Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
No nythän se selveni, ajatteli jo että jossain kohtaa prakaa isommastikin.
Tuohon viellä jankkaisin kun oli oikein avoin kysymys kaikille: @2cvjimmi wrote:
kenelle me ollaan niitä säästämässä ja miksi?
Ihan mustavalkoisesti ajatelleen: Meillähän ei olisi tässä maailmassa yhtään vanhaa asiaa jos mitään ei säästettäisi. Ei yhtään vanhaa rakennusta, autoa, astiaa, maisemaa. Ei yhden yhtä rättäriä jos jokainen sukupolvi pyyhkisi ahteriaan omilla saavutuksillaan! Tiedän ettet tätä tarkoittanut mutta hymistelevä keskustelu ei ketään kiinnosta. Virtuaalisesti voi vetää välillä överiksikin.
@akaile wrote:
Käsittääkseni A-tyypin pohjaratkaisulla on tehty kaikenkaikkiaan 11 miljoonaa yksilöä. (?) Kaikenmaailman saastemääräyksien myötä rättäreiden romutus tulee kiihtymään entisestään, koska keski-euroopassa ei kertakaikkiaan ole samanlaisia mahdollisuuksia harrastaa(=rakentaa ja säilöä) kuin Suomalaisilla… (Takametsät, vanhat ladot jne jne) Tämän ovat varmaankin havainneet kaikki sätkäpersoonat asuttuaan/oleskeltuaan ulkomailla. Näin ollen en oikein pysty allekirjoittamaan Pian mietettä, että sätkät loppuvat kesken?
Onkohan tässä päässä (mun omassa) tosiaan jokin perustavaa laatua oleva logiikkavirhe kun en saa tolkkua tähän lausumaan vaikka kuinka luen…Ensin kerrot syyt että miksi ne sätkät vähenevät mutta et kuintenkaan ole samaa mieltä että ne vähenevät… 😯
@Isoo-Jukka wrote:
Alä Pia jätä kerniä väliin, se oikeasti hiostaa siellä! 🙂
Heh, ei se siellä alla voi enempää hiostaa kuin nytkään 😆 Laitan gobeliinia päälle. (Ei sitten yhtään alkuperäistä sekään.)
Toisaalta avarakatseisuutta on suvaita niitä jotka eivät ole avarakatseisia sekä ymmärtää niitä jotka eivät ymmärrä. (En tarkoita ketään henkilökohtaisesti)
Kiitos Olli selvennyksestä matalattiavehkeitä kohtaan. (En oikeasti ymmärrä sitä syytä siihen että miksi niitä tehdään, syy kääntää päitä on mielestäni heppoinen koska niissä on tehty niin iso (?) työ – enkä usko että se tuo esim. ajomukavuutta autoon)
Lähinnä se miksi karsastan noin isoja muutoksia että kajotaan rakenteisiin juontaa ainakin minulla siitä että jokainenhan tietää miten paljon 70 – 80-luvuilla tehtiin vanhoihin hirsitaloihin materiaali- ja mallimuutoksia. Kaikenmaailman elintasosiipiä ym. purettiin vanhoja rakenteita, korvattiin pintoja väärillä materiaalilla ym. Nykyajatuksen mukaan moni rakennus pilattiin, silloin sitä ei tiedetty. Nykyään tiedetään että jos haluaa vaihtaa vaikka ovet tai ikkunat uusiin niin ne alkuperäiset on vietävä vinttiin että joku joskus voi ne halutessaan palauttaa paikoillleen. Onneksi sentään ennenkin on näin tehty ja monet julkisetkin rakennukset (Kansallisteatteri esim) on palautettu vanhaan loistoonsa kunnostamalla alkuperäiset löydetyt osat. Tapettikerrosten alta löytyy aarteita.
Itse mietin nyt kun haluan verhoilla ovipanelit sätkästä että jätän ilman muuta sen alkuperäisen kernin sinne alle koskematta että sen voi ‘joku’ halutessaan palauttaa näkyville. En voi kuvitella vain että olen jollain tapaa tämän sätkän viimeinen käyttäjä vaikken sitä eläissäin möis.
@Jasu wrote:
Ei kai se tosiaan ole keneltäkään pois että rakentaa omastaan itselleen mieleisen..? Tietääkseni omaansa saa rakentaa sellaiseksi kuin se itseään miellyttää (tieliikennelain/muutosluvan puitteissa)..?
