KUPPIS 2022 -tapahtuma vietettiin lämminhenkisessä tunnelmassa Äänekosken Sumiaisissa Kangasniemen leirikeskuksessa 16.-18.9.2022.
Yhteensattumien vuoksi tapahtuma jouduttiin siirtämään jonkin matkaa syssymmälle, mutta ennakkopeloista huolimatta – tai mistä sen tietää vaikka niiden ansiosta – säät suosivat meitä ja suhteellisen lämmintä riitti sisäisesti sekä ulkoisesti. Sadekaan ei haitannut, koska vettä tuli silloin kun sitä ei huomannut.
Isämestarirallin osakilpailu suoritettiin hienosti ja rasteille löydettiin kauniit ruskaiset maisemat. Tulosten laskemisessa mennee vielä tovi, joten tuloksiin palataan myöhemmin.
Missikisasta on oma juttu täällä (avautuu uuteen ikkunaan).
ONKIKISA
Kuppikseen oleellisesti liittyvät onkikisa osoittautui varsin haastavaksi johtuen lapsiystävällisestä rannasta. Mutta kaikesta huolimatta kalaa tuli peräti 495 grammaa, joka vastaa lähes puoli kiloa tuoretta lähiruokaa!
Suurimman saaliin sai Kesun oma Pietari Heikki Virtanen peräti 0,215 kilon vonkaleella! Lahden jaoksen tunnettu Kalaeemeli Raine Taivainen joutui kun joutuikin tyytymään hopeasijalle vaivaiset 0,040000 kiloa laihemmalla saaliillaan. Loput sijat jakoivat käytännössä muovipussin painolla Porin Meritroolaajia edustava Juha-Matti Kivistö, Kuopion Kohonupottajien Kauko Jussila sekä Lahden Lahnan Seppo Niemi.
Oikea yläkuva: Kalakisan ehdoton kakkonen Raine vastaanottaa ryhdikkäänä KeSun kiertopalkinnon JP-Arilta.
Oikea alakuva: Kokonaiskalansaaliin 495 g tarjoiluehdotus.
KeSun jaos kiittää suurien halausten kera isämestari Jukka Alakoskea ja Korkea-arvoista Killan Raatia luottamuksesta Isämestarirallin osakilpailun myöntämisestä.
Samoin kiitämme kaikkia osallistujia – kiitos ja syvä kumarrus!