Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 3,422)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #234401

    Kysyppä NALLE KARHULTA Facebookissa yyveenä ohjeita miten ja millä pääset roplaamaan sitä 2cv-Wikin ohjelmaa / sisältöä.. Hän on ollut yhtenä aikoinaan rakentamassa tätä ohjelma muunnosta jolla 2cv-Wiki toimii tai on toiminut..
    Löytyy myös Apua Helpistä 2015 / 2016,, sivu 18 nimellä Ari “Nalle” Karhu..

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #234304

    Matti.. Ei siellä varmasti ole sulle mitään tärkeää mehän,, minä ja sinä osaamme jo kaikki ulkoa..
    Mutta tiijätkö edes miksi se aikoinaan alettiin väsäämään??
    Eli uusille mukaan tuleville harrastajille avuksi teesse itse toimintaan varten että uskaltavat itse alkaa roplaamaan kuljintaan ja saavat pidettyä kulkimet liikkeellä..
    Ei ollut minun idea se,, vaan silloisen Raadin.. Halukkaista tiedon kerääjistä sinne kyllä on pulaa ollut alusta asti ei ensimmäistäkään todellista oikeaa tallentajaa yli kymmenen vuoden ajalla minun lisäkseni,, et edes sinäkään ole tehnyt sinne ensimmäistäkään juttu??
    Se on helppoa kyllä sitten antaa tuollainen kommentti en yhtään ihmettele ja sentään olet Raadin apulainen??
    Minä onneton menin lupautuu kun muut eivät halunneet alkaa kerään ja tallentaan tietoa ja teknistä opastusta tuonne 2cv-Wikiin.. Että kiitti vaan kauhiasti sulle kannustuksesta.. Sammutele vain rauhassa vaikka koko 2cv sivusto ei minua haittaa..

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #234279

    Nythän asia on siten että kun siellä oli niitä kuvia joiden nimissä oli ä tai ö ja ne eivät enää näkyneet sen vuoksi.. Ne lakkas toimimasta kun ohjelmaa siirreltiin eri paikkaan /alustalle tai ties miten.. Korjasin ne kaikki keväällä nimeämällä ne ilman ääkkösiä eli ööstä tein oon ja äästä aan ja talletin sinne korjatut uudelleen nimetyt kuvat,, jolloin kaikki kuvat alkoivat taas näkymään..
    No nyt kun käy taas katsomassa tämän viimeisen ohjelman siirron jälkeen niin sinne on siirretty todennäköisesti joku vanhenpi varmuuskopio jonka mukana sinne on siirtyneet taas ne vanhat korjaamattomat ääkkösiä sisältäneet kuvien nimet ynnä muut..
    En viitsi alkaa tämän kummenmin tästä kiisteleen.. Olkoon toistaiseksi noin.. 🙁

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #234266

    Wanhassa 2cv-Wikissä on taas osa kuvalinkeistä epäkunnossa vaikka ne korjattiin viime keväänä.
    Kukahan ne jaksais korjata.. 🙁
    Niin kuin myös nuo ääkköset.. 🙁

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #234186

    Joo en tiijä miten tämän foorumin sais muistaan minut ja sääntöjen hyväksynnän..
    Eikä AdBlock vaikuta mitään oli se päällä tai ei..
    Kaikki konstit olen kokeillut,, cookietkaan ei näytä muistavan minua.. 🙂
    No yhen se tekkee vaikka tämä sivu ei muistakkaan ,, heleppo nuo ruksit on siihen lisätä joka kerta kun kirjautuu.. 🙂

    Toinen ajankohtainen asia on sitten tuo oman nimen näkyminen käyttätunnuksena,,
    Sen oman oikean nimen näkymisen voi toteuttaa myös kuten minä sen tein.. Eli kirjoittaa sen tuonne viestinsä alareunaan siellä näkyvään omaan infoonsa.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: 2 CV 4 (74) vetoakselin pallonivelet #233951

