sen patteritehtaan jo toimintaan…

    Jospa ne sponsorois sulle akut ?

    Taidan aloittaa käytetyillä kiinalaisilla. Suurempi ongelma on akkujenhallintajärjestelmä, joita ei meinaa saada toimivia ainakaan kohtuuhintaan.

    vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150038

    @MikaVeee wrote:

    Hieno projekti ! Vielä kun saat kunnon akut alle..

    http://www.iltalehti.fi/autot/2009110810509529_au.shtml” onclick=”window.open(this.href);return false;

    Jep. Litiumit kehiin ensi kesänä. Perjantain lehdessä oli puolentoista sivun juttu.

    vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150035

    Kävin 15.10.2009 muutoskatsastamassa ePelin. Nyt se on laillinen, mutta laatikko on aika heikossa hapessa ja akut ei oikein toimi kylmällä ilmalla. Kevättä ja litiumakkuja odotellessa…

    vastauksena käyttäjälle: GS:n 4-vaihteinen laatikko + Visan kytkinkoppa #153633

    @amikasi wrote:

    ei taida kelvata 2cv:n kytkinkoppa, jossa on paikat visan antureille?

    Mulla on kans sellainen, mutta en tarvitse antureita. Pitäisi olla geesun laatikkoon sopiva kytkinkoppa, jota tuo ei ole.

    vastauksena käyttäjälle: GS:n 4-vaihteinen laatikko + Visan kytkinkoppa #153631

    Kävin hakemassa pari geesun laatikkoa pois kuleksimasta. Enpä ole niihin sen jälkeen koskenut. Visan kytkinkoppaa voi edelleen tarjota.

    vastauksena käyttäjälle: GS:n 4-vaihteinen laatikko + Visan kytkinkoppa #153630

    @Croisette wrote:

    Oletuksena on varmaankin, että molemmat pitäisi sitten viedä kerralla, että jos ei mikky halua viedä molempia, joku supersätkäilijä varmaan haluaisi sen toisen?

    Jos sille toiselle ei löydy kotia, eikä se hirveästi rasita lompakkoa niin voin sen toisenkin mukaani ottaa. Eiköhän isäni maatilalle sätkän, tiinan ja ax:n raatojen sekaan mahdu.

    Palataan asiaan.

    vastauksena käyttäjälle: GS:n 4-vaihteinen laatikko + Visan kytkinkoppa #153626

    Yksi 652-kone jo onkin nurkissa…

    vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150034

    http://www.youtube.com/watch?v=62ovKSk4Oxw” onclick=”window.open(this.href);return false;

    vastauksena käyttäjälle: Sähkörättäri #150032

    @Erkka wrote:

    Miten kiihtyy ja kulkee tuolla moottorilla..?

    Kun akkuja oi 4kpl niin kiihtyvyys 0-50km/h oli parempi kuin vakio kutosella, mutta sen jälkeen loppui akkujen virranantokyky. Nyt on testattu tripla-akustolla ja painoa on jo melkoisesti, mutta 80km/h tuli lasiin loivaan alamäkeen alle 10s ja sitten alkoi taas puhti hieman loppua. Käytännössä 60km/h menee tosi herkästi ja siis nuo kiihtyvyydet Ami8:n laatikon nelosella.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 34)