Jos sallitaan vain “alkuperäisen” vaaliminen, niin loppuu tämä, muuten niin mukava, harrastus…
Mun logiikka ei riitä tuohon ylläolevaan lauseeseen. Koska fakta on että 2cv on erittäin rajalllinen laji nykyään ja uusia ei tule kun nykyinen kanta on käytetty loppuun. Luulisi äkkiseltään että alkuperäisen vaaliminen olisi ainoa tapa jatkaa tätä ‘muuten niin mukavaa harrastusta’ noin niinkuin isommassa mittakaavassa.
Näin muutaman näitä matalalattiasätkiä Mostissa mutta en käsitä niiden ideaa. Mikä se on? Tietysti mäyräkoirankin on helpompi sinne mennä kun ei tarvitse hypätä. Näin myös muutaman trailerilla tuodun viimeisen päälle kunnostetun. Tosi on että kyllä mä miettisin itsekin monta kertaa että jos mulla sellainen olisi että ihan oikeasti ajaisinko sillä koko reitin päästä päähän kaikkine riskeineen. Ihmiset haluavat niitä kuitenkin nähdä/näytellä joten ymmärrän että ne tuodaan tavalla tai toisella paikalle.
Helgen kirjoitus oli ihan mielenkiintoinen. Ei sentään verrannyt autoa naiseen tms. 😆
@HENKKA wrote:
En ole vielä löytänyt netistä mitään tietoa mahdollisesta mailmankokouksesta Espanjassa. .
Täällä jo ainakin päitä kolistellaan yhteen:
http://www.doscaballos.org/forum57.html” onclick=”window.open(this.href);return false;En osaa sanaakaan kieltä mutta innokkaalta vaikuttavat.
Ja taas on Suomessa yksi rättäri katsastettu 😛
Ja vielä kuivakkaan asiallisesti. Siitä lisäpisteitä Tuusulan uudelle katsastamolle.
Tekee mieli purra nilkasta sellaista katsastusmiestä (yleensä miehiä) joka suhtautuu vain huumorilla sätkiin. Toki ymmärrän että ne tuovat vaihtelua heidänkin arkeensa mutta kun sitä maksaa täyden hinnan että se auto katsotaan kunnolla niin huonossa lykyssä saakin Hymistelyä, Hihittelyä, Hylätty:n ja Höntin olon. Yleensä hylätty on tullut syystä mutta kyllä olen hyppinyt tasajalkaa ihan aiheestakin konttorilla.
Nyt on onneksi uudet ajat. Vai onko mun pelit vaan parempia 😆
Veikkolasta on pölähtänyt Tuusulaan yhdet vaaleasiniset Ami-penkinpäälliset penkkeineen Sinisessä Sätkässä.
Jahka saan alkuperäiset sätkänpenkit verhoilutettua niin ovat tarjolla. Jos siis kyse on näistä.
Härreguu mitä hintoja…
Vaikka AX jos vaan sellaiset jollain ylimääräisinä pyörivät niin olen kiinnostunut. (Onko sätkään koskaan niskatukia tehtykään, luulin että ne on aina jostain muusta mallista)
Onpa tosi hauska kuva. Sätkä posiitivisessa valossa.
(Ovat ehkä päätyneet siihen siksi että hakusessa on ollut mahdollisimman ‘heikkotekoinen’ menopeli…)
Kaksiovinen kaikenlisäksi 🙂No on varmaan hyvät penkit, hieno homma. Kysymys: mistä hankit penkinkumeja ja paljonko maksoivat?
Kello löysi jo kotiinsa takaisin. Kiitokset lähtivät kuntaan. Hyvää palvelua!
(Taas huomasi että siellä Karjalan Laulumailla ei tule oltua niin kello kaulassa)Auts! jos on kello dimandeilla niin sitten se on minun. Roikutin sitä sängyreunalla, täytyy katsoa kotona otinko mukaan…
Jokatapauksessa: oli aivan mahtavat Koukerot taas kerran meille järjestetty! Kiitosta vielä kerran.
:atlahipute aimlennut notaasunnahuJ
?anavukliep assulestakise no itsket ämät nähökiskiMTietotekniikka on ihmeellistä. Nyt kun muokkaan niin näppylät tottelee. Luulin jo että Minä Olla Tulla Hullu kun teksti pakeni väärään suuntaan…
Siis siinä sitä ollaan suu messingillä juuri ennen lipunnostoa. Sitä ennen nostettiin jotain muuta. Tuota punaista takana. Sinistä ei tarvitse nostella, sitä vaan katsellaan ja kastellaan kun kerta tunnin välein tuli sinisestä taivaasta vettä. Bleu Celeste. Onko se sen värinen – taivaallisen sininen. Laittakaa tähän taustalle hanurimusiikkia autotallin radiosta. Onneksi juhannussalko ei näy. Siitä tuli sanomista. No eipä ollut variksia pihassa. -
JulkaisijaArtikkelit