    Niimpä se helpoin on tehdä jos vaihtaa tuplaristikon tilalle samanlaisen.. 🙂
    Säästyy sen toisenkin puolen operoinnin samanlaiseksi.. 🙂
    Mutta tosiaan sen yläpään vaihto tehdään niin kuin kerroin edellä että pyörän puoleinen vetari ensin pois ja sitten poistetaan jarrurumpu sekä jarrukengät..
    Avataan kapeilla siirtoleukapihdeillä se alumiininen laakerin lukitus rengas sieltä rummun kiinnityslaipan takaa akselin kaulalta ja vetaistaan vetarin nivel ulos ja toinen ehyt tilalle.. Kohde kasataan päinvastaisessa järjestyksessä kun se aiemmin oli purkanut.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: 2 CV 4 (74) vetoakselin pallonivelet #233904

    Ei sinun tarvitse koko vaihteistoa vaihtaa,, vaan ainoastaan ne vetoakselin sisäpäät laipalliseksi eli sellaisiksi johon sitten istuu kuulamallin vetoakselit kiinni..
    Vaihto on yksinkertainen tehdä kun poistaa jarrukengät ja avaa siirtoleuka pihdellä sen alumiinisen laakerin pidätinrenkaan mikä sijaitsee heti sen laipan takana mihin jarrurumpu kiinnitetään.. Tietenkin joutuu ennen sitä irroittaan myös pyörän puoleisen vetarin.. Helppoa … 🙂
    Niin jäi sanomatta että sitten joutuu myös hommaamaan siihen uuteen laippaan sopivat jarrurummut myös.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Sivuston päivitys käynnissä! #233787

    Tämä järkiperäinen ja looginen järjestys on hyvä, ei kannata muuttaa kun luku käytäntö on jo tuttu kaikille.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettisivujen ja keskustelupalstan uudistus #233516

    No miksei jokainen myyjä tai ostaja voi merkitä paikkakuntaansa viestiinsä / ilmoitukseen.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    Näin me sitä suunniteltiin tehtäväksi meitin aivoriihessämme.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Sätkä rojekti -56 #232446

    Kuvien perusteella voisi olettaa että kori on 60 luvun puolelta.. Kun tuulilasille tuleva lämmitysputki on jo uudemmalla puolella.. Kuuluisi olla kuskin puolella kojetaulua.. 🙁

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Musta hattuinen mies! #231940

    Tällainen se oli silloin kun hankin sen itselleni.. 🙂

    Lunahod-2

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    Nettij@oksella on työn alla Joutoviikon tapainen viikon ryki Posiolla maailmankokouksen aikoihin (alustavasti viikko 30). Ihan vaan tiedoksi ettei nyt kovin montaa vastaavanlaista tapahtumaa tehtailtaisi päällekkäin.

    //jym

    Joo näin on suunniteltu.. 🙂
    Lapinjaos ei toistaiseksi lämpene järjestään mitään muuta rinnakkais tapahtumaa muualle,, vaan nyt Posio toistaiseksi työnalla..
    Manu.. Lapinjaos / Nettij@os..

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: 2CV4 vetoakselin irroitus vaihteistosta #231518

    Poista pyörän puoleinen vetoakseli.. poista jarrurumpu.. poista jarrukengät.. Nyt näet alumiinisen laakerin lukitusrenkaan sisimmän vetoakselin nivelen jarrurummun kiinnityslaipan takana ota kapeat siirtoleuka pihdit ja avaa alumiininen lukitusrengas ja vedä vetoakseli laakereineen ulos vaihteistosta.. Yksinkertaista.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

    vastauksena käyttäjälle: Nettipilkki 2016-2017 #231008

    Propilkki2 sivuilta kun käy lukemassa myös PC päivityspaketin tiedot 1.1.5 niin tuo päivitys on tehty mobiili sovellutuksen yhteensopivuuden vaatimuksien mukaan PC 1.1 versioon… Eli tabletin ja PC:n versiot luvataan olevan yhteen sopivat.. 🙂

    Mauno Nurkkala.. Raahe - Piehinki - Ylitornio.
    Lapinjaos Hupimestari.. 🙂

Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 3,422)