Vappuajelun satoa… [Tu-Jä-Ke, Hy-Ri, Porvoo, Lahti]


Sää hellitteli Kilta-kansaa ja kulkimia, kun Tu-Jä-Ken, Hy-Rin, Porvoon ja Lahden jaoksen yhteinen vappuajelu starttasi Järvenpäästä. Reitin suunnittelusta vastasi Kari ja Henkka Tu-Jä-Kestä ja täytyy sanoa että reittivalinta oli onnistunut. Rauhallista maisemareittiä keinuttelimme kohti Porvoota. Letka kulki katkeamattoman nauhana kutakuinkin koko matkan.

Yksi kuljin näytti tekevän ylimääräisen pysähdyksen pientareella, mutta jälkikäteen selvisi että ongelma ei ollut kulkimessa, vaan kartturin jossain varoventtiilissä. Järvenpäästä lähdettäessä letkan pituus oli 23 kuljinta, mutta perille Porvooseen päästyämme letka oli kasvanut muutamalla kulkimella. Hy-Rin ja Porvoon jaoksien tehtävänä oli järjestää matkalle pientä puuhaa. Jaoimme Järvenpäässä autokunnille nipun numeroituja valokuvia ja pyysimme merkaamaan matkan varrelta otettujen kuvien numerot oikeaan järjestykseen kilpailukorttiin. Aluksi tuntui että olimmeko valinneet liian vaikeita kuvia tunnistettavaksi, mutta tuloksia analysoidessa olimme onnistuneet melko mukavasti. Voittajalla lähes täysin oikea tulos ja jakautumaa mukavasti.

Täysin oikeaa tulosta, kukaan ei olisi voinut saada, koska yhdessä kuvista oli Skoda mainos, jonka mainosmiehet oli vaihtanut kuvien ottamisen jälkeen S-Marketin mainokseen. Yksi kuva oli melkoisen vaikea, jota voittajaparikaan ei löytänyt, mutta muutama muu pari kylläkin. Tästä päätellen näköhavaintomme ympäristöstä on erilaisia.

Jouduimme Porvooseen (vaikkei pelattukkaan Marjapussia) ja pysäköimme kulkimemme vanhalle rautatieasemalle. Parkkikentältä jatkoimme kävellen Porvoon Paahtimoon, jossa halukkaille oli tarjolla pientä vapputarjoilua. Samalla laskimme tulokset, jotka löytyy alta. Osa palkinnoista toimitetaan jälkikäteen, koska voittajia ei tavoitettu Paahtimon kahvi-sima-munkki tarjoiluissa.

Palaillessamme vanhalle rautatieasemalle oli Hesan jaos juuri saapunut ja näimmekin varmaan tämän vuosituhannen suurimman Vappukokoontumisen, vaikka muutamat oli ehtinyt poistua Formulakisojen seurantaan. Pikaisella laskennalla sain 43 kuljinta “kiikariin”.

Lämmin ja kaunis kiitos kaikille osallistujille, ensi vuonna uudestaan!

Vappupila tulokset

Sija Kilpailijapari Jaos Virhepisteet
1. Jukka Prinkkilä – Sirkka Prinkkilä Hy-Ri

1200

2. Vesa Lappalainen – Tiina Alhonen Lahti

1800

2. Paavo Ruutala – Anne Linderoos Hesa

1800

3. Pia Könönen – Satu Toivonen Tu-Jä-Ke

2400

3. Sami Lindström – Viljami Lindström Lahti

2400

3. Nimetön Nettijaos

2400

4. Juha Jokinen – Sari Sintonen Hy-Ri

3000

5. Kati Räsänen – Saaranella Räsänen Hy-Ri

3600

6. Esko – Tuula Kiuru Hy-Ri

4200

6. Jukka-Pekka Tirri – Tarja Tirri Tu-Jä-Ke

4200

6. Jukka Porri – Suvi Porri Lahti

4200

7. Aulis Huoponen – Maarit Huoponen Tu-Jä-Ke

5600

7. Raimo Hallaneva Tu-Jä-Ke

5600

8. Seppo Niemi – Merja Niemi Lahti

6000

9. Kari Nieminen – Lea Nieminen Tu-Jä-Ke

7200

10. Hangasmäki Emil Emppu Hy-Ri

7800

Ennakkotunnelmia Hyvinkään lähestymisetapilta.
Lähtövalmisteluita Järvenpäässä.
Lähdön odotusta…
Matkalla Monninkylässä.
Tässä on jo Hesalaisetkin paikalla, äkkilaskemalta 43 kuljinta, osa ehti jo lähteäkin.