Kirjoitetut vastaukset

Esillä 15 viestiä, 166 - 180 (kaikkiaan 452)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • vastauksena käyttäjälle: Tyhmiä kysymyksiä / 2CV 4-AZ-A2 vm. 1974 #171408

    On monia ääntelemättämiäkin sätkän rumpujarruja kuitenkin nähty. Niin kuin mun Waltterissa jonka jarrut on ihan mutulla ja sattuman säädöillä kasattu, eturummut on edelleen aikaisemman omistajan jäljiltä. Uuden jarruhihnan päähän voi viilata vähän pyöristystä, joskus sekin auttaa vähentämään ääntä. Miksei tietysti vanhaankin.

    vastauksena käyttäjälle: Minkä harrasteauton rengaskerta maksaa jo 600e? #171119

    Ei kai se Rengasonlinen vika ole että suomalainen kuljetusliike hukkaa tavaraa terminaaliensa nurkkiin. Kahdeksan vuotta sitten tilasin kotimaisesta verkkokaupasta telkkarin, matkalla Helsingistä Pirkkalaan Itella onnistui hukkaamaan sen kahteen kertaan. Soittelin suoraan Itellalle ja aina se lopulta löytyi jostain terminaalin nurkasta. Tietojärjestelmissä ei ilmeisestikään ole automatiikkaa joka ilmoittaisi heille jos paketin matka ei edisty. Ja pahimmillaan joku näpyttelee vahingossa koko lähetyksen perille toimitetuksi vaikka piti vain osa kolleista merkitä toimitetuksi. Silloin järjestelmästä ei näe katsomallakaan että jotain on vielä matkalla.

    vastauksena käyttäjälle: Tyhmiä kysymyksiä / 2CV 4-AZ-A2 vm. 1974 #171399

    Yhdeksän euroa kappale maksoi kilvet kun viime vuonna uusin ruttaantuneen. Tilauksen jälkeen kestää muutama viikko odotella ja haluavat vanhat palautettuna tai byrokratiaselvityksen katoamisesta.

    Kutosen katon alkuperäisessäkin avausmekanismissa on saranapäässä reilun sentin säätövara pitkissä ruuvinreijissä, kai näissä toleransseja on ollut uutenakin.

    vastauksena käyttäjälle: Tyhmiä kysymyksiä / 2CV 4-AZ-A2 vm. 1974 #171387

    Elämäni ensimmäistä kertaa sätkällä ajaessa öljynpainevalo pelasti koko moottorin. Joku (minä) oli kiirehtinyt kasatessa niin paljon että toisella puolella oli kaksi venakopan tiivistettä ja toisella puolella ei yhtäkään. Onneksi siinä oli ISO merkkivalo näkyvällä paikalla kiinnittämässä huomion. Oikeastaan voisi vielä tehdä lisäkytkennän joka laittaisi summerin soimaan silloin kun moottori käy ja öljynpainevalo palaa. Vaikka kolmen sekunnin viive summeriin niin se ei pärähtäisi turhaan käynnistäessä. Tai tekniikasta mitään ymmärtämättömille kuljettajille vielä parempi moottorinturvaaja olisi sytytysvirran katkeaminen öljynpaineen kadotessa kesken ajon.

    vastauksena käyttäjälle: Käy katsomassa killan uusien sivujen edistymistä #170562

    Olisiko mahdollista ja kokonaisuutena helpompi järjestää vanhojen sivujen (eri kielisten) osoitteet edelleen toimimaan ja ohjautumaan sinne missä kyseisen asia sijaitsee uusilla sivuilla. Maailman kaikkien sätkäjärjestöjen nettisivuille ei päivitystä kovin helposti saa masinoitua vaikka Jukka seisoisi koko kevään päällänsä.

    vastauksena käyttäjälle: Muokkaa #171871

    @Akaile wrote:

    Myydään, ostetaan, sekalaista, projektit ja kulkimet-osiot tulee säilyttää sellaisina, että niitä voi muokata.
    Loput osastot voi rajata 20min muokkausikkunalla, eli sen jälkeen viestinkirjoittaja ei niihin pysty enää kajoamaan ilman ylläpidon apua. Esittämäni ratkaisu on kompromissi entisen ja nykyisen foorumin välillä, joten pyydän harkitsemaan tätä vaihtoehtoa vakavasti.

    Ehkä paras vaihtoehto. Jos vaan foorumikone taipuu siihen, joskus aiemmin muistaakseni ei taipunut ainakaan.

    vastauksena käyttäjälle: Muokkaa #171860

    Muokkaamisen rajoituksella on hyvä puolensakin, monella foorumilla sitä perustellaan sillä ettei kirjoittaja jälkikäteen voi poistaa viestejänsä tai muuttaa sanomisiansa, tehden keskusteluketjusta joko järjettömän tai lukukelvottoman. Tällä foorumilla moista tilannetta ei ole kai vielä tullut mutta joku päivä joku pelle sen vielä keksii.

    vastauksena käyttäjälle: Mielenkiintoisia 2CV- ja Citroen-uutisia (ACIn kautta) #160739

    Voi kun olisi vielä euromääräisiä tai edes prosentuaalisia nousuarvoja kerrottu.

    vastauksena käyttäjälle: Bensamittari ei toimi #171341

    Melkein ihan tyhjäksi ajaessa siitä heilumisesta on jopa hyötyä, siitä pystyy arvioimaan että on siellä tankissa vielä jotain kun kuljinta keikauttaessa viisarikin vielä värähtää.

    vastauksena käyttäjälle: Suomalaisviranomainen aikoo helpottaa rakentelua #171240

    Katsastajille tiedot uudistuksista tapaa tulla ylemmiltä viranomaisilta vasta samana päivänä kun sääntö astuu voimaan. Mutta siellä se uusin saatavilla oleva tieto kuitenkin on.

    Voisiko olla hyvä jos killassa nimettäisiin oikeasti rakentelumyönteisistä henkilöistä koostuva komitea antamaan näitä lausuntoja. Eikä varmaan haittaisi jos sillä komitealla olisi avattuna keskusteluyhteys FHRA:han, siellä on varmasti paljon yleistä rakentelutietoa.

    vastauksena käyttäjälle: Takajarrujen herättelyä #171217

    Helpottaa muttei välttämättä sittenkään ratkaisevasti. Waltterin toinen takarumpu tulee pois ja menee takaisin niin kuin kuuluukin, toinen taas niin kankeasti ettei ilman jarrunkenkiäkään (kokeilun vuoksi) liiku ilman raskaita työkaluja. En tiedä miksi, pyörimissuuntaan toimii kuitenkin ongelmitta kun vaan saa paikalleen.

    vastauksena käyttäjälle: Motonet-löytöjä #171142

    Joku kynnys uusissakin releissä on sille koska aletaan tiheällä vilkulla varoittamaan pimenneestä polttimosta. Onko se sitten 1-2 vai 2-3 lampun kohdalla, sitä en tiedä. Lamppuja tai muuta vastuskuormaa lisäämällä/vähentämällä sen voi todeta.

    vastauksena käyttäjälle: Takajarrujen herättelyä #171214

    Juuri näin! Lisävinkkinä että rummun ulosvetämiseen ei tarvita välttämättä erityistä työkalua tai vanhan vanteen uhrausta, mikä tahansa keskireijällinen vanne toimii ulosvetäjänä kun laittaa keskireikään sopivan pitkän pultin.

    vastauksena käyttäjälle: dyane sihahtelee ! #170878

    Minä kun en pussihousu ole niin korjaan/vaihdan takimmaista pakoputkea vain pakuversion malliseksi eli takapyörän eteen vasemmalle päin päättyväksi. Siinä poistuu samalla monta muutakin ongelmaa jäätymisvaaran lisäksi. Eikä mielestäni tule yhtään uutta ongelmaa. Edes ääni ei juuri muutu.

    vastauksena käyttäjälle: Tukivarren vaihto #171153

    Loistavaa ohjetta. Miten pystyy tunnistamaan pahasti muttei vielä puhki ruostuneen tukivarren? Koputtelemalla ja kuuntelemalla? Ruostuuko kutosenkin tukivarret yhtä hyvin?

Esillä 15 viestiä, 166 - 180 (kaikkiaan 452)